sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulurauhaa

Toivotan kaikille tutuille ja treenikavereille kuin muillekin tämän ihmeellisen koiramaailman kautta tapaamilleni ihanille ihmisille rauhaisaa joulun aikaa ja onnellisia hetkiä tulevalle vuodelle 2013! Nähdään ensi vuonna!


perjantai 7. joulukuuta 2012

Astutusmatkalla Maarianhaminassa

Alku viikko vierähti reissatessa, kun maanantaina otettiin suunta Maarianhaminaan Vickyn sulhoa Pikeä tapaamaan. Aluksi pitkä ajomatka Joensuusta Turkuun, jossa nukuimme yön yli ja lähdimme aamulla aikaisin laivalla kohti Maarianhaminaa.

Vicky ei turhaan laivamatkasta stressannut, vaan otti lunkisti lepäilemällä ja uteliaiden kanssamatkustajien rapsutuksista täysin siemauksin nauttimalla


Sulho olikin satamassa odottamassa ja näin Vicky ja Pike pääsivät hyvin nopeasti tutustumaan toisiinsa, Piken emännän asuessa vain muutaman kilometrin päässä satamasta. Sävelet olivat heti selvät ja pariskunta oli välittömästi hyvää pataa keskenään. Astuminen tapahtuikin tiistaina päivällä aika nopeasti tapaamisen jälkeen. Siitä suuntasimme sitten Vickyn kanssa hotellille, jossa yövyimme. Huoneessa oli kaksi sänkyä; omat molemmille :D Täytyyhän sitä nyt matkan kunniaksi vähän saada extraa ;) Tosin yöksi Vicky hakeutui kyllä omasta tahdostaan lattialle nukkumaan.

Aamulla sitten suuntasimme jälleen sulhon luokse, mutta suureksi ihmeekseni Pike ei ollut enää ollenkaan kiinnostunut. Pientä haistelua, mutta ei minkäänlaisia yrityksiä enää selkään. Edellisen päivän yrityksien vimman nähtyäni päätin, että annetaan olla. Urosta kun on kovin vaikea - ellei mahdoton - saada hyppäämään, jos ei sitä kiinnosta. Ja luonnollisen astutuksen kannalla kun olen (ilman painavaa syytä muuhun), niin jätimme homman herran haltuun ja katsotaan oliko se yksi kerta riittävä ja oikea-aikainen. Siihen uroksen käytös sekä otettu proge-testin tulos viittaisi, mutta ei sitä koskaan tiedä. Nyt täytyy vain odottaa ja noin kuukauden päästä sitten tiineysultraan nähdäksemme tuliko toivottua tulosta vai ei. Odottavan aika on pitkä...

Tässä vielä pariskunta poseeraamassa kahdestaan. Hiukan on huono kuva (kännyllä hämärässä napattu), mutta tyhjää parempi :)


Tarkoitus oli huomenna suunnistaa Helsinkiin viikonlopun näyttelyihin Doriksen kanssa ja samalla olisi ollut tilaisuus nähdä Hugon kesän jälkikasvua, mutta valitettavasti onnistuin jälleen reissussa sairastumaan. Näinollen viikonloppu menee sängynpohjalla maatessa (täältä on hyvä postata) ja voittaja-näyttelyt jää tänä vuonna väliin.

Facessa jo hiukan tilitinkin, että olen tainnut jonkinmoisen reissu-kirouksen saada päälleni, kun ei terveenä enää kotia pääse mistään =P Josko ensi vuonna olisi onni enemmän myötä myös matkoilla...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Olipa kerran...

Pieni paholainen nimeltä Neri. Neri asuu suuressa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta mikään siellä ei pelota Neriä. Neri-neiti työntää pienen nenänsä jokaiseen maailmansa kolkkaan, eikä välitä millainen mörkö vastaan tulee. Jos mörkö on pahana miettii Neri hetken, ottaa vauhtia ja on vielä pahempana. Nerin lempipuuhiin kuuluukin mörköjen karvoissa roikkuminen, hinnalla millä hyvänsä.

Neri nousee joka aamu uuteen ihanaan päivään suurella äänellä ja kovalla vauhdilla. Ehkä ainoa asia, jota Neri maailmassaan kunnioittaa on ruoka. Ja vaikka ruoka maistuukin, vesikupilla Nerin pienet pirun sarvet vain kasvavat. Pienen paholaisen paras peli on se, jossa hypätään vesikuppiin, käydään juoksemassa karkuun suurta jättiläistä, joka yrittää lopettaa pelin muttei saa pientä nopeaa ja ketterää paholaista kiinni. Näin Neri jallittaa jättiläisiä ja tilaisuuden tullen hyppää takaisin vesikuppiin.

Neri haluaisi laittaa maailman aivan uuteen uskoon. Kaikki tuntuu olevan täysin väärissä paikoissa pienen paholaisen käyttötarkoituksia ajatellen. Niinpä Neri mörköjä väistellen raahaa mörköhuopia, mörköaarteita ja ennen kaikkea kuolleiden nelijalka-jättiläisten luita ympäriinsä parempiin paikkoihin. Yleensä hampaisiin joutuu myös paholaisen omat pissaliinat, jotka tyhmä jättiläinen on sijoittanut täysin väärin.

Neri-neiti on myös kasvanut syömistään peikko-papanoista niin, että pääsee melkein jo hyppäämään pehmeälle vuorelle. Kun vain ottaa tarpeeksi vauhtia - jonka saa parhaiten ärsyttämällä mörköjä, jolloin joutuu juoksemaan lujaa karkuun - on jo puoliksi vuorella. Vielä ne jättiläiset örisevät oman reviirinsä merkiksi, mutta Neri on jo päättänyt kiipeävänsä joku päivä tuolle pehmeälle vuorelle. Seurauksista huolimatta. Jälleen kerran.

Kaiken kaikkiaan Nerin elämä on kauhistuttavan kivaa. Paholaisen huiska tekee hommia lähes tauotta. Ja kyllä Nerikin myöntää, että jopa möröt ja jättiläiset ovat super-ihania silloin, kun pykälässä ei ole pieni pirun vaihde ;D

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Päivitystä pitkästä aikaa...

Apua, onko totta että olen käynyt täällä viimeksi heinäkuussa! Hui hui. Mitä kaikkea sen jälkeen onkaan kerennyt tapahtua! Ehkäpä tällä kertaa pikapäivitys pähkinänkuoressa...

Doris palautui loistavasti tiineydestä ja imetyksestä. Myös juoksut tulivat aivan normaalin kierron mukaan, tiineys ei niitä siirtänyt vaikka usein niin tapahtuu. Kävipä Doris elokuussa toisen kerran yrittämässä taippareitakin, mutta valitettavasti riistapukki-mörkö kahden vuoden takaa ei ole unohtunut :( Vaikka pukkia testattiin kuivalla maalla hetsaten ja neiti sen otti suuhun ja kanteli, niin veteen heitettäessä se on edelleen mörkö, joka kerran puri suuhun. Se jäi noutamatta ja taipparit jälleen hylätty. Todella harmin paikka. Katsotaan lähdetäänkö Dorista siitä siedättämään vai annanko olla. Tosin tällä kerralla jäljestys oli sen verran hidasta ettei sekään olisi läpi mennyt. Tuomari tosin mainitsi loppu palautteessa ettei ole niin tarkkaa jäljestystä ennen nähnyt, kun Doris paineli ruohonkorsia myöten jäljen perässä ;)

Syys-lokakuun vaihteessa heitettiinkin reissu Romaniaan ystävän kanssa, jossa Doris oli mukana. Näyttelyreissu siis. Eikä se mennyt hukkaan Doriksen ollessa toisena päivänä ROP saadeen siis CACIBin ja näin Romaniasta valioituen.
Itsellä meni vähän kehnommin kun matkalla iski bakteeritulehdus, joka vei kotiin päästyämme sairaalaan. No, siitä on selvitty ja vielä kun saadaan yleiskunto takaisin (kahden viikon sängyssä makuu teki tehtävänsä...), niin ollaan normaaleilla raiteilla. Ja reissusta jäi toki Doriksen valionarvon lisäksi käteen uusia ystäviä, joiden kanssa jo sovittiin treffit ensi syksylle Irlantiin :)

Hugen elämä on soljunut normaaliin tahtiin - eli sattunut ja tapahtunut on. Viimeisin keikaus oli, kun Hugo juoksi jokunen viikko sitten täysiä päin asuntovaunumme vetoaisaa. Pää siis osui siihen ja aukesi. Karmea vekki silmien välissä :( Tästäkin selvittiin kipupiikillä ja ensin pahalta näyttänyt pää parani luonnon konstein (luomuhunajalla ;) parissa viikossa niin ettei enää huomaa mitään edes sattuneen.

Käytiin Hugon kanssa myös katsomassa heinäkuussa sen jälkikasvua Uuraisilla. Siinä vasta toiminnan täyteinen pentue olikin!

Lokakuussa kävi vieraileva tähtemme Vicky luonnetestissä, jonka tulos vahvisti käsitystä Vickyn ominaisuuksista. Tulos siis pisteissä +125, laukausvarma. Vicky vietti myös hiljattain viikon meillä hoidossa oman perheensä lomaillessa. Tuolloin taas vauhtikaksikolla Vicky&Deli riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Delin kanssa ollaankin huomenna aloittamassa agin alkeiskurssi. Josko neiti pääsisi purkamaan tuota loputonta virtaansa myös sillä tavoin. Saa nähdä miten hajujen perään viime aikoina entistä vahvemmin herännyt Deli jaksaa keskittyä hallilla...

Syksyn aikana on pariin otteeseen ollut meikeläisen hermot koetuksella, kun on tien poskessa Deliä odoteltu puolesta tunnista eteenpäin riistan jäljille lähdettyään. Mutta en valita, että riistavietti nostaa päätään. Päinvastoin! Se on sitten minun ongelma, jos en osaa sitä oikein kanavoida 8D

Ja jos ei tässä nyt vielä ollut tapahtumaa tarpeeksi yhteen päivitykseen, niin mainittakoon vielä, että meillä asustaa tällä hetkellä myös pieni perron alku; Neri-tyttö. Tulevaisuuden toivo, jonka tulevaisuus on vielä mysteeri. Mutta siitä sitten lisää ensi kerralla... Ja lupaan, että ihan tämän kuun aikana ;D

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hiljainen talo

Joku voisi ajatella elämän kolmen koiran kanssa olevan kovin äänekästä, mutta näin se vaan tuntui talo muuttuvan kovin hiljaiseksi kun eilen viimeinenkin pentu suunnisti omaan uuteen kotiinsa. Ei näistä "isoista" vaan ääntä lähde ollenkaan siinä määrin, kun pikkulaumasta kaikkine kujeineen. Suorastaan outoa oli aamulla herätä ilman automaattista huuto-herätystä, saatika ettei tarvinnut alkaa siivoamaan mitään... Sitä pyöri hetken, että mitäs tässä nyt tehdään ennen töihin lähtöä?

Doris osaa ottaa asian lunkisti. Eilen aamulla se vielä niin hellyyttävästi paini ainokaisensa kanssa, kun ei tytöllä enää painikavereita ollut. Roseen lähdettyä matkalle uuteen kotiinsa, Doris rentoutui täysin siemauksin venyttelemällä ja käymällä nukkumaan pitkin pituuttaan ilman, että kukaan kiipeilee päällä. Se näytti niin seesteiseltä, kuin ajatellen "nyt on työ lasten kanssa tehty ja rentoutuminen ansaittu". Ja hyvin se katrastaan hoitikin loppuun saakka. Pienokaiset saivat kyllä lähtöpesut ja -pusut vielä kotiin lähtiessäänkin.

Fyysisesti Doris on palautunut erinomaisesti. Liikunta aloitettiin vähitellen jo viikkoja sitten ja ruokinnan kanssa olin erityisen tarkka, ja se tuotti tulosta. Doris on nyt pentujen ollessa yhdeksän viikon ikäisiä omassa ihannepainossaan, turkki normaalina ja nisätkin jo lähes palautuneina. Hyvin virkeänä ja iloisen oloisena.

Deli menetti painikaverinsa ja on siitä varmasti hiukan pahoillaan, mutta onneksi meillä on Hugo. Joka muuten leikattiin tässä parisen viikkoa sitten. Ja se on varmasti riemuissaan arjen paluusta raiteilleen. Huge ei niin pikkuväestä välittänyt, lähinnä yritti pysytellä jonkin askeleen verran kauempana. Vaikka toki varsinkin ipanoiden määrän vähitellen laskiessa saattoi Hugen nähdä ihan itse pentuja lähestymässä. Joskus saattoi kuulua murinaa, mutta katu-uskottavuus siitäkin valui viemäristä alas hännän heiluessa vimmastusti samaan aikaan. Mutta nyt on Hugon ja Delin taas painittava kahdestaan Doriksen seuratessa toimintaa vierestä oman arvonsa mukaisesti.

Vielä emme palaa treenikentälle, vaan seuraavat viikot vietämme tiukasti uuden tulevan kodin parissa ja se tietää koirille vähän enemmän villinä ja vapaana pellossa elämistä :D Ja tietenkin odotamme innolla kuulevamme Doriksen jälkikasvun sopeutumisesta uusissa kodeissaan.

P.S. Doris-mamma emäntineen lähettääkin kaikille lapsosille rutkasti rapsutuksia ja rohkeutta maailman valloitukseen ;)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Pentutarkissa ja raksalla

Keskiviikkona kävimme piskuisten barbetin alkujen kera ensimmäisellä automatkalla, kun suuntasimme eläinlääkäriin pentutarkastukseen. Ensimmäisen viiden minuutin aikana kuului jotain ääntelyä auton takaosasta, mutta sen jälkeen tuli hiljaista. Peilistä seurasin vaivihkaa penneleiden edesottamuksia. Ipanat istuskelivat hetken aikaa ympärilleen katsellen ja katsoivat sitten paremmaksi käydä nukkumaan, kun ei mitään tapahtunut. Oiskohan kavereilla hermorakenne kohdillaan...

Pentutarkastuksessa kaikki oli pennuilla hyvin. Toisella uroksella ei ollut vielä toinen kives laskenut, mutta toinenkin oli vasta matkalla pussiin, joten katsellaan rauhassa josko ne sieltä molemmat tipahtaisivat normaalisti pusseihinsa. Kaikki tietenkin myös sirutettiin samalla reissulla ja lisäksi jokaisesta otettiin geeniverinäyte koirien geenitutkimukseen. Tietenkin suurimpana toiveena, että barbetien epilepsiaan löydettäisi vielä joku päivä geenitesti.
Oikein mainiosti käyttäytyivät lääkärin käsittelyssä kaikki ipanat. Pojat antoivat verinäytteenkin juurikaan vastustelematta. Tytöt pistivät hiukan enemmän hanttiin, mutta varsin mallikkaasti lopulta antoivat näytteet ottaa kuitenkin. Yksi oli ihan hissukseen vaikka tutkittaessa varsin kiinnostuneena tepasteli pitkin pöytää. Verinäytettä ottaessa oli vähän sellanen "no ottakaa nyt sitten, kun on kerran pakko" -ilme naamalla :D Ja kun näyte oli otettu, häntä jatkoi taas heilumistaan :)

Pentutarkastuksen jälkeen suuntasimme takaisin kotia kohti ja pienet olivat sen verran väsyneitä lääkärireissusta, että automatka meni jälleen nukkuessa. Varsin helppoja matkalaisia :)

Eilen suuntasimme Hugo kyydissä Tampereelle muun lauman jäädessä kotia. Tampereella Veterissä Hugolta kerättiin siemennestettä, joka pakastettiin. Tämä on minulla ollut jonkin aikaa mielessä, koska olen ajatellut kastroida Hugon. Poika kun on noista palleistaan niin herkkä ettei voi kentällä istua kuumalla, eikä kylmällä jne. Ja onhan se myönnettävä, että on Hugon kulkuset kyllä runtua saaneetkin :( Raukka-parka on satuttanut ne jo niin monesti etten edes laskuissa pysy. Niinpä koen parhaaksi ottaa pallit pois. Se liene helpottanee Hugon elämää ja tokihan se helpottaa meidänkin, kun talossa narttuja on. Hyvän jälkeläisnäytön vuoksi en kuitenkaan sitä ihan suoralta kädeltä lähtenyt tekemään, vaan halusin varmistaa itselleni mahdollisuuden Hugon jälkeläisiin. Aika näyttää käytänkö tuota mahdollisuutta vai en.

Vielä jos ensi viikon kisat vedetään läpi ennen leikkurin pöydälle lähtöä, ja kisojen jälkeen varataan sitten aika.

Tänään oli aivan mahtava ilma ja lähdimme raksalle. Mietin hetken käynkö ruokkimassa pennut aina tietyin väliajoin ja päästän ne pihalle vai kuinka homman hoidan. Päädyin ottamaan pennelit mukaan, ja se oli kyllä ehdottomasti hyvä päätös.

Pakkasin pennut aamupäivästä autoon kuten tein pentutarkille lähtiessä ja lähdin ajamaan raksalle, jonne on meiltä 15 minuutin ajomatka. Jälleen kuului ensimmäisten kilometrien aikana jotain pientä inahtelua, mutta sitten hiljeni. Raksalle päästyämme ipanat nukkuivat autossa. Raksalla pystytin pentuaitauksen pihalle, mutta päästin pennut vapaaksi viilettämään. Ja kyllä ne viilettikin! Rohkeita kakaroita, lähtivät piharakennuksen taaksekin - minun ja Doriksen jäädessä eteen - ihan ominpäin. Sinne hävisi nuuskuttelemaan ja touhuamaan. Kutsusta sai ipanat juoksemaan takaisin etupihalle. Mutta tutkimusmatkat jatkuivat ja pennut kaivoi maata, repi heiniä ja kukkia, maisteli niitä, pyöri heinikossa ja spurttaili. Itse enempiä kokemuksia hiekassa pyörimisestä omaamatta :D näytti siltä, että oli todella mukavaa ;)

Alfa-Antonin kukan keruu hommissa...


Matkassa oli tietysti myös evästä lapsille ja ulkoilmaruokailun jälkeen pennut saivat mennä pentuaitauksen suojaan nukkumaan. Ei tarvinnut unta kauan hakea.
Ennen pentujen heräämistä Kalle kävi hakemassa vähän työvälineitä. Tullessaan hän peruutti auton ja peräkärryn kohtalaisen lähelle pentuaitausta, sen ja piharakennuksen väliin. Eipä ota pennut äänistä turhia kierroksia, kun viereen lipunut peräkärry sai ainoastaan päät nousemaan ja katsomaan. Kuin todeten "ai, se on vaan tollanen" ipanat painoivat päät takaisin alas ja jatkoivat uniaan. Tietenkään ei millään impulssinaulaimilla naulattu tms. törkeän äänekästä tehty, mutta puuhailtiin ihan tavalliseen tapaan yrittämättä olla sen hiljempaa. Pennut kestivät äänet oikein hyvin, eikä mikään kovempikaan ääni saanut niitä sen enempiä säikkymään. Yleisin reaktio oli se, että katsoivat ja jatkoivat sitten puuhiaan.

"Mikäs tässä on ollessa, joten ei jaksa turhista ressiä ottaa" :)


Mamma Doris opetti lapsiaan myös juomaan :) Välillä auringon paistaessa oli aika lämmin ja pennutkin riehuttuaan vähän läähättivät. Tarjosin Dorikselle vettä vesikupista mikä sai pennut saapumaan paikalle. Ringissä katsoivat Doriksen juomista ja alkoivat sitten vuorotellen työntää kuonojaan vesikuppiin. Eihän se nyt ihan kuin vanhalta tekijältä mennyt, mutta moni yritti jo ihan kielen kanssa. Way to go, kohta voi unohtaa maitobaarin, kun osaa ryypätä itse! :D Ja on sitä jo päästy muuten oikeiden herkkujenkin makuun, kun saimme Pohjois-Pohjanmaalta tuliaisiksi hirven lihaa. Tottakai pennut pääsivät apajille myös ;) Eikä näiden herkkujen ymmärtämisessä katsota ikää, kyllä lihansyöjä hyvän lihan tunnisti heti :)

Niin ja maanantaina aloitettiin tutustumaan niihin aitoihin ja oikeisiin luihin. Kyllä pentula hiljeni, kun annoin muutaman pienen halkaistun putkiluun tutkittavaksi. Pitkään aikaan ei kuulunut inahdustakaan, kun ipanat sulassa sovussa järsi aarteitaan.



Deli on ollut ihan huippu pentujen kanssa! Se jaksaa leikittää niitä ja on niin hellä ja varovainen. Käy monesti pitkälleen ja antaa pentujen kiipeillä päällään. Sitten tökkii niitä hellästi kuonollaan ja "kutittelee" masusta. Pennut seuraavatkin Deliä kuin hai laivaa sen ollessa lähettyvillä. Pitäisi ihan videopätkää joku päivä ottaa niiden hellyyttävistä paineista; Deli vastaan seitsemän kääpiötä :D





Ihana oli seurata penneleiden villin ja vapaan näköistä menoa ja maailman tutkimista. Raittiissa ilmassa unikin maistui varsin makeasti, ja minä sain aina tilaisuuden jatkaa rakennushommia kunnolla. Siellä ne ipanat menivät siinä kun isotkin! Luulenpa, että pääsevät sinne vielä useampaan otteeseen. Alkaa automatkatkin sujua kuin vanhalta tekijältä ennen omaan kotia lähtöä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Voi toko

Kävimme sitten eilen tokokokeissa toteamassa jälleen, että se on ohjaajan psyykkisen valmennuksen paikka tai kisaaminen saa jäädä. Kyllä ottaa aivoon. Jos uskoisin joulupukkiin, toivoisin tänä vuonna lahjaksi uuden pään. Sellaisen, joka ei lähetä jännityssignaaleja yhtään mihinkään. Ja varsin hyvä kun yleensä olen itseäni ruoskimaan, niin käännetään nyt vielä puukkoa haavassa vähän eli näin (päin helvettiä) meillä meni:

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen taluttimetta 8
Hugo alkoi kerran haistella maata ja yhdessä täyskäännöksessä irtosi.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Hugo ei noussut lopussa perusasentoon ja vähennystä on tullut jostain muustakin, vaan en nyt kuollaksenikaan muista mistä...

Luoksetulo 0
Tämän nollasin sitten ihan itse B) Pisteet olisi olleet pienet muutenkin, koska Hugo hiimasi pysäytys-käskyn jälkeen roimasti. Annoin kuitenkin niin suuren vartaloavun, että nollille meni.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Hugo jäi minun kävelylinjaan nähden hiukan vinosti seisomaan.

Noutaminen 5
Kuumeni jälleen kapulan nähdessään ja ryntäsi kapulalle kuin tuulispää törmäten kapulaan. Palautti ylimääräisten kierrosten kera ja jäi vinosti eteen(!). Opetettu palauttamaan sivulle...8D

Kauko-ohjaus 0
Ei tehnyt istumisia käskyistä huolimatta. Ainoastaan häntä heilui istu-käskyn kuullessaan.

Estehyppy 8
Jäi ilmeisesti liian lähelle estettä (ehkä kosketti sitä?)...

Kokonaisvaikutus 7

Että persiilleen meni, että heilahti. Vaikka vielä kehän ulkopuolellakin pysähtyi luoksetulossa kuin seinään ja kaukot sujui. Ja vaikka sain itseni aika hyvin koottua ja olin normaalia paljon vähemmän jännittynyt. Hugo kuitenkin nappaa heti sen pienenkin jännityksen, ja paineistuu ja pakka leviää.

Nimim. Täältä saisi lainaan kisakoiran

P.S. Tarvitsee ohjaajan, joka ei jännitä yhtään (mitään).

No, kyllähän se pettymys kohtalaisen nopeasti unohtui, kun kotia pääsi. Pieniä pehmeitä karvapalloja sylitellessä on varsin vaikea olla huonolla tuulella ;) Vaikka riiviöitä ne kyllä todella alkavat olla, riehuvat ja painivat minkä kerkeävät ja siirtävät kaiken mahdollisen aina toiseen paikkaan. Kulmurien päät on osalla jo varsin hyvin näkyvillä ja sen kyllä varpaissaan tuntee pentulaan mennessä :D

Saisi tämä sadekin loppua. Kaksi päivää on ollut niin kurja sää ettei olla päästy pihalle pentujen kanssa. Mutta sisällä on kyllä riehuttu senkin edestä ;D

Keskiviikkona suunnataan pentutarkastukseen, jolloin ipanat sirutetaan ja samalla kaikista otetaan geeniverinäyte. Saas nähdä miten katras suhtautuu ensimmäiseen automatkaansa... Raporttia tulee perässä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pennelit neljän viikon iässä

Niin on ipanoiden ja sivussa muun elämän kanssa kiirettä pitänyt, että meinasi unohtua tämä postaaminen lupauksista huolimatta kokonaan. Eilen jo yritin, mutta palvelussa oli joku pugi kuvien kanssa enkä saanut kuvia ladattua blogiin. Otetaanpa nyt siis uusi yritys.

Eilen on siis saavutettu huimat neljä viikkoa ikää pentulaatikossa. Viikko sitten on aloitettu kiinteän ruoan syönti ja tällä hetkellä sitä uppoaa jo kolmena kertana päivässä. Pennelit ovat päässeet maistelemaan broilerin, naudan ja sian jauhelihaa sekä nappulaa, jota saavat mukaan uusiin koteihinsa. Lisäksi olen poikennut käytännöistä isojen koirien kanssa ja ruokamössöön on lisätty myös laktoositonta piimää. Varsin hyvällä ruokahalulla on uponnut, joskin raaka liha on selvästi suosikki ja se häviää käden käänteessä.
Minulta kysyttiin tässä eräs päivä, että oliko vaikeaa totuttaa pennut kiinteään ruokaan. Todellisuudessa vein niille lihalautasen, kastoin sormen pään siellä ja sitä käytin jokaisen pennelin kuonon edessä. Ei tarvinnut kahta sekuntia pidempään kenenkään miettiä mitä sille tehdään :D Joten, ei ollut vaikeaa, ei todellakaan. Kyllä lihansyönti oli ohjelmoitu jossain ihan muualla :D

Viimisen viikon aikana pennelit ovat asustaneet paljon pentuaitauksessa olohuoneessa pentuhuoneen sijaan. Siellä ne ovat aina kun olemme kotona; kuuluu telkkarin, keittiön ynnä muita elämän ääniä. Ja on isot koirat seurana. Varsinkin Deli on varsin innokas leikittämään penneleitä. Silloin tällöin ne ovatkin päässeet yksitellen Delin kanssa tuttavuutta tekemään. Olen varsin yllättynyt, että Deli thö Rämäpää osaa niin hienosti ja hellästi niiden kanssa leikkiä. Ja pennelit nauttii silmin nähden ;) Tänään taidan kääräistä pois ne vähät matot, jotka meillä on ja viedä pesulaan odottamaan aikaa pentujen jälkeen. Saavat pennelit siihen asti viilettää vapaana kämpässä isojen koirien kanssa.

Ulkoilu on myös aloitettu. Maanantaina oli niin hieno ilma, että pennelit vietti monta tuntia pihalla. Toki välissä syötiin ja nukuttiin, mutta mikäs sitä on raikkaassa lämpimässä ilmassa sikeitä vedellessä. Unien jälkeen aukesi portin ovet ja katras pääsi juoksemaan koko pihan mitalla isojen koirien kanssa. Varsin uteliaita ja itsenäisen oloisia ovat kakarat. Ei paljon itkua tule, vaikka mamma häviäisi minne. Päinvastoin, tilaisuus käytetään hyväksi ja lähdetään tutkimusretkelle, mielellään aidan toiselle puolen. Tässä vaiheessa, kun vajaan kahden kilon painoiset ipanat mahtuu vielä aidan silmistä läpi 8)

Ja tässä tulee vihdoin kysytyt yksilökuvat neljän viikon iän kunniaksi:

u. Alfa-Antonin
paino 1890 g

u. Amos-Agathon
paino 2024 g

n. Amélie-May
paino 1636 g

n. Alyssia-Aimée
paino 1560 g

n. Aya-Adeline
paino 1524 g

n. Aliénor-Amour
paino 1832 g

n. Aurélie-Rosee
paino 1624 g

Kyllä alkaa pentuhuoneessa olla jo sellaista säpinää ja sotkua, että töitä saa tehdä perässä pysyäkseen :D Nassikat painivat keskenään minkä kerkeävät ja kenties sieltä on jokunen pesun kestävä "noutajakin" tulossa; pentuhuoneessa olevat tarpeeksi köykäiset esineet kuten pienen pieni pyyhe joutuu poikkeuksetta jonkun suuhun ja ympäri huonetta kuljetettavaksi ;) Tänään aamulla näin myös ensimmäiset vetoleikit, kun pari ipanaa taisteli kyseisestä pyyhkeestä. Myös tapporavistukset onnistuvat varsin mallikkaasti.

Tässä tulee vielä hitusen lisää kuvasatoa kakaroiden edesottamuksista...

Ruskeat sisarukset liikenteessä...

Tuleva jälkikoira ;)

Seisova maitobaari

Sammakko-asento opittu jo pienenä

Painia, painia...

Hugo esittää ettei tykkää pennuista, mutta totuus taitaa olla toisenlainen...:D

Loistava tähystyspaikka

"Jaahas, mikäs paparazzi se siellä hiipii?"

"Mamma, anna mie suputan siulle yhen jutun..."

"Trait rait rallallaa..."

On tässä välissä keretty käydä myös muiden kanssa hitusen reenaamassa, Hugon kanssa tokokokeissa ja Vickyä käytetty Joensuun näytelmissä.

Delille vedin yksi päivä kesän ensimmäisen verijäljen, jonka likka jäljesti hitaasti, mutta varmasti. Pituutta jäljellä oli noin 100 metriä. Kaadolla otettiin aarre-sorkka suuhun, eikä muuta palkkaa taas tarvittukaan. Sorkka tuli kantaen autolle asti, jossa vielä hetki seisottiin ja pullisteltiin aarre suussa :D Pätevä likka!

Hugon kanssa startattiin tokossa avoin, ei niin loistavin tuloksin. Helatorstaina kesän ensimmäinen hellepäivä yllätti koepäivänä ja se näkyi monen koirakon tekemisessä. Meillä oli toiminta jälleen kiinni siitä samasta kuin aina ennenkin; minun jännityksestä. Hugon reagoi vahvasti miun jännitykseen ja vire laskee. Osa liikkeistä, kuten seuraaminen ja liikkeestä seisominen meni ihan nappiin ja erityisen ylpeä olen noudon kasista, kun sen kanssa on niin kovin painittu. Parin liikkeen nollaus aiheutti kuitenkin lopputulokseksi AVO3:sen.
Samainen toistui helatorstain jälkeisenä sunnuntaina, jolloin jälleen osa liikkeistä varsin nappiin, mutta jälleen samat liikkeet nollille - liikkeestä maahanmeno(!), joka on meillä aiemmin ollut se vahva - ja kaukot. Tuloksena jälleen AVO3. Mutta hyvää teki kyllä startata yli vuoden kisatauon jälkeen. Ehkä nyt on koiran treenaamisen ohella alettava treenata myös omaa "kisakuntoa".

Joensuun näyttelyssä pyörähdettiin Vickyn kanssa viime sunnuntaina. Tuloksena AVO-ERI. Ihan jees meni kehässä ja tyttö esiintyi hyvin. Kehän ulkopuolella olisi voinut olla asiat paremminkin. Otin nimittäin aamun harmauden vuoksi aurinkorasvan sijasta sateenvarjon mukaan ja lopputuloksena parin tunnin auringossa oleilun jälkeen palasin kotiin niska ja rinnus pahasti palaneena. Ei paljoa illalla naurattanut, kun nousi rakkulat ja nukkuminen oli varsin vaikeaa. Ei tarvinnut paitaa päälle laittaa ja rasvaa on kulunut eräskin purtilo parin päivän aikaan. Ehkäpä lisään vakiokalustoon lompakon, puhelimen ja avaimien vierelle aurinkorasvan...

maanantai 14. toukokuuta 2012

Pennut pehmentää pään

Pennut kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia ja Doris voi myös varsin hyvin :)

Tällä hetkellä pennu painavat 750-900 grammaa ja huomenna tulee ikää kaksi viikkoa. Silmät ovat kaikilla jo auki; suurimmalla osalla aukesi 10 vuorokauden ikäisenä. Lauantaina on myös leikattu kynsiä ensimmäisen kerran vain 11 vuorokauden ikäisenä. Kynnet kun olivat jo kasvaneet varsin pitkiksi ja teräviksi. Luultavasti varsin epämukavat Doriksen mahaa vasten imettäessään. Niinpä pidimme pienen kynsien leikkuu -tuokion.


Meillä on muovinen laatikko, johon olen karvan päälle siirtänyt pennut pentulaatikon alustan vaihdon ajaksi. Otin kuvan pennuista laatikossa useita päiviä sitten niiden nukkuessa kasassa kaikessa rauhassa:


Eilen alustaa vaihtaessani otin samaisen laatikon käyttöön. Ipanat vain ovat jo niin kasvaneet ettei laatikosta ole kohta enää mitään hyötyä. Tyhjää tilaa ei enää juurikaan ole:


Vaikka se ei tietysti penneleitä haittaa, jotka nukkuvat kasassa päällekkäin joka tapauksessa, oli tilaa miten paljon tahansa :)

Päivittäisen punnituksen lomassa on jokainen pentu myös laskettu "kylmälle" lattialle. Vaikka sisäinen lämmönsäätely kyky on niillä vielä kehittymätön, saavat ne näin lämmönsäätelyä vaativia tilanteita ja niiden tasapainotuksesta saatavia palautteita. Se on kuulemma suotuisaa kehitykselle, koska tasaisen lämmin pentulaatikko on ärsykeympäristönä liian yksipuolinen kehittyville pennuille. Toki pitää järki olla päässä, eikä pennut vielä lattialla pääse tepastelemaan sen enempää kuin käynnin verran. Tässäkin vaiheessa vielä kuitenkin lähes 80% pennun ajasta menee nukkumiseen ja loput syömiseen. Ns. muuhun kuluu vain pari prosenttia.

Ja siitä huolimatta, että pennut vain nukkuvat suurimman osan ajasta, jaksaa niitä katsella vaikka miten. Joskus istun pentulaatikon äärellä imetyksen aikana, kun on niin huvittavan suloista miten syötyään pennut nukahtavat joko nisä suussa tai sitten vain "tipahtavat" nisältä ja nukahtavat niille sijoilleen. Toiset tykkäävät myös nukkua selälleen, ja silloinkos ne vasta syötävän sulosia ovatkin :-*

Ääniskaala pikkuipanoilla on melkoinen jo syntyessään. Murahtelusta, vinkumiseen ja kurnuttamiseen. Vinkuminen kuulostaa aivan samalta kuin treeneissä vinkulelujen vinguttaminen. Siitäkös Deli ja Hugo ovat pentuhuoneen toisella puolen ihmeissään: "ketään ei näy, mutta jollain siellä on vinkulelu. Varmasti on!" ilmeet naamallaan :D Toisten kurnuttaminen taas kuulostaa lähinnä sammakoilta...

Deli on muutenkin varsin kiinnostunut pennuista ja saattaa päivystää edelleen tuntitolkulla pentuhuoneen ovella istuen, vaikka ei pentuja näekään. Olisiko 2-vuotias ikuinen pentu sittenkin saanut vähän älliä päähän ja äidin vaistot heränneet? Vai odottaako se vain uusia leikkikavereita? Jos pitäisi vetoa lyödä, niin laittaisin rahani jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta ;D

Doris voi oikein hyvin, eikä siitä minun silmääni juurikaan huomaa muutosta normaaliin verrattuna. Ainoa mistä imetyksen huomaa on turvonneet nisät, jos niitä tulee katsoneeksi. Turkki on pysynyt varsin hyvänä ja ulkona löyyy entisenlaista vauhtia. Doris on aloittanut vähitellen lyhyehköt lenkit, lähinnä metsässä. Pääsee vähän tuulettumaan ja nuuskuttelemaan, kun päivä muuten kuluu pentuja hoitaessa.


Doriksen hyvästä kunnosta ja pentujen kehityksestä voisi päätellä ruokavalion olleen kohdallaan :) Toki muitakin vaikuttavia tekijöitä on, mutta tiineyden fyysisen rasituksen ja varsinkin imetysaikana reilusti nousevaan energiantarpeeseen on ruoalla suuri merkitys miten nartun elimistö sen kestää.

Mutta jottei nyt ihan liian putkeen mene, niin on se pää vähän pennuista pehmennyt: Perjantaina mentiin treenaamaan ja hallin pihassa laitoin auton ovet lukkoon takakonttia lukuunottamatta. Se oli auki, jotta voin helposti viedä koiran välillä tauolle, eikä kukaan kuitenkaan pääse autoon sisälle meidän hallissa ollessa. Puhelin, lompakko ja kotiavaimet olivat kuitenkin siellä. Auton avaimen laitoin treeniliivin taskuun. Treenin jälkeen laitoin ensimmäisenä mukana olleen Delin häkkiinsä takakonttiin. Sen jälkeen aloin lastata viereiseen tyhjään häkkiin treenikamoja ja siinä treenikaverin kanssa jutellessa otin myös treeniliivin pois päältä. Ja laitoin sinne samaiseen tyhjään häkkiin. Seuraavaksi loogisesti suljin häkkien ovet ja laitoin takakontin kiinni. Noh, kun ovet ovat lukittuna ja laitat takakontin kiinni, niin arvatkaa mitä tapahtuu?? Kyllä, myös takakontti menee lukkoon. Niinpä. Sen lisäksi, että autossa lukkojen takana oli lompakko, puhelin, kotiavaimet ja koira, siellä oli myös auton avaimet. Hip-hip-hurraa.

Tosin ei se ihan hukkaan tämäkään törttöily mennyt, sillä ainakin elinikä nousi jälleen parilla vuodella, kun meinasin kuolla nauruun homman huomatessani. Ei ehkä muuten minunlaistani tiettyjen tilanteiden tosikkoa olisi edes naurattanut, mutta kun kahtena aikaisempana päivänä lähdin treeneihin ilman minkäänlaista kaulapantaa koirille. Näinpä tuli otettua unohduksen seuraava askel ja soppa oli valmis :D

Autoon on toki vara-avain, joka oli kotona noin 40 kilometrin päässä. Ja kotiavaimet oli siellä autossa. Kalle oli tulossa työreissulta 100 kilometrin päässä kotoa. Sain sentään soitettua treenikaverin puhelimella. Niinpä istuimme mättäälle odottamaan, että Kalle ajaa 100 km kotiin, josta hakee auton avaimet ja ajaa 40 km takaisin treenihallille ne tuomaan.

Tulipahan käytyä treenaamassa...


maanantai 7. toukokuuta 2012

Turkki tilitys

Eilen kävimme Vickyn kanssa Lieksan ryhmänäyttelyssä. Ilma ei suosinut ja meikeläisen vaatevalinta meni täysin pieleen, josta voin kiittää vain itseäni, kun en lukenut TAASKAAN näyttelystä tullutta infolappusta B) Josta olisi käynyt ilmi näyttelyn olevan ulkonäyttely. Näin tunnelma oli omalta osaltani vähintäänkin jäätävä =P Aika paljon oli jälleen perroja, 23. Ja paljon oli taas tehtyjä turkkejakin...

Vickyn saldo oli EH. Oikein hyvän arvostelun sai kaiken kaikkiaan. Tuomari oli varsin tiukalla ja hyvällä linjalla. Itseä olisi kiinnostanut kuulla minkälaisen arvion saivat turkistaan koirat, joiden turkki oli silmin nähden tekemällä tehty. Onhan se hienon näköinen, kun turkki on siistillä ja takkuamattomalla nyörillä/rastalla. Varmaan myös ns. kätevä käytössä. Joskin voi vain arvailla kuinka monta tuntia moiseen nyöritykseen kuluu aikaa... Toiset lenkkeilee illalla, toiset ehkä nyörittää?

Niin hienon näköistä kun se voi ollakin ja niin hienoa kun ne hyvät näyttelytulokset onkin, niin kuuluuko se rotuun?? Miten käsin nyöritetyn koiran karvanlaatua voi arvioida esimerkiksi jalostusta ajatellen? Miten sitä voi arvioida ylipäätään yhtään missään? Mikäli saat näyttelyssä erinomaisen maininnan koirasi turkista, niin voit mennä peilin eteen ja hymyillä; olet hyvä turkin puunaaja. Siinä se. Ei se ole koiran, eikä rodun ominaisuus, jos se on käsin tehty. Ja tässä kohtaa joku sanoo, että "tällaisia ne ovat Espanjassakin". Niin varmasti onkin. Mutta on siellä asteen tai pari erilainen ilmastokin. Ei talvea, kylmää, lunta ja loskaa tai alati muuttuvaa ilman lämpötilaa. Ainoastaan aurinkoa ja merivettä missä polskutella.

Toisaalta, onhan siellä myös se toinen ääripää ettei sitä turkkia hoideta ollenkaan. Kuvitellaan sen seikan ettei turkista lähde karvaa tarkoittavan yhtä kuin ettei sitä tarvitse millään tavalla hoitaa. Sieltä ne metsän antimet ja hiekat sitten löytyy joskus trimmatessa nahan ja karvan välistä. Että jos nyt jotain hyvää pitää tuosta turkin tekemisestä etsiä, niin ainakaan koira ei siitä kärsi kun turkki on tehty siistiksi. Toisin kuin hoitamattomuudesta. Yhtä kaikki en sitä hyväksy sen enempää.

No, oli niin tai näin, niin iso käsi niille jotka vievät perronsa näyttelyyn luonnollisessa turkissa. Kuten kuuluisi. Ja aina joukosta jokunen löytyy, jolla oikeasti on hieno luonnon rastaturkki :)

Kun näyttelystä selvittiin, käytiin vielä illalla Hugon kanssa treenaamassa. Muutamia kokonaisia liikkeitä; paikkamakuu piilossa, seuraaminen ja jätöt. Paikkamakuu ok, tehtiin vielä yliajalla treenikaverin tehdessä voittajan paikalla oloa. Seuraaminen on mitä on. Paikka pysyi hyvin ja käännökset oli tiukat, mutta kontakti on miun polvissa. Tämä vaatii paljon treeniä, mutta ehkä ajan kanssa saadaan sitä korjattua. Jätöt ihan ok muuten mitä nyt treenikaveri sanoi, että mikäli pilkkua viilataan, niin asteen nopeampi saisi olla. Uskon kun sanotaan. Pitäisi videokuvata joku kerta, niin sais itekin vähän parempaa kosketuspintaa noihin suorituksiin, joita ei itse näe suorittaessa.

Lisäksi otettiin luoksetulon pysäytystä. Tähän asti on ollut takapalkka heittämällä niillä vähillä kerroilla, kun sitä on tehty. Hugo on aika voimakkaasti niihin kädestä lentäviin palkkoihin kiinni jäävä, joten tällä kertaa kokeiltiin maassa olevaa takapalkkaa. Se toimi hyvin. Noudon kanssa otettiin malttitreeniä. Heitin ja hain pari ensimmäistä itse ja viimeisellä avustaja vei kapulan ja lähetin Hugon hakemaan. Siinä mielessä oli maltillinen, että ääntä ei ollut, ja pysyi hyvin paikallaan. Itse kapulalle juoksee niin täysillä, että nosto ei ole siisti. Palautus sivulle vaatii vielä erillisen käskyn ja pito sivulla lyhyenä. Tämäkin vaatii vielä paljon treeniä, suunta on kuitenkin hyvä.

Tälle viikolle onkin treeniaikaa varattu yllin kyllin. Kotona pentujen "paijaamista" ja ulkona treeniä ja treeniä ;)

torstai 3. toukokuuta 2012

Ihana, ihana eläintarha

Kissoja, jäniksiä ja mitä näitä nyt on... Pieniä "rotan" poikia sisällä ja muita pihalla. Eläimiä kaikkialla. Ihana, ihana eläintarha. Tai rakkaan aviopuolisoni sanoin "sirkus".

Tänään aamulla olin lähdössä Doriksen kanssa viereiselle metsäpalstalle, jotta neiti pääsee tarpeet tekemään ja vähän verryttelemään. Metsään mennessä Doris pongasi kissan! Ehdin jo hetken ajatella "VOI EI...", mutta naapurin kissa oli (kerrankin) viisas ja hävisi takavasemmalle hyvin hitaasti ja huomaamattomasti. Me jatkettiin Doriksen kanssa matkaa. Huoh. Ja Doris oli aivan onnesta soikeana metsässä. Se teki tarpeensa, jonka jälkeen se juoksi kuin haku-sik sakia kuono ylhäällä metsäilmaa sieraimiinsa imien. Näki miten se nautti. Niinpä me käveltiin metsässä jonkin aikaa ennen takaisin tuloa.

Doris on varsin realistinen mamma. Sitä ei tarvitse houkutella pentulaatikosta tarpeilleen, saatika raahata väkisin hihnassa. Kun pennut ovat syöneet mahansa täyteen ja käpertyvät kasaan nukkumaan, Doris tulee pentuhuoneen portille kuin sanoen "Voisin käydä tässä välissä pihalla". Tuolloin käydään pihalla ja syödään ja Doris käy yleensä myös Hugoa ja Deliä ohimennen morjestamassa. Kun pentulaatikosta kuuluu ensimmäinen pieni inahdus, Doris menee juoksujalkaa takaisin ja jatkaa mamman hommia :) Se laittaa myös välillä hienosti etutassut pyöreiksi "kulhon reunoiksi" ja kulhossa saa sitten kaikki pennut nukkua yhdessä kasassa ;) Tätä yritin tietysti kuvata, siinä onnistumatta :( Pentupesä on tumma, suorastaan musta, joten kuva ei onnistunut sitten ollenkaan. Pentulaatikossa on siis myös "katto", joten se on oikeastaan enemmän kuin pesä. Juuri sellainen minkä koira luonnossa ollessaan kaivaisi pennuilleen.
Varsinkin kun Doris on näitä pesäluolia itselleen kaivanut hiekkaan ja lumeen muutenkin, niin uskoin sen viihtyvän paremmin pesässä kuin avonaisessa laatikossa. Ja näin se olikin. Se menee aina pesän taa´immaisimpaan nurkkaan, johon ei mm. pentuhuoneen ulkopuolelta ole näköyhteyttä ollenkaan. Ei ole lajityypillinen käyttäytyminen mihinkään kadonnut vaikka miten on ihminen jalostanut. Ja hyvä homma niin!

Aamupäivästä kun aloin pentuja punnita mietin kuumeisesti miten sen toteuttaisi. Vekkulit kun ovat varsin kovia mönkimään vaa´alta pois. En nimittäin enää mistään sellaista kuppimaista vaakaa löytänyt, joten jouduin ostamaan litteän. Toisaalta mikään kokeilemani kuppikaan ei saanut pentuja pysymään paikallaan. Tällöin lukema heittelee ja oikeaa arvoa on varsin vaikea saada ylös. Mietin hetken pentulaatikossa nukkuvia ipanoita katsellen ja silloin lamppu syttyi! Leikkasin vaa´an päälle palan samantyyppisestä pehmeästä ja lämpimästä karvasta mitä pentulaatikossa on. Toimi kuin unelma!

Ensimmäinen ipana vaa´alle karvan päälle ja tämä oli lopputulos; pentu simahti niille sijoilleen. Kuten kuvasta näkyy.


Voisiko yhtään suloisempi pieni barbetin alku enää olla??


Aivan tismalleen sama kävi seuraavan ja sitä seuraavan jne. kanssa. Ei ole "mamman pehmoisen ja lämpimän turkin" voittanutta. Tosin kyseisen kuvassa olevan kohdalla vaa´an lukema oli sattuneesta syystä edelleen hiukan hankala lukea :D


Ja tässä vielä koko katras unillaan.


Niiden unien aikaan olikin pihalla ajojahti päällä. Lähdin Hugon ja Delin kanssa pitemmälle lenkille. Erään pellon laitaan tultuamme päästin ne irrottelemaan vapaaksi. Katsoin vielä ettei ainakaan äkkiseltään näy lintuja tai jäniksiä. Vaan totuus oli toinen. Siinä vaiheessa kun Hugo ja Deli oli pellon toisella laidalla - miun äänikantaman ulkopuolella - lähti kuin lähtikin jänis pellosta. No niin lähti koiratkin! Turha siinä oli huudella mitään, sinne meni ja vauhtiviiva vaan näkyi mennessään. Lähdin kävelemään perässä pellon toiselle laidalle. Lähettyvillä on talo, jossa pihalla tarhassa metsästyskoiria. Tiesin mihin suunnata, kun ne kuuluivat vauhkoontuvan ihan totaalisesti. Ja sinne asti päästessä ei ollut vaikea arvata mihin suuntaan oli pupu ja vesiäiset menneet, kun kaikki koirat tarhassa haukkuivat samaan suuntaan. Sinne menin minäkin. Vajaan vartin metsässä käveltyäni näkyi edessäpäin Hugo ravaavan minua kohti. Jalkaa linkaten. Kuinkas muutenkaan, sehän on Hugo. Laitoin sen hihnaan ja jatkoin matkaa hiukan eteenpäin, kunnes mäen päällä näkyi ruskea ympäriinsä kuikuileva hahmo. Taisi pupu hävitä, ähäkutti. Laitoin senkin hihnaan ja käännyin kannoillani.

Periaatteesta lähdettiin tasan sinne mistä tultiin, eikä pupun jälkiä eteenpäin. Lisäksi kunnon jäähdyttely hihnassa teki terää molemmille. Voitte kuvitella miten hapoilla ne oli jänisjahdin jälkeen. Harvoin sitä ihan niin elämän ja kuoleman vauhdilla mennään. Kokeilin, taivutin ja venytin vielä Hugon jalkaa, mutta mitään kipureaktiota ei tullut. Pahasti ei siis tällä kertaa käynyt. Johan tässä onkin tämän vuoden puolella säästytty Hugon kanssa eläinlääkärin vierailuilta. *kop kop* päähän ja ihan turhaan. Sinne se meidän tie vaan vie, aina ennemmin tai myöhemmin. Sellanen vauhti-kohelo-kone Hugo vaan on. Mutta tällä kertaa saimme ottaa suunnan kotia.

Nyt on olohuoneessa aika rauhallisia koiria. Ja kun Doris pitää huolen pienen kansan tyytyväisyydestä, niin minulla on täällä täysi hiljaisuus. Tämä vaatii jo totuttelua :D

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuvauvat

Niin se vain vappu meni valvoessa vaikka ei juhlissa mukana ollutkaan. Meillä oli täällä ihan omat juhlat! Doris synnytti yöllä seitsemän pennun pentueen; kaksi mustaa urosta ja viisi narttua, joista kolme mustia ja kaksi ruskeita.

Ensimmäinen pentu näki valon klo 00:02, vapun puolella siis ;) Seuraavat tulivat tasaiseen tahtiin kahden tunnin aikana ja viimeinen antoi odottaa itseään tunnin. Kaiken kaikkiaan synnytys oli muutamassa tunnissa ohi ja Doris hoiti sen oikein hienosti. Minun tarvitsi lähinnä vain katsella ja kannustaa, ja punnita pennut. Loppuyöstä käytin Doriksen ulkona tarpeilla ja sitten pesuilla. Minä vaihdoin pentulaatikkoon kuivaa ja puhdasta. Lopuksi vielä aamun tunneilla syötiin, minä sekä Doris. Molemmat hyvällä ruokahalulla. Ja kun kaikki oli valmista, mahat täynnä ja pentulaatikossa tyytyväisen hiljaista, kävimme nukkumaan muiden heräillessä vappuun.

Meillä oli varsin hieno ja onnellinen vappu ;)


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Muodonmuutos

Eilen illalla iski vielä laiskuus, enkä jaksanut viettää iltaa trimmauskoneen seurassa. Niinpä Hugo sai hetken pitää karvansa ja suuntasimme myöhemmin agihallille. Taukoa on tullut treeneistä useampi viikko ja sen kyllä herrasta huomasi. Kierrokset nousi tappiin hyvin nopeasti. Yllättävän hyvin Hugo teki siitä huolimatta ettei keskittyminen ollut parasta mahdollista. Toki kuumuminen toi hintsun verran lisähaastetta jälleen miulle...

Otin kuitenkin tiukan linjan, että yhtään ei varasteta ja yhtään estettä ei myöskään yksin lähdetä suorittamaan. Tunnen itteni välillä ihan roistoksi, kun murahtelen esimerkiksi Hugon yrityksille lähteä esteille itsekseen. Mutta minkäs teet, koiran mukaan on mentävä. Ja toisaalta, kyllä minä tiedän mitä Hugo kestää ja mitä ei. Kiellot yksin suorittamisista ei todistettavasti ole koskaan sen vauhtia tai halua esteelle sitten käskystä mennä hiljentäneet. Minä en vaan voi lähteä sille linjalle, että kaikesta suorittamisesta - meni oikein tai ei - oli käsketty tai ei - kehutaan. Ymmärrän kyllä, että toisilla koirilla tämä toimii ja jotkut jopa vaatii sitä. Eikä kaikki kestä kieltämistä. Hugon tunnen kuitenkin kuin omat taskuni, joten lopputulos olisi satavarmasti varsin katastrofaalinen, jos se saisi pönkitystä itse suorittamistaankin esteistä. Käsissä olisi hyvin nopiaan koira, joka suorittaisi rataa - olin minä ohjaamassa tahi en :D Yritämme siis pysyä siinä, että koiralla on radalla myös ohjaaja ;)

Harjoiteltiin ratapätkällä pakkovalssia ja takaa kiertoa. Ehkä niissä ohjauskuvioina ei ollut vaikeutta ja jopa minun koordinaatio paikka paikoin oli ihan ok. Suurin haaste oli Hugon kuumumisen tuloksena tuleva irtoamisen vaikeus. Se on aina sama juttu; jos se kuumuu yli, niin se ei enää irtoa, vaan kytistelee minua. Siitä huolimatta, että palkka tuli muualta. Jännä juttu. Voisi luulla, että tollanen tykin kuula lähtisi kuumuessaan vedättämään rinkiä tai jotain. Vaan ei. Irtoaminen vain häviää yhtälöstä. Mutta saatiin kuitenkin alle onnistuneita otteita ratapätkästä ja lisäksi otettiin kontaktia puomilla ja keinua. Keinu on siinä vaiheessa, että otetaan ylös juoksuja ja rämäyksiä erikseen. Keinulle Hugo juoksee sata lasissa, ehkä vähän liiankin innokkaasti. En nimittäin ensimmäisellä ylös juoksulla kerennyt kissaa sanoa - saatika mitään tehdä - kun herra tuli niin vauhdilla ylös, että hyppäsi samantien ylhäältä asti alas :o Luojan kiitos mitään ei käynyt, herra vain jatkoi ilmeellä "Täh? Ai eiks menny oikein??". Seuraavalla kerralla olin valppaampi, nopeampi ja valmiiksi oikeassa paikassa. Sitten alkoi sujua. Rämäytykseenkään Hugo ei sinänsä reagoi, mutta sitä on tehty vähemmän, joten vaatii vielä harjoittelua.

Ihan hyvillä mielin lähdettiin hallilta ja Hugo oli varsin onnellisen näköinen. Juuri sellainen perinteinen pieni perron takiainen, joka kotona sitten seuraa koko ajan palvova katse naamallaan. "Minun mamma" :*

Tänään sitten kaivoin trimmerin esiin ja päästin Hugon turkistaan. Alla kuvareportaasia...

"Siis kohta mua niiiin pieksetään, tai vähintäänkin kidutetaan pienellä surisevalla kidutuskoneella"


"No okei, ehkä tuli VÄHÄN liioiteltua... ...tai siis vähän ENEMMÄN. Hengissä ollaan edelleen ja aika mukava olokin. Sori sori, ei muistella pahalla *vink*"


"Ja jos totta puhutaan, niin nyt mä kyllä maastoudun niin hyvin tänne lattialle, että pääsen piiloon ketä vaan!"






maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lauma koossa

Hugo the man palasi lauantaina reissusta Salla-perron luota ja lauma on jälleen koossa.


Kaverilla on jo aikamoinen "harjas", joten meillä onkin tässä tänään tai viimeistään lähipäivinä pesu ja trimmaus -urakka edessä. Alkaa olla metsässä ja treeneissä lähinnä tiellä tuo tukka. Kevyemmin kesällä ;)

Vajaan parin viikon päästä tulevaan tokokokeeseen en kuitenkaan Hugoa ilmoittanut. Kun on Doriksen synnytys tulossa, niin voi olla ettei tätä vähääkään aikaa pysty kovin tehokkaasti treenaamaan. Jätämme startin siis toukokuun loppupuolelle.

Doriksella masuasukit kasvavat ja valtaavat tilaa. Nyt voi liikkeitä jo tuntea selvästi ja jos jaksaa aikansa seurata, niin nähdäkin mahan päältä neidin selällään röhnöttäessä. Doris vetäytyy jo sisällä selkeästi enemmän omaan rauhaansa pentuhuoneeseen, eikä välitä tuon taivaallista Hugon ja Delin paineista. Pihalla tosin mammakin yritti parhaansa mukaan osallistua palloleikkeihin. Vaikka tuolla mahalla ei kyllä kovin ketterästi enää liikuta...


Kahdeksannella viikolla mennään, eikä vyötäröstä ole enää tietoakaan. Kovin on tasapaksu Doriksella mahan seutu, kun kukkulalla poseeraa. Onneksi ei ole enää kauaa odotusta jäljellä.

Delin lonkka- ja kyynärtulokset tulivat tänään; lonkat C/C, kyynärät 1/0. Aikamoinen yllätys ja tietysti pettymys. Ell kun katsoi, että lonkat olisivat ok.
Ei tämä maata kaada, eikä välttämättä Delin elämäänkään juurikaan vaikuta. Sen vain aika voi näyttää, joten turha siitä etukäteen on murehtia. Kesä on tulossa ja treenikaudet alkaa talvella tauoilla olleissakin lajeissa, joten ei muuta kun keskitytään treenailemaan.

Ja aina voi välillä vähän palloleikkejä välissä leikkiä. Päivittäin ;)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Odotuksen aikaa

Täällä sitä vaan mamman masu pyöristyy ja paino nousee ja sitä mukaa jännitys tiivistyy...

Doriksen ruokahalu on aivan pohjaton, ja se kerjää ruokaa vaikka olisi juuri syönyt. Tuossa tilassa olisi kovin helppo livetä syöttämään se vahingossa lihavaksi. Niinpä ruokailut ovat olleet kovan syynin alla ja ylimääräistä ei ole tippunut. Toki ruokamäärä on jo reilusti normaalista lisääntynyt, mutta järki täytyy pitää päässä. Ei tiineen tarvitse syödä monen edestä, vaan tarpeeksi monipuolista, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa. Doriksen ruokavalio on suunniteltu viikoittain ja sitä on monipuolistettu entisestään vaikkei se normaalioloissakaan yksipuolisesti syö. Olemme siis pysyneet puhtaalla BARFilla myös tiineyden ajan.

Reilu viikko sitten ollaan siirrytty omaehtoiseen liikuntaan pitkien lenkkien sijaan. Pienillä hihinakävelyillä käydään, mutta muuten enemmän vapaana oman mielensä mukaan. Vielä tyttö juoksee ja kirmailee iloisena, mutta vauhti on selvästi hidastunut ja juoksu on muuttunut suurimmaksi osaksi raviksi tai kävelyksi. Pieniä etsintätehtäviä ynnä muita virikkeellisiä puuhia Doris tekee aivan tulessa häntä vimmatusti heiluen koko ajan. Aivan kuin aika alkaisi käydä pitkäksi, kun ei oikein mihinkään pääse mukaan enää... En ole ottanut mitään riskejä paljon liikkeellä olevan kennelyskän vuoksi ja näin Doris ei ole ollut mukana missään missä on vieraita koiria tai ylipäätään enemmän koiria. Lähinnä viime viikot on vietetty oman lauman kesken.

Pentuhuone ja -laatikko ovat valmiina ja Doris on niihin kovasti käynyt jo tutustumassa. Onpa pentulaatikossa otettu pienet tirsatkin. Minä olin kerrankin kameran kanssa valmiina! Tosin Doris on lähinnä sen näköinen, että "Anna mun kaikki kestää.....".

Astutuksen aikaan Ranskassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita...



Ja seitsemän viikkoa myöhemmin kotona asteen verran rauhallisempaa.



Doriksen mammaillessa on Deli käynyt kuun alussa virallisilla lonkka- ja kyynärkuvilla. Maksu kuvista on jo tässä vaiheessa hoidettu Kennelliittoon, mutta tulosta odotellaan vielä...

Hugo taasen lähti viime sunnuntaina riiureissuun Sallan luokse. Uskalsin pojan laskea "ihan ittekseen", kun oli (minulle) tuttuun paikkaan lähdössä. Varsin reippaasti kipitti junalle emäntää ikävöimättä ja oli myös kotiutunut tyttölauman keskelle mainiosti. Mikä "yllätys" :D Taisipa Hugo hurmata reissussaan talon immeisetkin ;) Ja viikonloppuna Hugo matkaa jälleen koti-Karjalaan Doriksen ja Delin luokse hommansa hoidettuaan. Ja minä mietin, että olisiko tässä aikaa reenailla siinä määrin, että ilmoittaisi sen jo alkukuusta tokokokeisiin...

Kaikenlaista sitä saa tässä kevään korvalla jännittää. Mutta mikäs sen ihanampaa, kun pihalla paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta ja siinä kylpiessä odotella tulevaa...

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kuukauden kuulumisia

Niin monesti tapahtumarikkaan päivän jälkeen ajattelen innoissani, että "illalla päivitän blogin, on niin paljon kerrottavaa". Ja kuinka siinä sitten käykään? Jälleen on kuukausi vierähtänyt, eikä tuo hieno ajatus ole kertaakaan päätynyt tekstiksi asti.

Viimeisemmän kirjoituksen jälkeen on keretty käydä esimerkiksi vähän misseilemässä. Ryhmänäyttelyissä Tuusniemellä ja Savitaipaleella. Tuusniemellä kehässä oli Hugo tuloksin EH ja Vicky tuloksin ERI, AVK1, PN2, VASERT. Ettei hullummin ollenkaan :) Savitaipaleelle Hugo lähti sitten yksin reissuun, mutta onneksemme matkan varrelta saatiin seuraksi Hanna ja Totski. Luottomatkalaiset näyttelyturneilla :) Savitaipaleelta Hugon saldo oli ERI, AVK3. Tuomarina oli Elena Ruskovaara, joka arvosteli Hugon seuraavasti:

Oikean mallinen, tarpeeksi voimakas hyvin käyttäytyvä nuorekas uros, voimakkaat takakulmaukset, sopiva kaula, tarpeeksi voimaa päässä, karva paikoin pehmeä, liikkuu asettuessaan hyvällä askelpituudella ja yhdensuuntaisesti, kiva, rento ja reipas käytös.

Hugo röyhisti heti rintaa "nuorekkaan" kohdalla ;)

Kohta "asettuessaan" viittaa siis meidän kehäesiintymiseen, joka oli... no, hiukan villiä ;D Kuten joku minut tunteva saattaa arvata, en juurikaan (=ollenkaan) ole käyttänyt treenikentällä aikaa näyttelykäyttäytymisen opettamiseen ja sen kyllä huomasi :D Avoimen urosten ollessa kehässä jonossa tuomarille näytillä Hugo hyppäsi halaamaan minua, kun olin polvillani sitä seisottamassa. Siinä me sitten halailtiin, kun muut seisoi asennossa... No hitto. Ei elämä niin vakavaa ole etteikö hali silloin tällöin kannattaisi ;)

Vielä myö kerettiin Lappeessakin kansallisessa näyttelyssä pyörähtää. Tuolloinkin mukaan lähti Hugon lisäksi Vicky. Ja tietysti tavattiin Lappeen päässä Hanna ja Totski ;) Tuomarina Tino Pehar ja kaikkien kolmen saldo oli ERI avoimesta. Ja lopputuloksena kaksi varsin kylmää eukkoa, sillä kehät olivat jäähallin harjoitushallissa. Minäkin fiksuna jätin näyttelyn infolapun lukemisen paremmille päiville, ja vaatetus oli kaikkea muuta kuin kylmään halliin sopiva =P Virheistä oppii, toivottavasti. Vaan mitäpä ei lämpimällä kaakaolla sulatettaisi ja lopulta vilkutettiin heipat kavereille lämpimin mielin ja lähdettiin kohti kotia. Onpahan taas misseilty vähäksi aikaa. Paitsi Vicky, joka jatkaa vielä Lieksan ja Joensuun näyttelyihin. Hugo sen sijaan pääsee ihan näinä päivinä turkistaan.

Sillä välin, kun Hugo ja Vicky viettivät aikaa näyttelyssä oli Delillä hiukan paremmat puuhat; se lähti nimittäin kyytiin vain jäädäkseen matkalla Leonan luokse leikkimään ;) Kyllä oli mitä ilmeisemmin jälleen vauhtia talossa piisannut kauhu-kaksikon toimesta. Tosin Leona neiti on kasvanut ensimmäisten juoksujensa ansiosta - ainakin omasta mielestään - aikuiseksi ja oli pitänyt Delille kovaa kuria. Hänen mammaa ei muuten muut liehittele. Vaan paluumatkalla Deliä hakiessa tuli pakkaa sekoittamaan hetkellisesti Vicky, joka oli sen verran kova luu Leonallekin, että neiti käskyttäjästä kuoriutui neiti kauniisti sivusta seuraaja :D On se hauskaa seurata koirien puuhia, ja minkälaisia käytösmalleja tulee esille, kun eri koirat ovat keskenään. Hugo joutui näistä kemmakoista jäämään sivuun Leonan juoksujen vuoksi.

Mutta toki matkalla käytiin vielä morjestamassa ystävää irkkuineen, joiden mahtavasta koosta Hugo ei ollut moksiskaan. Tuttu paikka ja tutut jätit :) Vicky sen sijaan säikähti aluksi näitä lempeitä jättejä, ja tämä olikin luultavasti ensimmäinen kerta kun Vicky näki tämän kokoluokan koiria lähietäisyydeltä. Hienosti tyttö otti kuitenkin vain joitain hetkiä myöhemmin härkää sarvista ja meni oma-alotteisesti haistelemaan ja tutustumaan portin takana oleviin Velhoon ja Zorroon. Eikä poikien kova äänenkäyttökään saanut neitiä herpaantumaan.

Sitten kun on nämä reissuhommat käyty läpi on ilouutisten vuoro; Doris ultrattiin maaliskuun lopulla tiineeksi. Täällä on siis kovasti odotusta ilmassa ja mamman masu senkun pyöristyy. Doris on voinut aika hyvin, suurempaa pahoinvointia ei ole ollut. Pientä närästystä taitaa mammalla kuitenkin tiineys tuottaa, kun röyhtäily on lisääntynyt. Viime viikolla on myös siirrytty Doriksen osalta omaehtoiseen liikuntaan, kun synnytykseen on enää kolme viikkoa. Tänään suunnitelmissa onkin pentuhuoneen ja -laatikon kuntoon laittoa. Pääsee mamma vähitellen niihin tutustumaan.

Sitten vain peukut pystyyn, että lopputiineys sekä synnytys sujuisi sulavasti :)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Koirat chillaa

...minä en. Meiän tie johti jälleen parin viikon ajaksi askeleen verran Pohjoisemmaksi, Kajaaniin. Seuraavan kahden viikon rupeaman ajan minä keskityn mm. lääkeaineiden tuntemukseen ja annosteluun, kivunpoistoon ja anestesiaan sekä lopetukseen. Eli luettavaa riittää päivien lisäksi iltamyöhälle asti. Opiskeluseuraksi lähti Hugo ja Deli. Doris jäi kotia viettämään lokoisia "mammapäiviä". Se niin käyttää kyllä tilaisuutta hyväkseen ja tulee joka hetkessä viereen tuijottamaan suurilla nappisilmillään sanoen "minä olen luultavasti kantavana ja tarvitsen extra huolenpitoa ja hoivaa, kyllähän sinä sen tiedät".

Eihän täällä nyt sinänsä mitään ihmeellistä ole normaaliin kotielämään verrattuna, mutta ajattelin että Doris saa kotona olla täysin rauhassa tutussa paikassa, eikä tarvitse stressata mistään. Ei sillä että Doris juurikaan mistään stressaakaan, mutta koti on aina koti. Täällä on kuitenkin myös muita koiria ja sitä kautta koiraa ajatellen huomattavasti ns. hektisempää. Lisäksi taidan pitkän astutusmatkan vuoksi olla hiukan yliherkkä ettei se vaan saa mitään pöpöjä tms. sitä rataa... Joten nyt on Doriksella lokoisat oltavat kotona Kallen kanssa kahdestaan. Sen ruokavalio on myös tarkastettu eläinten ravitsemusterapeutin kanssa vastaamaan (toivottavasti) kantavan nartun ravinnontarpeita.

Hugo ja Deli lähti siis mukaan ja täällä ne chillaa jaloissa, kun minä pänttään. Toki luennoilta tullessa ja illalla otetaan lenkkitauko, joka muuten tekee erinomaisen hyvää myös itselle. Koko päivän luennoilla istuneena ja loppu illan tietokoneella ja/tai kirjasta päntänneelläkin alkaa tuntua jonkinlaista hapen puutetta... Niinpä kun lähdemme lenkille metsään, taidetaan olla kaikki kolme ihan yhtä innoissamme :D Kyllä se vaan hyvää tekee. Jäsenet vetreytyy ja rentoutuu, kun seuraa noiden kahden kaistapään menoa hangessa.

Varsinkin Deli tuotti tänään kovin paljon naurun purskahduksia, kun se oli keksinyt aivan uuden omasta mielestään yber-ihanan leikin; otetaan tieltä vauhtia ja hypätään jättimäisellä jäniksen loikalla tieltä sivuun hankeen, jonne sitten uppoaa mukavasti kaulaa myöten. Sieltä on sitten hyvä kytätä Hugoa, joka "pahaa aavistamattomana" - aivan kuin ei olisi neidin kohellusta nähnyt - kävelee ohitse. Ainoa ´suunnitteluerhe´ taktiikassa tulee eteen, kun hyökkäysloikka epäonnistuu Delin ollessa täysin kykenemätön hyppäämään itselleen aiheuttamasta kuopasta ylös. Koko fiasko päättyi joka kerta koviin ponnisteluihin, joilla kammettiin itsensä kuopasta ylös ja tielle siinä vaiheessa, kun Hugo oli jo kaukana. Ei muuta kuin uutta vauhtia putkeen ja....!

Tänään tein myös jotain äärimmäisen harvinaista, nimittäin nukuin parin tunnin päiväunet. Viime yön unet jäivät kovin huonoiksi johtuen eilen saamistani ikävistä uutisista perhepiirissä. Luentojen jälkeen olin niin kuitti, että päätin täysin omavaltaisesti ajatella vain omaa nuppiani ja nukkua hetken. Piristi kummasti, varsinkin kun heräsi kahden märän kuonon pusutteluun parin tunnin päästä; "Mamma nyt on unet otettu ja on lenkin aika!". Ja kun uutiset koti-rintamaltakin kirkastuivat, niin mikäs meillä on täällä ollessa.

Hugon kanssa oli ajatuksena lähteä viikonloppuna BH-kokeeseen, mutta valitettavasti en saanut paikkaa sinne =( Niinpä se täytyy tällä haavaa jättää toiseen kertaan.

Tämä kolmikko kiittää ja kuittaa Kajaanin maalta ja palaa vastaanottimien ääreen jälleen tarvittaessa ;)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ärsyttävä osaamattomuus...

Ranskan matkan jälkeen on kotona puuhaa riittänyt (sitä se vaan viikon poissaolo teettää), mutta viikonloppuna on sentään pystynyt vetämään henkeäkin. Uskomatonta miten silti saattaa löytää itsensä ajattelemassa "voi ei, en tehnyt iltapäivän aikana mitään!" -ajatuksia. Aivan kuin olisi rikollista kerran viikossa vain istua sohvalle, ottaa viinilasi käteen ja katsoa tolkuttomia saippuasarjoja tai lukea. Löytyisiköhän kansalaisopistosta kursseja; Kuinka saan itseni off -asentoon? Se on vain se ihmismieli, että jos jotain on tekemättä - ja ainahan jotain on - niin se pitäisi tehdä HETI.

Meidän Ranskassa ollessa on naapurin Sonjan flätilläkin alkanut juoksut, ja kyseinen neiti ollaan myös astuttamassa. Ei, en ole perustamassa naapurin mammat ry:tä, vaan lähinnä tämä tapahtuma kosketti Hugon elämää. Meillä nimittäin oli aikanaan puhetta, että kun tämä tapahtuu, niin Sonja treenaisi aksaa Doriksella oman kisatykkinsä mammaillessa. No, nythän tilanne on tietysti se ettei Doriksestakaan aksa-areenoille ole. Ohjaajan taidothan siinä ruostuu, jos vallan treenitauolle joutuu ja siitä se ajatus sitten lähti... Huge lähtee treeneihin myös Sonjan kanssa.

Hyvää tekee, eikä sillä moottori kesken lopu vaikka treenaisi joka päivä. Niinpä perjantaina Sonja suuntasi agihallille ja minä pakkasin Hugon mukaan. Ok myönnettäköön, olihan se pakko silkasta uteliaisuudesta lähteä itsekin pällistelemään :D Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hugoa ohjasi ihan ratapätkää joku muu kuin minä. Ja sanottakoon, että hyvin se lähti Sonjan mukaan! Kaksikko teki vallan mainiota työtä, koira oli tyytyväinen treeneistä, ohjaaja kuitti juoksemisesta ja sitä rataa ;) Tämä tarkoittaa siis, että kun aikanaan kisa-areenoilla starttaamme, minulla on varaohjaaja Hugolle! Yes.

No, tämän päivän osalta ei sitten tarvitse tuuletella... Otettiin osaa Lukkarisen Jarin agikoulutukseen, joka alkoi aamulla ysin pintaa. Tästähän luonnollisesti seurasi se, ettei Hugo saanut aamuruokaansa. Koiralla, joka tarvitsee motivointia tässä kohtaa olisi varmasti ollut pelkkää plussaa aamutreeni. Koiralla, joka ei tarvitse motivointia ja jota ei kannata muutenkaan nostatella tämä oli killeri. Hugo nosti kierrokset niin tappiin samantien, kun hallille mentiin ja alkoi jatkuva räksytys. Arhg! En kestä. En kerta kaikkiaan ymmärrä miten sellasen kanssa jaksaisi pitemmän päälle mennä? Hugo ei normaalisti radalla huuda, kun korkeintaan innosta sellaista into-huudoksi tunnistettavaa hiljaisempaa "kiljuntaa". Nykyään se osaa aika pitkälti olla hiljaa ja keskittyä juoksemaan kovaa.

Hugo siis räkytti koko ajan, minä en kuullut mitä kouluttaja sanoi, miulla herpaantui keskittyminen siihen räkyttämiseen, Hugon keskittyminen oi huonoa kun energia meni huutamiseen ja kaiken kukkuraksi noin kuumana se ei irtoa! Voi jösses, että alkoi jurppia. Ihan mahdotonta suorilla tai kiire-paikoissa ohjata (näillä taidoilla) nopeeta koiraa, joka ei irtoa. Ok, saatiin me onnistumaan pieniä juttuja, mutta kaiken kaikkiaan olo oli todella epätoivonen. No, toki sain koulutuksesta paljon ohjausvinkkejä, mutta kyllä se vaan sapetti... Kouluttajan sanat piristi hiukan, kun huikkasi ettei häntä harmittaisi ollenkaan, jos olisi noin nopea koira. Enää ei tarvitse kuin opetella ohjaamaan. Sasse.

Ehkä tämä oli niitä treenihetkiä, joista huomaa jälkeenpäin saaneensa enemmän irti kuin paikalla itseensä ärsyyntyneenä pystyi huomaamaan. Minusta on nimittäin todella, todella ärsyttävää huomata ettei osaa, varsinkin jos tietää että koira kyllä menisi =P

Ei voinut kuin Hugoa jälkeenpäin verrytellessä hymyillen miettiä kaikkia niitä tekstejä, joita on lukenut, joissa etsitään koiralle oikeaa vireystilaa. Kuka tekee ja mitä ja missä vaiheessa treeniä tai sen keskellä saadakseen koiransa oikeaan vireeseen. Eipä ole meillä paljon etsitty, eikä aloiteta etsimäänkään. Joka ikinen kerta, kun on treenaamaan menty, on koiralta motivaatiota ja vauhtia löytynyt. Ainoa vireystilan ongelma - jos sellainen on sattunut - on se ettei nuppi väänny kuin yhteen suuntaan; kaakkoon. Eli myö pysytään kyllä totaali amatöörimäisen harjoittelun leiman uhallakin samoissa sfääreissä edelleen ja heitetään treeniä ennen vain lämmittelylenkki. Mitä nyt Hugo saa aina aamulla ruokansa ;)

"Ai puhutteks te musta vai?"

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Astutusmatka Ranskaan

Kauan odotetut juoksut toivat tullessaan jännitystä, kun alkoi astutusmatkan valmistelut. Odotettu päivä koitti viime viikon keskiviikkona, kun pakkasin oman matkalaukun, koiran lentoboksin ja Doriksen autoon ja otin suunnaksi Helsingin lentokentän. Jälkeenpäin on moni kysynyt miten ihmeessä uskalsit tuosta vain yksin lähteä täysin vieraaseen paikkaan. Totta puhuakseni en kotoa lähtiessäni vielä osannut edes ajatella asiaa siltä kantilta. Lähdin vain Doriksen kanssa kohti tuntematonta.

Saavuimme Ranskaan keskiviikkona myöhään ja olimme yön hotellissa Pariisissa, sillä junia Länsi-Ranskan rannikolle - jonne olimme menossa - ei enää yömyöhällä kulkenut. Doris oli mitä mahtavin matkakumppani ja käyttäytyi hotellilla ja valitettavasti myös sen pihalla, kuin leidi konsanaan. Ruohoa, saatika metsää oli Pariisin vilskeessä kovin vähän lähistöllä tarjolla ja iltalenkillä neidin saaminen tekemään tarpeensa oli työn takana. Eihän hieno leidi kakkaa kadulle tai pihanurmelle!

Seuraavana aamuna riensimme juna-asemalle ja hyppäsimme junaan. Luojan kiitos sieltä löytyi kovin avuliasta porukkaa, olisi ollut työn ja tuskan takana yksin kannella matkalaukkunsa lisäksi lentoboksia ja vielä koira hihnan päässä! Pariisin sääntöjen mukaisesti minulla oli kuonokoppa... ...tai no se oli mukana. Sääntöjen mukaan koiralla pitäisi olla kuonokoppa junassa ja tämä luki lipussakin. Otin kuitenkin riskin pitämällä sen taskussa ja ajattelin, että laitan Dorikselle mikäli joku asiasta sanoo. Ihmiset olivat kuitenkin lähinnä positiivisesti kiinnostuneita Doriksesta, eikä konduktööriäkään asia kiinnostanut, joten kuonokoppa pysyi taskussa. Olisi se mahtanut Doris hiukan moista vieroksua, kun "ylläri ylläri" emme ole koskaan kuonokoppaa pitäneet. Enkä muuten viitsinyt tälläkään kertaa omaa hankkia, vaan lainasin. Mitäpä minä sillä tekisin näin jälkeenpäin...

Lopulta saavuttiin perille, kun oltiin ensin vaihdettu junaa Rennesissä ja syöty asemalla asiaan kuuluvat ranskalaiset tuoreet patongit. Tai minä söin patonkia ja Doris kanaa sen välistä ;) Perillä odotti sitten erittäin lämmin vastaanotto Doriksen sulhon perheen puolesta. Ja mikä hienointa; Doriksella ja Vaillantilla klikkasi ensisilmäyksellä, eikä ne paikalla ollutta Vaillantin emää Shonaa enää tuntuneet sen jälkeen huomaavankaan. Shona mummo parka.

Siinä ne sitten tunnit ja päivät kuluivat kuin siivillä rakkaasta rodusta ja omista koiristamme puhuen sekä ranskalaisia ruokia ja viinejä maistellen ;) Koirien kanssa käytiin rannalla juoksemassa ja kaupunkikävelyllä. Talolla ne saivat sitten viettää aikaa kahden. Sää oli mitä parhain; aurinko paistoi ja oli niin lämmin, että täältä Pohjolan kylmyydestä mukaan nappaamani vaatetus oli usein aivan liikaa. Ja Doris nautti silmin nähden lämmittävästä auringosta ja tuoreen ruohon tarjoamasta hajujen maailmasta. Siinä oli hetkiä, joista ei arkeen olisi halunnut palata ollenkaan...

Doris paistattelee päivää:



Matkan kunniaksi Doris sai nauttia myös tietyistä eduista, joita kotona ei ole koskaan nähty. Eikä tulla näkemään. Nimittäin juustoherkuista, vielä ruokapöydästä tarjottuina. Lisäksi neiti pääsi osingoille myös herkullisesta ranskalaisesta kakusta ja muista herkuista. Ja kun kerran repsahdettiin, niin tehtiin se oikein kunnolla; Doris nukkui yönsä - missäs muuallakaan - kuin miun vieressä sängyllä! Kyllä se oli niin polleaa, niin polleaa... ;D

Doris astutettiin kahdesti ja astutukset onnistuivat hyvin. Ja niin oli muutaman päivän päästä matkan tarkoitus hoidettu sekä saatu rentoutua ja nauttia vapaapäivistä sekä kierrellä paikkoja vähän turistinakin. Lopulta tuli aika lähteä kotiin, ja vaikka olo olikin tietyllä tapaa jännittynyt, myös hyvin levännyt. Todella suuret kiitokset kuuluu tästä Margueritelle ja Jacquesille, joiden vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla! Olen todella onnekas, että sain tavata heidät ja majoittua heidän luokseen. Ja tietysti ennen kaikkea sain heidän silmäteränsä Vaillantin Doriksen sulhoksi. Vaillant oli erittäin komea poika ja hyvin tasapainoinen ja iloinen luonne. Taisi poika myös ymmärtää miten pitää Doris luonaan, sillä piti hyvin huolta minun menemisistäni ;)

Vasemmalla Shona (Vaillantin emä) ja oikealla Doriksen sulho Vaillant


Doris Ranskan "rivieralla"


Marguerite ja Doris meren äärellä


Doriksen kanssa luostarin vanhalla kaivolla


Vielä kuva mahtavista maisemista! Ilmakin oli aika toisenlainen, kuin koto Pohjolassa tähän aikaan vuodesta...


Lähtö oli haikea ja olisin mielelläni kaapannut pari barbettia sieltä mukaan ;D Toivottavasti tapaamme vielä joskus tulevaisuudessakin koko perheen koirineen. Kenties joku mahdollisista jälkeläisistä lähtee isäänsä katsomaan, kuka tietää?

Kotiintulomatkalla mentiin jälleen junalla Pariisiin, josta lennettiin Oslon kautta Helsinkiin. Doris on aivan mahtava matkakumppani. Jos et muuten pysy rauhallisena, niin viimeistään siinä vaiheessa tulee hymy huuleen ja rentoutuu, kun kurkkaa lentoboksiin Pariisin lentokentällä, jossa Doris nukkuu tyytyväisenä selällään! Kyllä se hymyilytti useita uteliaisuudesta boksiin kurkanneita ihmisiäkin. Doris ei ota turhaa stressiä tällaisissakaan tilanteissa :)

Lopulta saavuimme kotiin Joensuuhun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aivan poikki molemmat. Toki pysähdyimme matkalla pienelle kävelylle ja siinä missä minä nautin kanatortillasta, Doris sai kaupasta paketillisen jauhelihaa ;D Kotiin saavuttuamme ei unta tarvinnut hakea ja kyllä nukutti omassa pedissä makeasti, myös Dorista.

Vähän harmittaa, kun tajusin tässä kuvia kamerasta ladatessani etten ottanut omalla kamerallani Doriksesta ja Vaillantista yhteiskuvaa ollenkaan :( Se oli kyllä mielessä, mutta kun astutuspuuhat olivat kesken, niin ajattelin jättää myöhemmäksi koirien rauhoituttua. Unohdin sitten kokonaan. Mutta tärkeintä oli tietysti onnistunut ja hieno astutusreissu ja taas ollaan myös kokemusta rikkaampia. Nyt sitten odotetaan jännityksellä muutaman viikon päästä tehtävää tiineysultraa, jolloin varmistuu onko maailmaan matkalla uusia barbetin alkuja.

Siihen asti voimme vain haaveilla pennun tuoksusta ja pitää peukut ristissä ;)

torstai 23. helmikuuta 2012

Vihdoinkin!

Vihdoin viimein Doris on aloittanut odotetut juoksunsa :) Täällä siis matkavalmistelut käyvät kuumana, ainoana hidasteena ettei tarkkaa lähtöpäivää ole vielä tiedossa. Uskoisin kuitenkin, että ensi viikolla päästään lähtemään ja sitten vain pidetään peukut pystyssä ;)

Pikaisena päivityksenä muista kuulumisista sen verran, että Hugo toipui hammasleikkauksestaan nopeasti ja nyt etuhampaiden rivistöä komistaa yksi miehekäs rako :D Hugo pääsi myös tiistaina pitkän pakkasjakson jälkeen ensimmäistä kertaa treenaamaan tokoa. Toivotaan, että asteen verran lauhemmat kelit jatkuvat ja pääsisimme tervehtimään treenikenttää vähän nykyistä useammin...

Deli taasen on käynyt osan virallisista terveystutkimuksista läpi; silmäpeilaus, polvet ja sydänkuuntelu. Kaikkien tulokset olivat puhtaat :) Myöhemmin edessä on vielä virallinen lonkka- ja kyynärkuvaus.

Tällä haavaa kuulumiset tulivat pähkinän kuoressa tässä ja palaamme astialle paremmalla ajalla. Dorikselle mammalomaa kovasti odotellen...