tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulun odotusta

Viikot tuntuu vierähtävän niin ettei edes huomaa. Marras-joulukuun tiimellykseen on kuulunut näytelmiä Jyväskylässä ja messarissa Doriksen kanssa sekä tietysti opiskelua Kajaanin päässä. Tässä tulee tällainen pikapäivitys kuulumisista.

Jyväskylän näyttelyssä pyörähdettiin Doriksen kanssa, matkaseurana Hanna ja Totoro. Oikein hyvin meni reissu ja hyvin kerettiin maailmaa parantaa kehissä pyörähtämisen lisäksi ;) Tulostakin tuli ihan kivasti; Doris oli VSP molempina päivinä ja sai CACIBIT isä Paven ollessa ROP.
Hiukan pyyhkeitä näyttelyn järjestäjille huonoista ulkoilutusmahdollisuuksista! Asfaltilla pelkkiä paaleja, joista ei yhtäkään oltu levitelty. Kyllä se uroksilla toimii kusipaikkana vallan mainiosti, mutta ei meiän koirilla oo tapana keskelle asfalttista kävelytietä (eikä edes hiekkatietä) kusta, joten Doris ei todellakaan sinne tarpeitaan tiristänyt. Kyllä luulisi jonkun muunkin asiasta maininneen... Paviljongin läheisyydessä kun ei ulkonakaan juurikaan ulkoilutusmahdollisuuksia ole.

Seuraavalla viikolla trimmauksessa kävi ihanainen Peppi barbet, jonka kanssa Deli pääsi trimmin jälkeen hetkiseksi pihalle spurttailemaan. Terveisiä vaan Liperin suunnalle! :) Samalla viikolla lenkkeiltiin myös Vickyn kanssa, mutta tällöinkin vain Deli pääsi mukaan. Vicky oli nimittäin aloittanut juoksunsa. Hugo ja Doris päästeli sillä aikaa hyöryjä raksalla.

Sunnuntaina lenkkeiltiin vielä suuremmassa vesikoiraporukassa vuoden viimeinen vesikoiralenkki. Joulukiireiden painaessa enemmän tai vähemmän kaikille, päätimme jättää lenkit joulun ajaksi tauolle ja palataan metsäpoluille taas tammikuussa.

Kaksi viikkoa Jyväskylän näyttelyn jälkeen oli jälleen aika pakata näyttely tarvikkeet kassiin ja suunnata Helsinkiin. Tällä kertaa Deli jäi isännän kanssa kotiin ja autoon pakattiin Hugo ja Doris. Tosin Hugo jäi matkan varrella hoitoon Leona perron luokse ja Doriksen ja minun matka jatkui Helsinkiinpäin. Matkalla poimittiin Hanna ja Totoro jälleen mukaan. Eihän näyttelyreissu ole mitään ilman hyvää seuraa!
Matkaan lähdettiin siis perjantaina ja majoituttiin Espooseen. Kiitoksia vaan Hannan sukulaistytölle hyvästä majapaikasta!

Lauantaina suunnattiin sitten ensimmäiseen koitokseen. Päivä oli mukava ja oli kiva, kun pystyi seuraamaan perro kehiäkin laidalta ilman kiireitä. Doriksen kehä kun oli vasta iltapäivällä, perrojen ollessa aamusta. Mutta kyllä kannatti odottaa iltapäivää, kun Doris nappasi potin ollen ROP. Ryhmäkehiä odotellessa menikin sitten koko ilta, ja perustyyliin siellä käytiin läpi juoksemassa :D Kyllä teki sauna poikaa illalla, kun kämpille päästiin!
Sunnuntaina uusintakierros, joka ei sitten mennyt ihan niin nappiin. Doris oli PN3 ja sai VARACACIBIN. Mukava oli kuitenkin olla messarissa ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja todeta, että kyllä sinne voi mennä toistekin. Normi härdelli kuten kaikissa isoissa näyttelyissä muttei mitään mitä ei kestäisi :D Kiitos vielä Hannalla ja Totskille hyvästä matkaseurasta! Ensi vuonna uudestaan ;)

Messarin jälkeen palattiin sitten takaisin arkeen ja Kajaaniin opintojen pariin. Olipa Deli tyttö aloittanut juoksutkin reissussa ollessa ja viime viikonlopun aikana tyttö lähtikin Rautjärvelle Leonan luokse hoitoon sen vuoksi. Minä kun en tänne Kajaaniin voi juoksuista ottaa mukaan, kun koiria on täällä paljon muitakin kuin omat. Mutta Leona lie onnessaan leikkikaverista, kun oli Hugoakin tainnut vähän ikävä tulla viime reissun jälkeen...:)

Nyt siis vielä Kajaanissa Hugon ja Doriksen kanssa ja perjantaina otetaan suunta kotia Pohjois-Karjalaan. Vielä kuitenkin parin päivän rutistus anatomian, fysiologian ja latinan parissa :)