Vihdoin viimein ne ovat täällä, ihanat aurinkoiset syyspäivät! Kuvittelin viettäväni näitä päiviä raksalla, kun on tullut sateiden vuoksi jonkun verran taukoa, mutta toisin kävi. Auton haku -reissun jälkeinen lukko jäi päälle, ja niska/selkä ovat siinä kunnossa, että rakennustöistä voi vain haaveilla. Niinpä nautin aurinkoisista syyspäivistä koirien kanssa treenaillen. Nakkia koirille, kipulääkkeitä minulle 8)
Hugo pääsi vihdoin portin toiselle puolelle muiden joukkoon. Pallissa on vielä kunnon rupi, mutta en enää raaski pitää sitä eristettynä. Se syö muuten seinät. Laitan vain yöksi Hugon omaan huoneeseensa ja kaulurin päähän. Muuten meno alkaa olla aika normaalia.
Perjantaina lähdettiin aamulla tokoilemaan Hugen kanssa. Voi veljet. Vituiksi meni. Hugo on verrattavissa jousella varustettuun ikiliikkujaan, ja kierroksia oli tosi vaikea saada alas. Kaikki muu tuntui vetävän puoleensa vetovoiman lailla. Seuraaminen saatiin kuosiin lyhyillä yhden askeleen lämmittelyillä ja paljoilla kääntymisillä. Mitä enemmän teki, sen paremmin meni. Ongelmana on kuitenkin edelleen Hugon herkkyys häiriötekijöille. Liikkeestäjätöissä menee hyvin niin kauan kuin seuraaminen on hyvää käsky -kohdassa. Kisoissa siitä voi muodostua ongelma, jos sen keskittymiinen herpaantuu ja seuraa käskyn kohdalla tyyliin nenä maassa. Tätä tuntuu olevan todella vaikea kitkeä pois.
Toisaalta mietin, että onko haistelu sijaistoiminto, joka seuraa liiasta paineistumisesta? Kokeeko Hugo, että minulta tulee liikaa painetta? Vai onko vieraat ympäristöt kuitenkin vielä liikaa? Toisaalta sitten taas, jossain vaiheessa niihinkin on lähdettävä treenaamaan ja siedättämään. Tuntuu niin typerältä treenata vain omalla parkkiksella, kun siellä homma toimii. En tiedä.
No, jotain sentään opittiin. Liikkeestä seisominen tuli kokeiltua lelupalkalla, ja se toimii paaljon paremmin kuin namipalkka. Namilla se ei malta pysähtyä kerrasta, kun jää hamuamaan miun kättä. Taakse lentävä lelu sai aikaan toivotun äkkipysähdyksen. Mutta perusasentoja se on kahden kisan jälkeen alkanut taas ennakoida. Pitää vaan taas pysyä siinä ettei tee yhtään niitä treeneissä.
Sunnuntaina oli sitten Doriksen vuoro, ja suunnattiin agikentälle. Deli pääsi mukaan tutustumaan, ja tekipä se ensimmäiset "agitreeninsäkin".
Doriksen kanssa tehtiin paria lyhyttä ratapätkää, jossa tarkoituksena oli treenata valssia ja persjättöjä. Doris oli aivan intopiukeena, ja siitä tuli esille ihan uusi piirre. Toisella pätkällä oli hyppy, putki, ja kuusi hyppyä. Sillä tavalla "siksakilla", että jokaisen jälkeen tuli valssi tai persjättö. Kumpaa siinä nyt sitten otti. Noh, Dorishan toimi kyllä, mutta kun minä... Niin hidas, niin hidas. Toiseksi viimeisellä esteellä yksinkertasesti loppui oma fysiikka, kun Doris on niin nopea. Siinä vaiheessa meni aina jalat solmuun ja vauhti hidastui. Tässä tuli sitten esiin Doriksesta uusia ulottuvuuksia: se alkoi komentaa ja äyskiä miulle, kun en osannu ohjata! Meiän Doris! Alkoi ihan konkreettisesti räksyttää minuun päin siinä vaiheessa, kun ohjaus meni päin prinkkalaa. Tiiän kyllä monen koiran näin tekevän, mutta Doriksesta en oo tällasta aikaisemmin nähnyt. Olin ihan silmät pyöreenä, et mitä hittoa?! Eli juoksu/kääntymistreeniä Niinalle. Ilman koiraa.
Otettiin myös keppejä ja rengasta ihan yksittäisinä esteinä. Doris on tauolla hiffannut keppien tarkoituksen, mutta tarttee vielä sen miun vartaloavun siihen. Eli taas ollaan pisteessä, koira osaa ja menee, jos ohjaaja osaisi ja menisi. No, onneksi tätä olen harjotellut, joten se sujuu jo. Vaikka täytyy sanoa, että agikentällä tunnen vielä olevani kuin kala kuivalla maalla. Sitä ei yksinkertasesti ole tullut niin paljoa treenattua, joten välillä meinaa turhautua omaan osaamattomuuteensa. Mutta kaikkihan tietää, että hosumalla tulee vain *piip* lapsia. Eli aikaa ja lisää treeniä. Kyllä se siitä! Jollain vuosikymmenellä...:D
Deli pääsi seuraamaan muiden treenaamista, ja menemään putken itse. Ensin se oli kentälle tultaessa jopa vähän säpsähtelevän oloinen. Ylläyin tästä, mutta aikansa kentän laidalla katseltuaan se rentoutui ja oli jo lähdössä häntä heiluen mukaan. Niinpä laitettiin putki suoraksi ja lyhyeksi, ja Deli teki ekan "treeninsä". Ensin ei millään meinannut hiffata mistä pitää mennä, mutta sitten kun sen hokasi, tuli juoksujalkaa putken läpi. Päässä odotti tietysti mamma nakkeineeen ja kehuineen. Tyttöhän vallan riehaantui, ja pidennettiin putkea jonkun verran, ja Deli tuli putken läpi innoissaan joka kerralla. Myös muutama keppi pujoteltiin nakin avulla. Siitä se lähtee.
Treeniporukassa sattuu olemaan myös pari muuta pentua, joten lopuksi pennut pääsi painimaan keskenään vähän kauemmaksi treenikentästä. Deli taitaa olla niin tottunut kurmuuttamaan isompiaan ettei se ensin oikein lähteny muiden leikkiin mukaan. Katseli vain sivusta puuhaten omiaan, ja sitten sinkosi aikuisen (haukkuvan!) kultsun luo. Olisi pitänyt sen kanssa päästä leikkimään. Lopulta leikki alkoi kuitenkin sujua myös omanikäisten ja -kokoisten kanssa. Tässä olikin tirppanalle toimintaa kerrakseen yhdelle päivälle.
Agitreeneistä suunnistimme tutun luokse luita hakemaan. Hirvijahti on parhaimmillaan, ja saimmekin pussillisen vasan luita kotiin viemisiksi. Tänään koko poppoo viettikin pari tuntia takapihalla tuoreisiin luihinsa keskittyen. Joskin Hugo on joutunut olemaan vähän liian kauan tekemättä mitään, eikä se oikein malttanut edes luihin keskittyä. Doris ja Deli sen sijaan järsivät antaumuksella kaikesta ympärillä tapahtuvasta tuon taivaallista piittaamatta. Pikku tirppana on ihanan kiinnostunut luista, eikä ole vielä maistanut tähän mennessä mitään kiellettyjä aineita, kuten tuolin jalkaa tai muuta vastaavaa. Ainoa huono puoli on, että itse meinaa kompastua tuon tuosta luihin, joita lojuu kämpässä ihan joka puolella. On se silti pieni hinta siitä, että kämpän seiniä ei korista hampaanjäljet ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti