Joulurauhaa

Toivotan kaikille tutuille ja treenikavereille kuin muillekin tämän ihmeellisen koiramaailman kautta tapaamilleni ihanille ihmisille rauhaisaa joulun aikaa ja onnellisia hetkiä tulevalle vuodelle 2013! Nähdään ensi vuonna!

Astutusmatkalla Maarianhaminassa

Alku viikko vierähti reissatessa, kun maanantaina otettiin suunta Maarianhaminaan Vickyn sulhoa Pikeä tapaamaan. Aluksi pitkä ajomatka Joensuusta Turkuun, jossa nukuimme yön yli ja lähdimme aamulla aikaisin laivalla kohti Maarianhaminaa.

Vicky ei turhaan laivamatkasta stressannut, vaan otti lunkisti lepäilemällä ja uteliaiden kanssamatkustajien rapsutuksista täysin siemauksin nauttimalla

Sulho olikin satamassa odottamassa ja näin Vicky ja Pike pääsivät hyvin nopeasti tutustumaan toisiinsa, Piken emännän asuessa vain muutaman kilometrin päässä satamasta. Sävelet olivat heti selvät ja pariskunta oli välittömästi hyvää pataa keskenään. Astuminen tapahtuikin tiistaina päivällä aika nopeasti tapaamisen jälkeen. Siitä suuntasimme sitten Vickyn kanssa hotellille, jossa yövyimme. Huoneessa oli kaksi sänkyä; omat molemmille :D Täytyyhän sitä nyt matkan kunniaksi vähän saada extraa ;) Tosin yöksi Vicky hakeutui kyllä omasta tahdostaan lattialle nukkumaan.

Aamulla sitten suuntasimme jälleen sulhon luokse, mutta suureksi ihmeekseni Pike ei ollut enää ollenkaan kiinnostunut. Pientä haistelua, mutta ei minkäänlaisia yrityksiä enää selkään. Edellisen päivän yrityksien vimman nähtyäni päätin, että annetaan olla. Urosta kun on kovin vaikea - ellei mahdoton - saada hyppäämään, jos ei sitä kiinnosta. Ja luonnollisen astutuksen kannalla kun olen (ilman painavaa syytä muuhun), niin jätimme homman herran haltuun ja katsotaan oliko se yksi kerta riittävä ja oikea-aikainen. Siihen uroksen käytös sekä otettu proge-testin tulos viittaisi, mutta ei sitä koskaan tiedä. Nyt täytyy vain odottaa ja noin kuukauden päästä sitten tiineysultraan nähdäksemme tuliko toivottua tulosta vai ei. Odottavan aika on pitkä...

Tässä vielä pariskunta poseeraamassa kahdestaan. Hiukan on huono kuva (kännyllä hämärässä napattu), mutta tyhjää parempi :)

Tarkoitus oli huomenna suunnistaa Helsinkiin viikonlopun näyttelyihin Doriksen kanssa ja samalla olisi ollut tilaisuus nähdä Hugon kesän jälkikasvua, mutta valitettavasti onnistuin jälleen reissussa sairastumaan. Näinollen viikonloppu menee sängynpohjalla maatessa (täältä on hyvä postata) ja voittaja-näyttelyt jää tänä vuonna väliin.

Facessa jo hiukan tilitinkin, että olen tainnut jonkinmoisen reissu-kirouksen saada päälleni, kun ei terveenä enää kotia pääse mistään =P Josko ensi vuonna olisi onni enemmän myötä myös matkoilla...

Olipa kerran...

Pieni paholainen nimeltä Neri. Neri asuu suuressa ja ihmeellisessä maailmassa, mutta mikään siellä ei pelota Neriä. Neri-neiti työntää pienen nenänsä jokaiseen maailmansa kolkkaan, eikä välitä millainen mörkö vastaan tulee. Jos mörkö on pahana miettii Neri hetken, ottaa vauhtia ja on vielä pahempana. Nerin lempipuuhiin kuuluukin mörköjen karvoissa roikkuminen, hinnalla millä hyvänsä.

Neri nousee joka aamu uuteen ihanaan päivään suurella äänellä ja kovalla vauhdilla. Ehkä ainoa asia, jota Neri maailmassaan kunnioittaa on ruoka. Ja vaikka ruoka maistuukin, vesikupilla Nerin pienet pirun sarvet vain kasvavat. Pienen paholaisen paras peli on se, jossa hypätään vesikuppiin, käydään juoksemassa karkuun suurta jättiläistä, joka yrittää lopettaa pelin muttei saa pientä nopeaa ja ketterää paholaista kiinni. Näin Neri jallittaa jättiläisiä ja tilaisuuden tullen hyppää takaisin vesikuppiin.

Neri haluaisi laittaa maailman aivan uuteen uskoon. Kaikki tuntuu olevan täysin väärissä paikoissa pienen paholaisen käyttötarkoituksia ajatellen. Niinpä Neri mörköjä väistellen raahaa mörköhuopia, mörköaarteita ja ennen kaikkea kuolleiden nelijalka-jättiläisten luita ympäriinsä parempiin paikkoihin. Yleensä hampaisiin joutuu myös paholaisen omat pissaliinat, jotka tyhmä jättiläinen on sijoittanut täysin väärin.

Neri-neiti on myös kasvanut syömistään peikko-papanoista niin, että pääsee melkein jo hyppäämään pehmeälle vuorelle. Kun vain ottaa tarpeeksi vauhtia - jonka saa parhaiten ärsyttämällä mörköjä, jolloin joutuu juoksemaan lujaa karkuun - on jo puoliksi vuorella. Vielä ne jättiläiset örisevät oman reviirinsä merkiksi, mutta Neri on jo päättänyt kiipeävänsä joku päivä tuolle pehmeälle vuorelle. Seurauksista huolimatta. Jälleen kerran.

Kaiken kaikkiaan Nerin elämä on kauhistuttavan kivaa. Paholaisen huiska tekee hommia lähes tauotta. Ja kyllä Nerikin myöntää, että jopa möröt ja jättiläiset ovat super-ihania silloin, kun pykälässä ei ole pieni pirun vaihde ;D

Päivitystä pitkästä aikaa...

Apua, onko totta että olen käynyt täällä viimeksi heinäkuussa! Hui hui. Mitä kaikkea sen jälkeen onkaan kerennyt tapahtua! Ehkäpä tällä kertaa pikapäivitys pähkinänkuoressa...

Doris palautui loistavasti tiineydestä ja imetyksestä. Myös juoksut tulivat aivan normaalin kierron mukaan, tiineys ei niitä siirtänyt vaikka usein niin tapahtuu. Kävipä Doris elokuussa toisen kerran yrittämässä taippareitakin, mutta valitettavasti riistapukki-mörkö kahden vuoden takaa ei ole unohtunut :( Vaikka pukkia testattiin kuivalla maalla hetsaten ja neiti sen otti suuhun ja kanteli, niin veteen heitettäessä se on edelleen mörkö, joka kerran puri suuhun. Se jäi noutamatta ja taipparit jälleen hylätty. Todella harmin paikka. Katsotaan lähdetäänkö Dorista siitä siedättämään vai annanko olla. Tosin tällä kerralla jäljestys oli sen verran hidasta ettei sekään olisi läpi mennyt. Tuomari tosin mainitsi loppu palautteessa ettei ole niin tarkkaa jäljestystä ennen nähnyt, kun Doris paineli ruohonkorsia myöten jäljen perässä ;)

Syys-lokakuun vaihteessa heitettiinkin reissu Romaniaan ystävän kanssa, jossa Doris oli mukana. Näyttelyreissu siis. Eikä se mennyt hukkaan Doriksen ollessa toisena päivänä ROP saadeen siis CACIBin ja näin Romaniasta valioituen.
Itsellä meni vähän kehnommin kun matkalla iski bakteeritulehdus, joka vei kotiin päästyämme sairaalaan. No, siitä on selvitty ja vielä kun saadaan yleiskunto takaisin (kahden viikon sängyssä makuu teki tehtävänsä...), niin ollaan normaaleilla raiteilla. Ja reissusta jäi toki Doriksen valionarvon lisäksi käteen uusia ystäviä, joiden kanssa jo sovittiin treffit ensi syksylle Irlantiin :)

Hugen elämä on soljunut normaaliin tahtiin - eli sattunut ja tapahtunut on. Viimeisin keikaus oli, kun Hugo juoksi jokunen viikko sitten täysiä päin asuntovaunumme vetoaisaa. Pää siis osui siihen ja aukesi. Karmea vekki silmien välissä :( Tästäkin selvittiin kipupiikillä ja ensin pahalta näyttänyt pää parani luonnon konstein (luomuhunajalla ;) parissa viikossa niin ettei enää huomaa mitään edes sattuneen.

Käytiin Hugon kanssa myös katsomassa heinäkuussa sen jälkikasvua Uuraisilla. Siinä vasta toiminnan täyteinen pentue olikin!

Lokakuussa kävi vieraileva tähtemme Vicky luonnetestissä, jonka tulos vahvisti käsitystä Vickyn ominaisuuksista. Tulos siis pisteissä +125, laukausvarma. Vicky vietti myös hiljattain viikon meillä hoidossa oman perheensä lomaillessa. Tuolloin taas vauhtikaksikolla Vicky&Deli riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Delin kanssa ollaankin huomenna aloittamassa agin alkeiskurssi. Josko neiti pääsisi purkamaan tuota loputonta virtaansa myös sillä tavoin. Saa nähdä miten hajujen perään viime aikoina entistä vahvemmin herännyt Deli jaksaa keskittyä hallilla...

Syksyn aikana on pariin otteeseen ollut meikeläisen hermot koetuksella, kun on tien poskessa Deliä odoteltu puolesta tunnista eteenpäin riistan jäljille lähdettyään. Mutta en valita, että riistavietti nostaa päätään. Päinvastoin! Se on sitten minun ongelma, jos en osaa sitä oikein kanavoida 8D

Ja jos ei tässä nyt vielä ollut tapahtumaa tarpeeksi yhteen päivitykseen, niin mainittakoon vielä, että meillä asustaa tällä hetkellä myös pieni perron alku; Neri-tyttö. Tulevaisuuden toivo, jonka tulevaisuus on vielä mysteeri. Mutta siitä sitten lisää ensi kerralla... Ja lupaan, että ihan tämän kuun aikana ;D

Hiljainen talo

Joku voisi ajatella elämän kolmen koiran kanssa olevan kovin äänekästä, mutta näin se vaan tuntui talo muuttuvan kovin hiljaiseksi kun eilen viimeinenkin pentu suunnisti omaan uuteen kotiinsa. Ei näistä "isoista" vaan ääntä lähde ollenkaan siinä määrin, kun pikkulaumasta kaikkine kujeineen. Suorastaan outoa oli aamulla herätä ilman automaattista huuto-herätystä, saatika ettei tarvinnut alkaa siivoamaan mitään... Sitä pyöri hetken, että mitäs tässä nyt tehdään ennen töihin lähtöä?

Doris osaa ottaa asian lunkisti. Eilen aamulla se vielä niin hellyyttävästi paini ainokaisensa kanssa, kun ei tytöllä enää painikavereita ollut. Roseen lähdettyä matkalle uuteen kotiinsa, Doris rentoutui täysin siemauksin venyttelemällä ja käymällä nukkumaan pitkin pituuttaan ilman, että kukaan kiipeilee päällä. Se näytti niin seesteiseltä, kuin ajatellen "nyt on työ lasten kanssa tehty ja rentoutuminen ansaittu". Ja hyvin se katrastaan hoitikin loppuun saakka. Pienokaiset saivat kyllä lähtöpesut ja -pusut vielä kotiin lähtiessäänkin.

Fyysisesti Doris on palautunut erinomaisesti. Liikunta aloitettiin vähitellen jo viikkoja sitten ja ruokinnan kanssa olin erityisen tarkka, ja se tuotti tulosta. Doris on nyt pentujen ollessa yhdeksän viikon ikäisiä omassa ihannepainossaan, turkki normaalina ja nisätkin jo lähes palautuneina. Hyvin virkeänä ja iloisen oloisena.

Deli menetti painikaverinsa ja on siitä varmasti hiukan pahoillaan, mutta onneksi meillä on Hugo. Joka muuten leikattiin tässä parisen viikkoa sitten. Ja se on varmasti riemuissaan arjen paluusta raiteilleen. Huge ei niin pikkuväestä välittänyt, lähinnä yritti pysytellä jonkin askeleen verran kauempana. Vaikka toki varsinkin ipanoiden määrän vähitellen laskiessa saattoi Hugen nähdä ihan itse pentuja lähestymässä. Joskus saattoi kuulua murinaa, mutta katu-uskottavuus siitäkin valui viemäristä alas hännän heiluessa vimmastusti samaan aikaan. Mutta nyt on Hugon ja Delin taas painittava kahdestaan Doriksen seuratessa toimintaa vierestä oman arvonsa mukaisesti.

Vielä emme palaa treenikentälle, vaan seuraavat viikot vietämme tiukasti uuden tulevan kodin parissa ja se tietää koirille vähän enemmän villinä ja vapaana pellossa elämistä :D Ja tietenkin odotamme innolla kuulevamme Doriksen jälkikasvun sopeutumisesta uusissa kodeissaan.

P.S. Doris-mamma emäntineen lähettääkin kaikille lapsosille rutkasti rapsutuksia ja rohkeutta maailman valloitukseen ;)

Pentutarkissa ja raksalla

Keskiviikkona kävimme piskuisten barbetin alkujen kera ensimmäisellä automatkalla, kun suuntasimme eläinlääkäriin pentutarkastukseen. Ensimmäisen viiden minuutin aikana kuului jotain ääntelyä auton takaosasta, mutta sen jälkeen tuli hiljaista. Peilistä seurasin vaivihkaa penneleiden edesottamuksia. Ipanat istuskelivat hetken aikaa ympärilleen katsellen ja katsoivat sitten paremmaksi käydä nukkumaan, kun ei mitään tapahtunut. Oiskohan kavereilla hermorakenne kohdillaan...

Pentutarkastuksessa kaikki oli pennuilla hyvin. Toisella uroksella ei ollut vielä toinen kives laskenut, mutta toinenkin oli vasta matkalla pussiin, joten katsellaan rauhassa josko ne sieltä molemmat tipahtaisivat normaalisti pusseihinsa. Kaikki tietenkin myös sirutettiin samalla reissulla ja lisäksi jokaisesta otettiin geeniverinäyte koirien geenitutkimukseen. Tietenkin suurimpana toiveena, että barbetien epilepsiaan löydettäisi vielä joku päivä geenitesti.
Oikein mainiosti käyttäytyivät lääkärin käsittelyssä kaikki ipanat. Pojat antoivat verinäytteenkin juurikaan vastustelematta. Tytöt pistivät hiukan enemmän hanttiin, mutta varsin mallikkaasti lopulta antoivat näytteet ottaa kuitenkin. Yksi oli ihan hissukseen vaikka tutkittaessa varsin kiinnostuneena tepasteli pitkin pöytää. Verinäytettä ottaessa oli vähän sellanen "no ottakaa nyt sitten, kun on kerran pakko" -ilme naamalla :D Ja kun näyte oli otettu, häntä jatkoi taas heilumistaan :)

Pentutarkastuksen jälkeen suuntasimme takaisin kotia kohti ja pienet olivat sen verran väsyneitä lääkärireissusta, että automatka meni jälleen nukkuessa. Varsin helppoja matkalaisia :)

Eilen suuntasimme Hugo kyydissä Tampereelle muun lauman jäädessä kotia. Tampereella Veterissä Hugolta kerättiin siemennestettä, joka pakastettiin. Tämä on minulla ollut jonkin aikaa mielessä, koska olen ajatellut kastroida Hugon. Poika kun on noista palleistaan niin herkkä ettei voi kentällä istua kuumalla, eikä kylmällä jne. Ja onhan se myönnettävä, että on Hugon kulkuset kyllä runtua saaneetkin :( Raukka-parka on satuttanut ne jo niin monesti etten edes laskuissa pysy. Niinpä koen parhaaksi ottaa pallit pois. Se liene helpottanee Hugon elämää ja tokihan se helpottaa meidänkin, kun talossa narttuja on. Hyvän jälkeläisnäytön vuoksi en kuitenkaan sitä ihan suoralta kädeltä lähtenyt tekemään, vaan halusin varmistaa itselleni mahdollisuuden Hugon jälkeläisiin. Aika näyttää käytänkö tuota mahdollisuutta vai en.

Vielä jos ensi viikon kisat vedetään läpi ennen leikkurin pöydälle lähtöä, ja kisojen jälkeen varataan sitten aika.

Tänään oli aivan mahtava ilma ja lähdimme raksalle. Mietin hetken käynkö ruokkimassa pennut aina tietyin väliajoin ja päästän ne pihalle vai kuinka homman hoidan. Päädyin ottamaan pennelit mukaan, ja se oli kyllä ehdottomasti hyvä päätös.

Pakkasin pennut aamupäivästä autoon kuten tein pentutarkille lähtiessä ja lähdin ajamaan raksalle, jonne on meiltä 15 minuutin ajomatka. Jälleen kuului ensimmäisten kilometrien aikana jotain pientä inahtelua, mutta sitten hiljeni. Raksalle päästyämme ipanat nukkuivat autossa. Raksalla pystytin pentuaitauksen pihalle, mutta päästin pennut vapaaksi viilettämään. Ja kyllä ne viilettikin! Rohkeita kakaroita, lähtivät piharakennuksen taaksekin - minun ja Doriksen jäädessä eteen - ihan ominpäin. Sinne hävisi nuuskuttelemaan ja touhuamaan. Kutsusta sai ipanat juoksemaan takaisin etupihalle. Mutta tutkimusmatkat jatkuivat ja pennut kaivoi maata, repi heiniä ja kukkia, maisteli niitä, pyöri heinikossa ja spurttaili. Itse enempiä kokemuksia hiekassa pyörimisestä omaamatta :D näytti siltä, että oli todella mukavaa ;)

Alfa-Antonin kukan keruu hommissa...


Matkassa oli tietysti myös evästä lapsille ja ulkoilmaruokailun jälkeen pennut saivat mennä pentuaitauksen suojaan nukkumaan. Ei tarvinnut unta kauan hakea.
Ennen pentujen heräämistä Kalle kävi hakemassa vähän työvälineitä. Tullessaan hän peruutti auton ja peräkärryn kohtalaisen lähelle pentuaitausta, sen ja piharakennuksen väliin. Eipä ota pennut äänistä turhia kierroksia, kun viereen lipunut peräkärry sai ainoastaan päät nousemaan ja katsomaan. Kuin todeten "ai, se on vaan tollanen" ipanat painoivat päät takaisin alas ja jatkoivat uniaan. Tietenkään ei millään impulssinaulaimilla naulattu tms. törkeän äänekästä tehty, mutta puuhailtiin ihan tavalliseen tapaan yrittämättä olla sen hiljempaa. Pennut kestivät äänet oikein hyvin, eikä mikään kovempikaan ääni saanut niitä sen enempiä säikkymään. Yleisin reaktio oli se, että katsoivat ja jatkoivat sitten puuhiaan.

"Mikäs tässä on ollessa, joten ei jaksa turhista ressiä ottaa" :)


Mamma Doris opetti lapsiaan myös juomaan :) Välillä auringon paistaessa oli aika lämmin ja pennutkin riehuttuaan vähän läähättivät. Tarjosin Dorikselle vettä vesikupista mikä sai pennut saapumaan paikalle. Ringissä katsoivat Doriksen juomista ja alkoivat sitten vuorotellen työntää kuonojaan vesikuppiin. Eihän se nyt ihan kuin vanhalta tekijältä mennyt, mutta moni yritti jo ihan kielen kanssa. Way to go, kohta voi unohtaa maitobaarin, kun osaa ryypätä itse! :D Ja on sitä jo päästy muuten oikeiden herkkujenkin makuun, kun saimme Pohjois-Pohjanmaalta tuliaisiksi hirven lihaa. Tottakai pennut pääsivät apajille myös ;) Eikä näiden herkkujen ymmärtämisessä katsota ikää, kyllä lihansyöjä hyvän lihan tunnisti heti :)

Niin ja maanantaina aloitettiin tutustumaan niihin aitoihin ja oikeisiin luihin. Kyllä pentula hiljeni, kun annoin muutaman pienen halkaistun putkiluun tutkittavaksi. Pitkään aikaan ei kuulunut inahdustakaan, kun ipanat sulassa sovussa järsi aarteitaan.



Deli on ollut ihan huippu pentujen kanssa! Se jaksaa leikittää niitä ja on niin hellä ja varovainen. Käy monesti pitkälleen ja antaa pentujen kiipeillä päällään. Sitten tökkii niitä hellästi kuonollaan ja "kutittelee" masusta. Pennut seuraavatkin Deliä kuin hai laivaa sen ollessa lähettyvillä. Pitäisi ihan videopätkää joku päivä ottaa niiden hellyyttävistä paineista; Deli vastaan seitsemän kääpiötä :D





Ihana oli seurata penneleiden villin ja vapaan näköistä menoa ja maailman tutkimista. Raittiissa ilmassa unikin maistui varsin makeasti, ja minä sain aina tilaisuuden jatkaa rakennushommia kunnolla. Siellä ne ipanat menivät siinä kun isotkin! Luulenpa, että pääsevät sinne vielä useampaan otteeseen. Alkaa automatkatkin sujua kuin vanhalta tekijältä ennen omaan kotia lähtöä.

Voi toko

Kävimme sitten eilen tokokokeissa toteamassa jälleen, että se on ohjaajan psyykkisen valmennuksen paikka tai kisaaminen saa jäädä. Kyllä ottaa aivoon. Jos uskoisin joulupukkiin, toivoisin tänä vuonna lahjaksi uuden pään. Sellaisen, joka ei lähetä jännityssignaaleja yhtään mihinkään. Ja varsin hyvä kun yleensä olen itseäni ruoskimaan, niin käännetään nyt vielä puukkoa haavassa vähän eli näin (päin helvettiä) meillä meni:

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen taluttimetta 8
Hugo alkoi kerran haistella maata ja yhdessä täyskäännöksessä irtosi.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Hugo ei noussut lopussa perusasentoon ja vähennystä on tullut jostain muustakin, vaan en nyt kuollaksenikaan muista mistä...

Luoksetulo 0
Tämän nollasin sitten ihan itse B) Pisteet olisi olleet pienet muutenkin, koska Hugo hiimasi pysäytys-käskyn jälkeen roimasti. Annoin kuitenkin niin suuren vartaloavun, että nollille meni.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Hugo jäi minun kävelylinjaan nähden hiukan vinosti seisomaan.

Noutaminen 5
Kuumeni jälleen kapulan nähdessään ja ryntäsi kapulalle kuin tuulispää törmäten kapulaan. Palautti ylimääräisten kierrosten kera ja jäi vinosti eteen(!). Opetettu palauttamaan sivulle...8D

Kauko-ohjaus 0
Ei tehnyt istumisia käskyistä huolimatta. Ainoastaan häntä heilui istu-käskyn kuullessaan.

Estehyppy 8
Jäi ilmeisesti liian lähelle estettä (ehkä kosketti sitä?)...

Kokonaisvaikutus 7

Että persiilleen meni, että heilahti. Vaikka vielä kehän ulkopuolellakin pysähtyi luoksetulossa kuin seinään ja kaukot sujui. Ja vaikka sain itseni aika hyvin koottua ja olin normaalia paljon vähemmän jännittynyt. Hugo kuitenkin nappaa heti sen pienenkin jännityksen, ja paineistuu ja pakka leviää.

Nimim. Täältä saisi lainaan kisakoiran

P.S. Tarvitsee ohjaajan, joka ei jännitä yhtään (mitään).

No, kyllähän se pettymys kohtalaisen nopeasti unohtui, kun kotia pääsi. Pieniä pehmeitä karvapalloja sylitellessä on varsin vaikea olla huonolla tuulella ;) Vaikka riiviöitä ne kyllä todella alkavat olla, riehuvat ja painivat minkä kerkeävät ja siirtävät kaiken mahdollisen aina toiseen paikkaan. Kulmurien päät on osalla jo varsin hyvin näkyvillä ja sen kyllä varpaissaan tuntee pentulaan mennessä :D

Saisi tämä sadekin loppua. Kaksi päivää on ollut niin kurja sää ettei olla päästy pihalle pentujen kanssa. Mutta sisällä on kyllä riehuttu senkin edestä ;D

Keskiviikkona suunnataan pentutarkastukseen, jolloin ipanat sirutetaan ja samalla kaikista otetaan geeniverinäyte. Saas nähdä miten katras suhtautuu ensimmäiseen automatkaansa... Raporttia tulee perässä.