maanantai 27. syyskuuta 2010

Pikaista paranemista ja pentu pulinaa

Viikonloppu vierähti rauhallisissa merkeissä. Tai no, niin rauhallisissa kun täällä nyt voi. Hugo viettää edelleen päivänsä muista portilla eristettynä, ja hihnassa lenkkeillen. Tytöt riehuvat ja nukkuvat kahdestaan.

Lauantaina tuli nopea lähtö pitemmälle ajomatkalle uutta autoa elokuussa kolaroidun tilalle hakemaan. Reissu tiesi yli neljän tunnin ajomatkaa molempiin suuntiin. Hetken mietin jääkö koirat kotia, mutta keskenään oloa olisi tullut lähes kellon ympäri, joten otin kaikki mukaan. Alle tunnin varoitusajalla kun on vähän heikoilla kantimilla hoitopaikan löytyminen. Niinpä pakattiin koirat ja kaikki tarpeellinen mukaan, ja lähdettiin matkaan.

Deli käyttäytyy jo aivan kuin olisi matkustanut autossa aina. Sille varattiin vain sekä päivän että illan ateriat mukaan. Reilusti vettä ja tietysti hihnat kaikille. Yhteen suuntaan pysähdyttiin pari kertaa, Deli sai syödä ja käytiin kävelemässä, samoin Hugo ja Doris pääsi jaloittelemaan.
Deli olisi jossain vaiheessa intoutunut leikkimään autossa, mutta tiukka Doris täti on sitä mieltä, että autossa ei riehuta. Se komensi Delin tiukasti rauhoittumaan, ja pentu teki työtä käskettyä. Hiukan loukkaantuneen näköisenä, kun täti aina aiemmin on lähtenyt leikkiin mukaan. Loppumatkasta alkoikin kyllä jo hiukan kuulua huokailua auton takaa...

Perillä meni hetkinen, ja minä käytin isommat muutaman korttelin ympäri kävelemässä, ja Deli sai taas syödäkseen. Takaisin matka jatkui kahdella autolla. Hugo pääsi itsekseen uuden auton tilavaan konttiin kaulureineen, ja kun levitin täkin sille sinne se kävikin autuaan näköisenä pitkäkseen. Ottaa kai vähän pattiin, kun ei pysty muiden leikkeihin osallistumaan kaulurin takia. Doris ja Deli jäivät omaan isoon yksiöönsä pakettiauto farkkuun, ja matka suuntautui takaisin kotiapäin. Taas tehtiin muutama pysähdys, ja tuntuu että minä tarvitsin niitä enemmän kuin yksikään koirista. Kellon ympäri autossa istuminen sai aika väsyneeksi. Puhumattakaan siitä, että niska sanoi sopimuksen irti reissun vuoksi, ja pamahti täyteen lukkoon =P Kotia päästiin kuitenkin kunnialla, ja Deli sai oikein aimo annoksen auto-siedätystä. Vaikka ei se tunnu sitä erityisesti tarvitsevan. Yrittää jo itse kiivetä autoonkin, ei vaan ihan vielä ponnistusvoima riitä.
Nyt on sitten toivomani tilava auto koirien kuskailuun. Mitä kaikkea sitä koiriensa vuoksi tekeekään...8D

Sitten palli-uutisia. Hugon palli on parantunut oikein hyvää tahtia. On sitä pesty ja salvalla hölvättykin! Mutta Hugo on löytänyt asiasta jotain positiivista. Ennen se ei millään meinannut tulla kylppäriin pyydettäessä, ei halua suihkuun katsokaas. Nyt kun suihkussa on käyty joka päivä ainoastaan huuhtomassa pallit, ei koko koiraa, niin ei tarvitse edes kahdesti pyytää. Hugo tulee heti. Liekö syynä se ettei joudu suihkuun vai tuntuuko viileä vesi vain hyvältä kipeässä pallissa?? Jokatapauksessa hoitotoimenpiteet on helppo tehdä.
Nyt haava näyttää jo niin hyvältä, että uskoisin Hugon pääsevän parin päivän päästä eroon kaulurista ja karanteenista. Toivottavasti ainakin! On se sen verran surkeana, kun yksikseen joutuu olemaan.

Eilen Doriksen ja Delin ollessa pihalla, otin Hugon kanssa sisällä pikkasen kaukoja. Sai ukko edes jotain tekemistä. Olikin Hugo kuin kauko-ohjattava pingispallo! Ei tarttenu kahta kertaa käskeä, kun toiminnot tuli heti eikä melkein. Liikkumistakaan ei tullu kuin puolen koiran mittaa, enkä käynyt siinä enempää hinkkaamaan. Hugo oli ihanan tyytyväisen näkönen, kun pääsi edes vähän mamman kanssa tekemään =) Nyt vain sitten paranemista odotellessa, että pääse enempi treenaamaan.

Tänään kävimme aamulla metsälenkillä naapurin koirien kanssa, ja ensimmäistä kertaa moneen päivään mukaan pääsi myös Hugo. Hihnassa tosin. Kuitenkin kun saavuttiin lyhyeksi puidulle peltoaukealle en voinut olla päästämättä myös Nugea kirmailemaan vapaana. Ja sitä juoksun määrää... Kamera olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana! Mutta seuraavalla kerralla sitten.

Loppuun vielä tuoreet kuvat tältä päivältä koko porukasta.


Hugo parka sisällä kaulureineen. Mieheni sanoin: vastaanottamassa signaaleita ulkoavaruudesta...


Doris luonnonlapsi


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä pikku viikari Deli...


...joka on löytynyt myös kukkapenkeille parempaa käyttöä

1 kommentti:

  1. Vähäks Kallen kommentti Hugosta on osuva :DD! Ja Deli on ISO, tai ainakii se näyttää hyvinkii muodokkaalta pennun pallerolta, IHANA otus <3. Doris taas on ihan hassun näköne partoinee kaikkinee, mutta yhtä kaunis ku aina.

    Nii ja tottakai koirien takii pitää auto ostaa. Niihä myökii tehtii :). Halpaa tää koiraharrastaminen... ;)))

    VastaaPoista