Niin se vain aika rientää eteenpäin, ja välillä tuntuu että joku saisi lisätä tunteja vuorokauteen kaiken tarpeellisen ehtiäkseen... Täälläpäin Suomea pakkasmittari näyttää vaihtelevasti -25 ja -30 asteen välisiä lukemia. Treenailu on jokseenkin tauolla parin viikon ajan, mitä nyt sisällä pieniä tokoiluja.
Hugon kanssa oli tarkoitus käydä 18. päivä tokokokeessa, mutta se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Käytiin edellisenä iltana syömässä ulkona, ja siitä huolimatta ettei oltu myöhään teki muutama viinilasillinen tehtävänsä. Aamulla viiden aikaan, kun olisi pitänyt nousta ja laittautua lähtökuntoon, tuli sellanen hedari ettei valoja voinut päälle laittaa 8( Eipä siitä sitten mihinkään kisaamaan lähdetty. Mutta tammikuussa uusi yritys. Toivottavasti pakkaset hellittäisi siiheksi jonkun verran, aika ikävä tehdä paikkamakuuta -25 asteessa...
Doriksen kanssa käytiin pari viikkoa sitten agia treenaamassa, ja sen jälkeen ei muuta ole tehtykään. Normaalin ulkona riehumisen lisäksi siis. Ratapätkä oli tuolloin suunniteltu vekkauksen harjoitteluun, ja olikin erinomainen aihe, kun ei sitä ole tullut treenattua. Yllättävän helposti sisäistin itse homman, ja kun itse toimi oikein niin Dorishan toimi kuin unelma =) Hienoa oli huomata miten helposti saa ohjattua "ansojenkin" ohi vekkaamalla. Onhan siinä vielä tekemistä, että muistaa itse ajatella kaikkea mahdollista samaan aikaan, mutta tällaiset yksittäiset oivallukset on niin ihania, kun näin alussa ollaan.
Doriksellakin on nyt agitaukoa ollut jonkin verran, ja se oli aivan tulessa kun pääsi tekemään!
Yhtenä aamuna tokoilun jälkeen päätin kokeilla Nugen kanssa vähän agi hauskuutusta. Nuge ei ole agia sillä tavalla tehnyt, joten otin ensin ihan putkea huvi mielessä, ja ei kääääk... Se menee NIIN täysiä, että mie oon vielä putken alkupäässä, kun Nuge jo kurvaa korvat hulmuten ulos putkesta! Saatika sitten, että herra kuumui noin kolmessa minuutissa lajiin, ja alkoi järetön äänen käyttö 8D Siinä vielä keppejä, puomia ja minihyppyjä otettiin pari kertaa, ja vauhti oli ihan järkyttävä. En tiedä kumpi ajatus oli vahvempana päässä; harmitus ettei Hugon kanssa voi agia kunnolla harrastaa, vai ajatus, että jos voisi niin en ikinä ois kestäny sen perässä :D Siinä ois haastetta ollu kerrakseen... Mutta ainahan myö voidaan sillon tällön hullutella selän sallimissa rajoissa ;D
Deli kasvaa edelleen kokoa, aivojen kehityksestä en ole ihan varma... Se on kyllä niin järetön kakara välillä ettei voi muuta kun suu auki menoa seurata. Vauhtia sata lasissa koko ajan, jarruista ei tietoakaan. Ahne kun mikä, yrittää edelleen syödä myös muitten ruokia, mutta oppii kyllä ruoalla nopeasti. Innolla odotan tammikuuta ja reenien kunnollista aloitusta Delin kanssa. Saa nähdä mennäänkö helpolla vai kantapään kautta. Malttamisen suhteen on kyllä töitä tiedossa...
Mutta nyt odotellaan huomista ja joulupukkia saapuvaksi. Karvaisille ystävillekin on kontissa paketit ;D Ei muuta kun kinkun kimppuun, ja sulatellaan sitten ensi viikolla. Kaikille joulun taikaa ja onnen hetkiä uudelle vuodelle toivottaen!
torstai 23. joulukuuta 2010
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Tapahtuipa viime päivinä
Viime viikon torstai oli historiallinen päivä, ei ollut mitään tekemistä. Olin jo useamman päivän ajan arponut trimmatako Hugo vai ei, ja tuo päivä ratkaisi asian. Ei ollut mitään muuta tekemistä, joten trimmasin Hugon :D
Nuge on aina ollut helppo trimmattava; nosta pöydälle, aloita trimmaus, odota samalla että nukahtaa, jonka jälkeen voit käännellä miten haluat. Vaikka ei se erityisen iloiselta näytä trimmauspöydän nähdessään. Niin myös tällä kertaa. Joku oli kuitenkin toisin. Normaalisti Nuge seisoo ensin ja siitä vähitellen istuu ja vaipuu uneen ja kellahtaa kyljelleen. Tällä kertaa nostin sen pöydälle, laitoin seisomaan hyvään asentoon, ja siinä se pysyi kuin patsas koko trimmauksen ajan(!). Trimmaus oli jopa vielä helpompaa kuin ennen, kun ei tarvinnut käännellä asentoa tai mitään. Senkun trimmasi, ja Hugo leikki vain patsasta. Outoa. Se oli niin hienosti, niin paikallaan, että piti ihan välillä päästää alas pöydältä huilaamaan. Rankkaa pienen vauhdikkaan otuksen seisoa paikallaan hievahtamatta pitkän aikaa, joten olihan se välillä palkittava ;)
Kun päästiin päähän ja kaulaan, Hugo pääsi vielä yllättämään. Otin trimmerin ja aloitin kuonon alta alaspäin rintaan trimmaten. Mitä tekee Hugo? No nostaa pään ylös itse tietenkin ja sulkee silmät ja oikein painaa trimmeriä vasten. Sama juttu pään ja varsinkin korvien ympäryksen kanssa. Jätkä kääntää pään itse kovin otolliseen asentoon ja silmät kiinni (ilmeisesti suuresti nauttien) painaa päätä trimmeriä vasten, kun alan ajella. Voisiko pienen vesiäisen trimmaus enää yhtään helpompaa olla?? Vaikka karva puhdasta olikin, niin ilmeisesti paksu turkki jo hiukan kutitti, kun ei varmaan ilma niin enää päässyt läpi. Tai näin ounastelen tästä hassun hauskasta käytöksestä.
Tassuihin päästessäni kellautin jätkän kuitenkin kyljelleen, niin oli tassut helpompi siistiä. Tässä kohtaa Nuge vähän katsoi, että onko ihan pakko? Mutta pian kyljellään olleessaan tajusi miten ihanaa, kun joku näplää koko ajan, eikä mennyt kauaa kun silmät oli jo kiinni. Kyllä hymyilytti kun välillä vilkasin "potilasta" ja mietin tilannetta. Tässä sitä vaan trimmaillaan toisen tassuja, ja se vetelee sikeitä äänekkäästi tuhisten.
Trimmin jälkeen tytöt oli ihan tohkeissaan "mikäs tämä komea sorja nuorukainen oikein on...", eikä Nuge raukka saanut hetkeäkään hengähtää. Koko ajan oli kaksi karvaista naamaa kiinni etu- tai takapuolessa. Joskin pienenmmän karvanaaman on huomattavsti vaikeampi enää roikkua Nugen olemattomassa parrassa.
Pienempi pörriäinen eli Deli pääsi myös ensimmäistä kertaa tekemään tuttavuutta pentudamin kanssa. Tehtiin metsässä kaverin flätille hakuruutu, ja kun repusta sattui löytymään myös pentudami, niin hain lopuksi Delin pihalle. Tyttö ei montaa näyttöä/maata vasten leikitystä tarvinnut kun heitettäessä sinkosi suoraan perään ja nappasi heti tukevalla otteella damin suuhunsa. Tähän on tähdätykin, kun olen haukan lailla valvonut ettei kukaan vaan mene ottamaan Deliltä mitään sen kantamaa suusta. Anoppikin sai luennon, että omapahan on mokasi, jos jätät jotain lattialle sen otettavaksi, mutta siltä et enää pois sitä suusta ota. Kyllä kannatti.
Tällä kertaa Deliltä ei vielä damia suusta otettu ollenkaan, vaan kutsuttiin vaan luokse ja kehuttiin kun se joka kerta tuli dami suussaan, eikä sitä pudottanut. Taisi itseasiassa rallata se suussaan yhteen soittoon melkein viisi minuuttia. Vaikka välissä kutsuttiin luo, siliteltiin ja kehuttiin, niin dami pysyi suussa. Olipa ilo katsoa miten loppujen lopuksi pienellä työllä on saatu niin paljon paremmat pohjat ja lähtökohdat noudon opettamiselle. Kyllä, matka on vielä pitkä. Mutta alku on lupaava.
Delin ahneudella ei kyllä ole mieltä eikä määrää. Pitää miettiä tarkasti kuinka paljon lähtee makupaloja koulutuksessa käyttämään ettei se jää niihin liialti kiinni. Tuntuu että menisi vaikka puolikas sika, jos annettaisi. Ruoka-aikaan olen viime päivinä joutunut kytistelemään vieressä lauman syödessä, kun muuten Deli syö ensin omansa ja menee sitten Hugon kupille! Doriksella on jotain auktoriteettia sentään, mutta Hugo... Pari viikkoa sitten Deli sai vielä lähdöt sen kupilta, mutta entäs nyt? Todistin omin silmin, kun Deli omat syötyään kylmän rauhallisesti käveli Hugon kupille, jossa se söi vielä, työnsi kuononsa kuppiin ja alkoi auttaa Hugoa kupin tyhjentämisessä. Ja mitä tekee Hugo? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Nössö =P Noh, nyt sitten ruokaillaan mamman valvovan silmän alla.
Muuten voisi kokeilla taktiikkaa 'pidä puoliasi tai ole nälässä', mutta tuon ikäsen kasvavan pennun ruoan olisi kuitenkin niin tärkeää olla sisällöltään ja määrältään oikeaa etten halua alkaa leikkimään. Lopputuloksena olisi kuitenkin huonolla säkällä vain vähän laihtunut Hugo ja ylipainoinen pentu. Hugo saa opetella pitämään puoliaan ruokailussa myöhemmin, nyt minä varmistan oikean ruoan oikeaan osoitteeseen menemisen ja sillä sipuli.
Doris on päässyt taas nauttimaan erioikeuksista, kun Kalle on toistuvasti kelpuuttanut vain sen mukaansa rakennustyömaalle. Ja tyttö ottaa kuulemma kaiken ilon irti mm. makoilemalla rapsutettavana uunin edessä pihamökkiä lämmitettäessä. Nyt Doris on jälleen alkanut myös hoivata Deliä uudestaan. Jossain vaiheessa tätä ei näkynyt oikein ollenkaan, mutta yhtenä iltana sohvalla istuessa huomasin, että tyttö pesi ipanaa oikein urakalla sen maatessa rentona Doriksen etutassujen välissä. Ehkä Doris katsoi ettei riehuva idiootti-ipana osaa pitää itseään puhtaana :D Deli on säännöllisin väliajoin koetellut kaikkien hermoja kokeilemalla komentaa kaikkia niitä - ikään tai lajiin katsomatta - ketkä eivät tajua sen kanssa leikkiä. Tätä sivusta seuranneena voin vain miettiä mitä on tulossa murkkuiässä.......
Siinä sitä jo viime päivien kuulumisia tulikin. Loppuun vielä kuvareportaasi trimmihetkestä.
"O ou, mitäs sillä mammalla nyt on mielessä??"
Poika leijonamieli
"Yes, se oli siinä! Eikö ollukin? Ai ei vai??"
"Voi jeesus miten hidasta toimintaa, tännehän nukahtaaaaa......"
"Ja kun yhdestä rääkistä pääsee, niin joutuu näitten hullujen joukkoon!"
Nuge on aina ollut helppo trimmattava; nosta pöydälle, aloita trimmaus, odota samalla että nukahtaa, jonka jälkeen voit käännellä miten haluat. Vaikka ei se erityisen iloiselta näytä trimmauspöydän nähdessään. Niin myös tällä kertaa. Joku oli kuitenkin toisin. Normaalisti Nuge seisoo ensin ja siitä vähitellen istuu ja vaipuu uneen ja kellahtaa kyljelleen. Tällä kertaa nostin sen pöydälle, laitoin seisomaan hyvään asentoon, ja siinä se pysyi kuin patsas koko trimmauksen ajan(!). Trimmaus oli jopa vielä helpompaa kuin ennen, kun ei tarvinnut käännellä asentoa tai mitään. Senkun trimmasi, ja Hugo leikki vain patsasta. Outoa. Se oli niin hienosti, niin paikallaan, että piti ihan välillä päästää alas pöydältä huilaamaan. Rankkaa pienen vauhdikkaan otuksen seisoa paikallaan hievahtamatta pitkän aikaa, joten olihan se välillä palkittava ;)
Kun päästiin päähän ja kaulaan, Hugo pääsi vielä yllättämään. Otin trimmerin ja aloitin kuonon alta alaspäin rintaan trimmaten. Mitä tekee Hugo? No nostaa pään ylös itse tietenkin ja sulkee silmät ja oikein painaa trimmeriä vasten. Sama juttu pään ja varsinkin korvien ympäryksen kanssa. Jätkä kääntää pään itse kovin otolliseen asentoon ja silmät kiinni (ilmeisesti suuresti nauttien) painaa päätä trimmeriä vasten, kun alan ajella. Voisiko pienen vesiäisen trimmaus enää yhtään helpompaa olla?? Vaikka karva puhdasta olikin, niin ilmeisesti paksu turkki jo hiukan kutitti, kun ei varmaan ilma niin enää päässyt läpi. Tai näin ounastelen tästä hassun hauskasta käytöksestä.
Tassuihin päästessäni kellautin jätkän kuitenkin kyljelleen, niin oli tassut helpompi siistiä. Tässä kohtaa Nuge vähän katsoi, että onko ihan pakko? Mutta pian kyljellään olleessaan tajusi miten ihanaa, kun joku näplää koko ajan, eikä mennyt kauaa kun silmät oli jo kiinni. Kyllä hymyilytti kun välillä vilkasin "potilasta" ja mietin tilannetta. Tässä sitä vaan trimmaillaan toisen tassuja, ja se vetelee sikeitä äänekkäästi tuhisten.
Trimmin jälkeen tytöt oli ihan tohkeissaan "mikäs tämä komea sorja nuorukainen oikein on...", eikä Nuge raukka saanut hetkeäkään hengähtää. Koko ajan oli kaksi karvaista naamaa kiinni etu- tai takapuolessa. Joskin pienenmmän karvanaaman on huomattavsti vaikeampi enää roikkua Nugen olemattomassa parrassa.
Pienempi pörriäinen eli Deli pääsi myös ensimmäistä kertaa tekemään tuttavuutta pentudamin kanssa. Tehtiin metsässä kaverin flätille hakuruutu, ja kun repusta sattui löytymään myös pentudami, niin hain lopuksi Delin pihalle. Tyttö ei montaa näyttöä/maata vasten leikitystä tarvinnut kun heitettäessä sinkosi suoraan perään ja nappasi heti tukevalla otteella damin suuhunsa. Tähän on tähdätykin, kun olen haukan lailla valvonut ettei kukaan vaan mene ottamaan Deliltä mitään sen kantamaa suusta. Anoppikin sai luennon, että omapahan on mokasi, jos jätät jotain lattialle sen otettavaksi, mutta siltä et enää pois sitä suusta ota. Kyllä kannatti.
Tällä kertaa Deliltä ei vielä damia suusta otettu ollenkaan, vaan kutsuttiin vaan luokse ja kehuttiin kun se joka kerta tuli dami suussaan, eikä sitä pudottanut. Taisi itseasiassa rallata se suussaan yhteen soittoon melkein viisi minuuttia. Vaikka välissä kutsuttiin luo, siliteltiin ja kehuttiin, niin dami pysyi suussa. Olipa ilo katsoa miten loppujen lopuksi pienellä työllä on saatu niin paljon paremmat pohjat ja lähtökohdat noudon opettamiselle. Kyllä, matka on vielä pitkä. Mutta alku on lupaava.
Delin ahneudella ei kyllä ole mieltä eikä määrää. Pitää miettiä tarkasti kuinka paljon lähtee makupaloja koulutuksessa käyttämään ettei se jää niihin liialti kiinni. Tuntuu että menisi vaikka puolikas sika, jos annettaisi. Ruoka-aikaan olen viime päivinä joutunut kytistelemään vieressä lauman syödessä, kun muuten Deli syö ensin omansa ja menee sitten Hugon kupille! Doriksella on jotain auktoriteettia sentään, mutta Hugo... Pari viikkoa sitten Deli sai vielä lähdöt sen kupilta, mutta entäs nyt? Todistin omin silmin, kun Deli omat syötyään kylmän rauhallisesti käveli Hugon kupille, jossa se söi vielä, työnsi kuononsa kuppiin ja alkoi auttaa Hugoa kupin tyhjentämisessä. Ja mitä tekee Hugo? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Nössö =P Noh, nyt sitten ruokaillaan mamman valvovan silmän alla.
Muuten voisi kokeilla taktiikkaa 'pidä puoliasi tai ole nälässä', mutta tuon ikäsen kasvavan pennun ruoan olisi kuitenkin niin tärkeää olla sisällöltään ja määrältään oikeaa etten halua alkaa leikkimään. Lopputuloksena olisi kuitenkin huonolla säkällä vain vähän laihtunut Hugo ja ylipainoinen pentu. Hugo saa opetella pitämään puoliaan ruokailussa myöhemmin, nyt minä varmistan oikean ruoan oikeaan osoitteeseen menemisen ja sillä sipuli.
Doris on päässyt taas nauttimaan erioikeuksista, kun Kalle on toistuvasti kelpuuttanut vain sen mukaansa rakennustyömaalle. Ja tyttö ottaa kuulemma kaiken ilon irti mm. makoilemalla rapsutettavana uunin edessä pihamökkiä lämmitettäessä. Nyt Doris on jälleen alkanut myös hoivata Deliä uudestaan. Jossain vaiheessa tätä ei näkynyt oikein ollenkaan, mutta yhtenä iltana sohvalla istuessa huomasin, että tyttö pesi ipanaa oikein urakalla sen maatessa rentona Doriksen etutassujen välissä. Ehkä Doris katsoi ettei riehuva idiootti-ipana osaa pitää itseään puhtaana :D Deli on säännöllisin väliajoin koetellut kaikkien hermoja kokeilemalla komentaa kaikkia niitä - ikään tai lajiin katsomatta - ketkä eivät tajua sen kanssa leikkiä. Tätä sivusta seuranneena voin vain miettiä mitä on tulossa murkkuiässä.......
Siinä sitä jo viime päivien kuulumisia tulikin. Loppuun vielä kuvareportaasi trimmihetkestä.
"O ou, mitäs sillä mammalla nyt on mielessä??"
Poika leijonamieli
"Yes, se oli siinä! Eikö ollukin? Ai ei vai??"
"Voi jeesus miten hidasta toimintaa, tännehän nukahtaaaaa......"
"Ja kun yhdestä rääkistä pääsee, niin joutuu näitten hullujen joukkoon!"
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Doris MH-luonnekuvauksessa
Tänään otettiin aamulla suunta Maaningan Haukkumajalle, jossa Tanskandoggiyhdistys järjesti MH-luonnekuvauksen. Doriksen kanssa roikuttiin toukokuusta lähtien varasijalla, ja pienellä onnen kantamoisella saatiin sitten paikka.
Paikka itsessään oli hyvä, ja puitteet hienot tapahtumien järjestämiselle. Se mikä hiukan harmitti paikalle saapuessa oli, että kutsukirjeessä - jonka mukaan paikalle suunnistimme navin jäädessä matkasta - mainittiin, että parkkipaikalla on ihminen ohjeistamassa miten paikalla liikutaan jne. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään, vain muutama auto. Luonnollisesti sitä ei varsinkaan vajaan kymmenen asteen pakkasella jää odottelemaan paikoilleen, että tulisiko sieltä jostain ehkä joku vai ei. Lähdimme siis hyvin hissukseen kävelemään tietä, jonka oletimme johtavan oikeaan paikkaan. Johtihan se, mutta puolessa välissä jostain kaukaa ihmiset viittoivat meidät takaisin sinne mistä tultiin. No, myö palattiin ja jäätiin odottelemaan paikoillemme. Kun näimme väkijoukon tulevan kohti, menimme takaisin. Tällä kerralla saimme kovin äkäisen vastaanoton "mihin olette menossa" "menkää nyt jompaan kumpaan suuntaan siitä ja äkkiä"!
Mistä ihmeestä olisi voinut tietää milloin saa mennä ja mihin, kun ei kukaan paperin maininnasta huolimatta ollut sitä kertomassa?? Sitten ollaan maailman huonoimpia, kun saavutaan väärään paikkaan väärään aikaan. Vaan saipa tästä kokemuksen, että kun joskus itse on tapahtumia järjestämässä, niin muistaa miettiä tällaiset asiat loppuun. Ehkä ko. tapahtuman järjestämiseen ideaali paikka olisi sellainen, jossa itse kuvauspaikka olisi ns. taaimmaisena kaikesta muusta, jolloin sitä tilannetta ei missään vaiheessa tulisi, että "kuvausradan" työrauha voisi rikkoutua. Toki paikat on varmasti kiven alla, mutta noin teoriassa.
Kauaa ei tarvinnut odotella, papereiden ja rokotusten tarkastamisen jälkeen kerkesimme nauttia kupilliset teetä lämmikkeeksi, ja sitten olikin jo vuorossa meitä edellä oleva koirakko. Lähdimme seuraamaan sen kuvausta koetoimitsijoiden kehotuksesta, että on omalla vuorolla helpompi toimia, kun tietää mitä kuvauksessa tapahtuu.
Oli itseasiassa myös tosi mielenkiintosta nähdä yksi kuvaus myös ns. ulkopuolisena henkilönä, koska oman koiran kohdallahan ei sellaista perspektiiviä saa. Muuta kuin jälkeenpäin videotallenteesta. Kiersimme siis radan yleisönä läpi, seurasimme kuvauksen ja sitten olikin jo aika hakea Doris autosta.
Deli pääsi myös mukaan Doriksen seuraksi odotteluhetkiin, ja siedättymään autoiluun ja malttamiseen kisa- tms. paikoilla. Pissitin Delin ja laitoin sen takaisin autoon, johon se jäikin hyvin rauhallisesti askartelemaan mukana olleiden luiden parissa. Otin Doriksen ja suuntasin kuvauspaikalle. Sonja oli miun uskottu kuvausryhmä, ja hän meni jo ensimmäiselle pisteelle videokamera valmiina.
Kuvaus alkoi kontakti- ja leikkikohdilla, jatkui siitä takaa-ajoon/tarttumiseen ja aktiviteettitasoon. Ensimmäinen yllätys tuli aktiviteettitasoa kuvattaessa, kun minä seisoin passiivisena ja pidin ainoastaan hihnan päästä kiinni. Mitään ei siis tapahtunut, ja kuvaajat seurasivat koiran toimia. Tässä kohtaa Doris oli ensin tarjonnut minuunpäin kaikenlaista (en siis itse nähnyt, kun olin passiivinen ja katsoin ainoastaan taivaalle), kunnes alkoi hissukseen edestakaisin liikkumisen ohella piipata hiljaa(!). Meiän Tooris..... Ei se ole piipannut koskaan. Mutta niin sieltä vain kaivautui tällanen toiminto esiin. Toinen kuvaajista sanoi loppupalautteessa, että se oli kyllä hyvin hillittyä ja hiljaista, mutta ääntelyä ilmeni lähes koko ajan.
Siitä jatkettiin etäleikkiin, yllätykseen ja ääniherkkyyteen. Näissä ei tullut ihmeempiä yllätyksiä, Doris reagoi aika pitkälti niin kuin arvelinkin sen tekevän. Sekä yllätyksessä että ääniherkkyydessä se nollasi tilanteen tosi hyvin, ja eteen pomppaavasta haalarista ja yhtäkkiä kohdalla ääntä pitäneesta räminälaitteesta huolimatta se käveli tilanteen jälkeen niiden ohi kiinnittämättä mitään huomiota niihin.
Lopuksi oli vielä aaveet, leikki ja ampuminen. Näissäkään ei mitään sen isompia yllätyksiä itselle tullut. Suhtautuminen ampumiseen leikin aikana ehkä yllätti vähän. Doris säpsähti ja lopetti leikin. Kesällä hakumetsässä kun se ei reagoinut laukaukseen millään tavalla. Tosin säpsähdys oli aika pieni, ja seuraavat paikallaan ollessa ammutut laukaukset se otti jo rennommin ja katsoi vain laukauksen kuullessaan sen äänen tulosuuntaanpäin. Kuvauksen loputtua toinen kuvaajista antoi suullisen palautteen, jonka jälkeen lähdimmekin ajamaan suoraan kotia kohti.
Kaikki osiot loppupalautetta myöten ovat taltioitu videolle, ja kunhan saan tiedostot kuvausryhmältäni, niin julkaisen sen liene nettisivuilla. Ajatus oli ensin kirjata kaikki tulokset tänne, mutta päädyin nyt kuitenkin siihen, että jätän sen tekemättä. Samaiset tulokset ilmestyvät jalostustietojärjestelmään jossain vaiheessa, joten sieltähän ne näkee. Laiska ei kehtaa tehdä turhaa työtä 8D
Nyt on koko poppoo taas onnellisesti ja väsyneenä kotona. Kiitokset vielä Sonjalle matkaseurasta ja kuvausryhmänä toimimisesta! ;D Hienoa, että kuvaus saatiin tallennettua!
Tämän illan agitreenit jäävät nyt väliin, sillä vajaan 350 kilometrin ajon jälkeen ei yhtään kiinnosta enää lähteä ajamaan tänään mihinkään. Treenipaikka kun ei meillä sijaitse ihan naapurissa... Nyt rentoudutaan loppu ilta ja ensi viikolla uudet kujeet!
Paikka itsessään oli hyvä, ja puitteet hienot tapahtumien järjestämiselle. Se mikä hiukan harmitti paikalle saapuessa oli, että kutsukirjeessä - jonka mukaan paikalle suunnistimme navin jäädessä matkasta - mainittiin, että parkkipaikalla on ihminen ohjeistamassa miten paikalla liikutaan jne. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään, vain muutama auto. Luonnollisesti sitä ei varsinkaan vajaan kymmenen asteen pakkasella jää odottelemaan paikoilleen, että tulisiko sieltä jostain ehkä joku vai ei. Lähdimme siis hyvin hissukseen kävelemään tietä, jonka oletimme johtavan oikeaan paikkaan. Johtihan se, mutta puolessa välissä jostain kaukaa ihmiset viittoivat meidät takaisin sinne mistä tultiin. No, myö palattiin ja jäätiin odottelemaan paikoillemme. Kun näimme väkijoukon tulevan kohti, menimme takaisin. Tällä kerralla saimme kovin äkäisen vastaanoton "mihin olette menossa" "menkää nyt jompaan kumpaan suuntaan siitä ja äkkiä"!
Mistä ihmeestä olisi voinut tietää milloin saa mennä ja mihin, kun ei kukaan paperin maininnasta huolimatta ollut sitä kertomassa?? Sitten ollaan maailman huonoimpia, kun saavutaan väärään paikkaan väärään aikaan. Vaan saipa tästä kokemuksen, että kun joskus itse on tapahtumia järjestämässä, niin muistaa miettiä tällaiset asiat loppuun. Ehkä ko. tapahtuman järjestämiseen ideaali paikka olisi sellainen, jossa itse kuvauspaikka olisi ns. taaimmaisena kaikesta muusta, jolloin sitä tilannetta ei missään vaiheessa tulisi, että "kuvausradan" työrauha voisi rikkoutua. Toki paikat on varmasti kiven alla, mutta noin teoriassa.
Kauaa ei tarvinnut odotella, papereiden ja rokotusten tarkastamisen jälkeen kerkesimme nauttia kupilliset teetä lämmikkeeksi, ja sitten olikin jo vuorossa meitä edellä oleva koirakko. Lähdimme seuraamaan sen kuvausta koetoimitsijoiden kehotuksesta, että on omalla vuorolla helpompi toimia, kun tietää mitä kuvauksessa tapahtuu.
Oli itseasiassa myös tosi mielenkiintosta nähdä yksi kuvaus myös ns. ulkopuolisena henkilönä, koska oman koiran kohdallahan ei sellaista perspektiiviä saa. Muuta kuin jälkeenpäin videotallenteesta. Kiersimme siis radan yleisönä läpi, seurasimme kuvauksen ja sitten olikin jo aika hakea Doris autosta.
Deli pääsi myös mukaan Doriksen seuraksi odotteluhetkiin, ja siedättymään autoiluun ja malttamiseen kisa- tms. paikoilla. Pissitin Delin ja laitoin sen takaisin autoon, johon se jäikin hyvin rauhallisesti askartelemaan mukana olleiden luiden parissa. Otin Doriksen ja suuntasin kuvauspaikalle. Sonja oli miun uskottu kuvausryhmä, ja hän meni jo ensimmäiselle pisteelle videokamera valmiina.
Kuvaus alkoi kontakti- ja leikkikohdilla, jatkui siitä takaa-ajoon/tarttumiseen ja aktiviteettitasoon. Ensimmäinen yllätys tuli aktiviteettitasoa kuvattaessa, kun minä seisoin passiivisena ja pidin ainoastaan hihnan päästä kiinni. Mitään ei siis tapahtunut, ja kuvaajat seurasivat koiran toimia. Tässä kohtaa Doris oli ensin tarjonnut minuunpäin kaikenlaista (en siis itse nähnyt, kun olin passiivinen ja katsoin ainoastaan taivaalle), kunnes alkoi hissukseen edestakaisin liikkumisen ohella piipata hiljaa(!). Meiän Tooris..... Ei se ole piipannut koskaan. Mutta niin sieltä vain kaivautui tällanen toiminto esiin. Toinen kuvaajista sanoi loppupalautteessa, että se oli kyllä hyvin hillittyä ja hiljaista, mutta ääntelyä ilmeni lähes koko ajan.
Siitä jatkettiin etäleikkiin, yllätykseen ja ääniherkkyyteen. Näissä ei tullut ihmeempiä yllätyksiä, Doris reagoi aika pitkälti niin kuin arvelinkin sen tekevän. Sekä yllätyksessä että ääniherkkyydessä se nollasi tilanteen tosi hyvin, ja eteen pomppaavasta haalarista ja yhtäkkiä kohdalla ääntä pitäneesta räminälaitteesta huolimatta se käveli tilanteen jälkeen niiden ohi kiinnittämättä mitään huomiota niihin.
Lopuksi oli vielä aaveet, leikki ja ampuminen. Näissäkään ei mitään sen isompia yllätyksiä itselle tullut. Suhtautuminen ampumiseen leikin aikana ehkä yllätti vähän. Doris säpsähti ja lopetti leikin. Kesällä hakumetsässä kun se ei reagoinut laukaukseen millään tavalla. Tosin säpsähdys oli aika pieni, ja seuraavat paikallaan ollessa ammutut laukaukset se otti jo rennommin ja katsoi vain laukauksen kuullessaan sen äänen tulosuuntaanpäin. Kuvauksen loputtua toinen kuvaajista antoi suullisen palautteen, jonka jälkeen lähdimmekin ajamaan suoraan kotia kohti.
Kaikki osiot loppupalautetta myöten ovat taltioitu videolle, ja kunhan saan tiedostot kuvausryhmältäni, niin julkaisen sen liene nettisivuilla. Ajatus oli ensin kirjata kaikki tulokset tänne, mutta päädyin nyt kuitenkin siihen, että jätän sen tekemättä. Samaiset tulokset ilmestyvät jalostustietojärjestelmään jossain vaiheessa, joten sieltähän ne näkee. Laiska ei kehtaa tehdä turhaa työtä 8D
Nyt on koko poppoo taas onnellisesti ja väsyneenä kotona. Kiitokset vielä Sonjalle matkaseurasta ja kuvausryhmänä toimimisesta! ;D Hienoa, että kuvaus saatiin tallennettua!
Tämän illan agitreenit jäävät nyt väliin, sillä vajaan 350 kilometrin ajon jälkeen ei yhtään kiinnosta enää lähteä ajamaan tänään mihinkään. Treenipaikka kun ei meillä sijaitse ihan naapurissa... Nyt rentoudutaan loppu ilta ja ensi viikolla uudet kujeet!
torstai 18. marraskuuta 2010
Lunta tupaan
Nytkö se sitten tuli, oikea talvi. Pakkasta on jo muutamana päivänä ollut 7 astetta, ja tänään vihdoin alkoi tulla 'lunta tupaan'. Koko päivän on satanut lunta, eikä loppua näy... Karvanaamat ovat tietysti aivan innoissaan. Ja niin olen minäkin; takapiha näytti jo aivan valko-keltaiselta tilkkutäkiltä, kun pikku neiti Delitys käy vielä säännöllisen usein siellä pissillä. Nyt on lumivaippa peittänyt pihan.
Koko porukka oli tänään aamupäivästä pienen pissalenkin jälkeen vielä tunnin pihalla riehumassa. Voi sitä lumen (ja myöhemmin veden) määrää sisällä, kun kolme lumikoiraa vihdoin suostui sisälle saapumaan =P
Pitänyt Hugon kanssa taas treenata tokoa, mutta säät ovat asettaneet haasteita. Tiistaina koulutuskentällä normaali kävely oli lähes mahdotonta liukkauden takia. Kyllä olisi treenihalli poikaa näin talvella.
Otin Delin mukaan kentälle, ja tehtiin ihan perus mukana kulkemisen ja kontaktin harjoituksia. Sosiaalisuudestaan ja siitä faktasta etten ole paljon mitään Delin kanssa tehnyt huolimatta tyttö jaksoi kyllä keskittyä tosi hyvin ja unohti ympärillä olevan hälinän. Olin kovin yllättynyt, sillä odotin älytöntä "jes koiria toisia äkkiä niiden luokse jee leikkimään" -kohtauksia. Mukana kulkeminen on kyllä sellasta ilosta "kumipallona luokses pompin" -meininkiä. Tosin en siihen nytkään enempiä puuttunut, kun olen tarkoituksella Delin antanut vähän sikailla ja riehua. Pidetään tämä energiataso mieluummin yllä, ja yritetään täsmäkohdentaa se treenikentälle. Toisekseen, kun olen kieltänyt vasten hyppimisen, niin ipana on tajunnut alkaa hyppimään ilmassa :D Anti mennä vaan, sanon minä! Eikä tässä nyt vielä voi alkaa suuria vaatimaan, kun ei ole tirppanalle mitään opettanutkaan. Deli saa edelleen keskittyä olemaan vain pentu, pieniä tottelevaisuuden perusharjoituksia lukuunottamatta. Treeni alotetaan vasta ensi vuonna. Niin, paitsi agiliito! Siellä Deli on ollut muutamaan otteeseen mukana, ja harjoitellaan ihan vaan ohjausta vielä toistaiseksi.
Hugen treeni on siis jäänyt... Vaikea kävellä ja olla kroppa rentona, kun jalkojen alla on pelkkää jäätä. Ehkäpä huomenna kun tätä lunta nyt tulee tällein reilusti. Sillä aikaa kuumeisesti mietin keriäkö Nuudelin villatalja vai ei. Siinäpä vasta pulma. Helpottaisi toisaalta talven ulkoilua, kun karvaan ei kertyisi ihan tennispallon kokoisia lumipaakkuja. Toisaalta pakkanen kiristyy, ja ollaan menossa tokokokeeseen vielä ennen joulua. Käykö siinä sitten niin, että jos ei ole turkkia, ei voi mennä maahan kun pallit paleltuu??
Kaiken hässäkän keskellä olen vihdoin viimein saanut myös uudet nettisivut verkkoon. Ei sitä olekaan tässä suunniteltu kun kolmisen viikkoa :D Vähän on vielä sisältöpuutoksia, mutta yritän lisäillä ne mahdollisimman pikaiseen. Uudet sivut pääsee siis kurkkaamaan blogitekstin oikealla puolella alimmaisena olevasta "takaisin Carelnovan uusituille kotisivuille" -linkistä.
Koko porukka oli tänään aamupäivästä pienen pissalenkin jälkeen vielä tunnin pihalla riehumassa. Voi sitä lumen (ja myöhemmin veden) määrää sisällä, kun kolme lumikoiraa vihdoin suostui sisälle saapumaan =P
Pitänyt Hugon kanssa taas treenata tokoa, mutta säät ovat asettaneet haasteita. Tiistaina koulutuskentällä normaali kävely oli lähes mahdotonta liukkauden takia. Kyllä olisi treenihalli poikaa näin talvella.
Otin Delin mukaan kentälle, ja tehtiin ihan perus mukana kulkemisen ja kontaktin harjoituksia. Sosiaalisuudestaan ja siitä faktasta etten ole paljon mitään Delin kanssa tehnyt huolimatta tyttö jaksoi kyllä keskittyä tosi hyvin ja unohti ympärillä olevan hälinän. Olin kovin yllättynyt, sillä odotin älytöntä "jes koiria toisia äkkiä niiden luokse jee leikkimään" -kohtauksia. Mukana kulkeminen on kyllä sellasta ilosta "kumipallona luokses pompin" -meininkiä. Tosin en siihen nytkään enempiä puuttunut, kun olen tarkoituksella Delin antanut vähän sikailla ja riehua. Pidetään tämä energiataso mieluummin yllä, ja yritetään täsmäkohdentaa se treenikentälle. Toisekseen, kun olen kieltänyt vasten hyppimisen, niin ipana on tajunnut alkaa hyppimään ilmassa :D Anti mennä vaan, sanon minä! Eikä tässä nyt vielä voi alkaa suuria vaatimaan, kun ei ole tirppanalle mitään opettanutkaan. Deli saa edelleen keskittyä olemaan vain pentu, pieniä tottelevaisuuden perusharjoituksia lukuunottamatta. Treeni alotetaan vasta ensi vuonna. Niin, paitsi agiliito! Siellä Deli on ollut muutamaan otteeseen mukana, ja harjoitellaan ihan vaan ohjausta vielä toistaiseksi.
Hugen treeni on siis jäänyt... Vaikea kävellä ja olla kroppa rentona, kun jalkojen alla on pelkkää jäätä. Ehkäpä huomenna kun tätä lunta nyt tulee tällein reilusti. Sillä aikaa kuumeisesti mietin keriäkö Nuudelin villatalja vai ei. Siinäpä vasta pulma. Helpottaisi toisaalta talven ulkoilua, kun karvaan ei kertyisi ihan tennispallon kokoisia lumipaakkuja. Toisaalta pakkanen kiristyy, ja ollaan menossa tokokokeeseen vielä ennen joulua. Käykö siinä sitten niin, että jos ei ole turkkia, ei voi mennä maahan kun pallit paleltuu??
Kaiken hässäkän keskellä olen vihdoin viimein saanut myös uudet nettisivut verkkoon. Ei sitä olekaan tässä suunniteltu kun kolmisen viikkoa :D Vähän on vielä sisältöpuutoksia, mutta yritän lisäillä ne mahdollisimman pikaiseen. Uudet sivut pääsee siis kurkkaamaan blogitekstin oikealla puolella alimmaisena olevasta "takaisin Carelnovan uusituille kotisivuille" -linkistä.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Näyttely tournee
Käväistiinpä sitten viikonlopun aikana Kouvolassa ja Jyväskylässä näyttelykehissä. Kierros alkoi kun ajoin perjantaina Joensuusta Imatralle, josta poimin Hannan ja Totskin mukaan ja jatkoimme matkaa lauantai aamuna Kouvolaan.
Kouvolan ryhmänäyttelyssä tuomarina sekä barbeteille että perroille toimi Tuula Savolainen. Doris oli ensin kehissä tuloksenaan EH. Olihan se hienoinen pettymys, mutta sellaista se näyttelymaailma on. Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Myöhemmin kehiin kiipesi perrot, Hugolle myös EH, samoin Totorolle.
Näyttelyn järjestelyille on kyllä pakko antaa vähän risuja; rokotustarkastuksen yhteydessä kaikille jaettiin kakkapusseja (plussaa tästä!), mutta roskiksia niille alueelta ei löytynyt kuin yksi minun laskujen ja näköhavaintojen mukaan. Kehät taas olivat nii-in pienet, että juoksuaskeleita oli lähes mahdoton ottaa. Perrojen jälkeen samaiseen kehään oli tulossa flatit, joten jos jo meillä oli vaikeuksia saada kunnon vauhti, niin entäs niillä sitten??
Kouvolasta jatkettiin matkaa Mikkeliin, jossa yövyttiin mutsin muonituksessa. Kyllä oli äiti haltioissaan, kun kolme nallekarhua oli rapsuteltavana ;D
Doris koetteli meikeläisen pinnaa kierimällä iltalenkillä siinä itsessään. Neiti kirmaa metsästä täysin paskaisena ja kymmenen metrin päähän haisevana. Ei naurattanu ei yhtään. Vaan vaihtoehdot oli kovin vähissä, ja lenkin jälkeen neiti joutui uudestaan täyspesulle vaikka vasta paria päivää sitten sellainen jo suoritettiinkin.
Sunnuntai aamuna jatkettiin matkaa Jyväskylään, jossa kehiin ensin nousi perrot. Hugolle täältäkin EH. Totoro sen sijaan saavutti mainetta ja kunniaa olemalla (muistaakseni) 15:sta uroksesta PU4 ja sai VARASERTin. Hienoa Tötterström! Totskin seuraava näyttely saa kuitenkin odottaa, sillä emäntä Hanna päätyi herran trimmaukseen, ja illalla karvat saikin kyytiä.
Doris esiintyi vuorollaan taas erittäin hienosti ollen PN2 sekä saaden VARASERTin ja VARACACIBin. Pakkohan se on tässäkin kohtaa myöntää, että pettymyshän se silti oli. Neidillä kun tuli se kahden vuoden rajapyykki tiistaina täyteen, niin tottahan sitä sertiä lähdettiin hakemaan. Ensi kerralla uusi yritys.
Vieläpä ajettiin poistulomatkallakin Mikkelin kautta - kiitos minun - kun unohdin vaatetta sinne. Vaan äiti huolehti taas, että masut oli täynnä ennen kuin matka jatkui. Seuraava stoppi oli Imatralla, jossa siis Totski pääsi trimmiin, ja mie hain hoidossa olleen Delin kyytiin. Ajoinpa vielä yöhämärissä takaisin Joensuuhun ja illalla 23 aikaan koko yli tuhannen kilometrin reissu oli takana. Niin kuski kuin kyydissä olleet karvanaamatkin olivat aivan poikki.
Kotona koirat nukahti eteisen lattialle jo ennen kuin ite kerkesin edes sänkyyn. Ei tarvinnut unta paljon hakea. Hieno reissu oli, kiitos vielä Hanna siitä! Otetaan taas uusiksi! Kuvareportaasi jää näkemättä, sillä kamera vietti koko viikonlopun autossa, ja sekin vain huonon muistini vuoksi B)
Kouvolan ryhmänäyttelyssä tuomarina sekä barbeteille että perroille toimi Tuula Savolainen. Doris oli ensin kehissä tuloksenaan EH. Olihan se hienoinen pettymys, mutta sellaista se näyttelymaailma on. Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta. Myöhemmin kehiin kiipesi perrot, Hugolle myös EH, samoin Totorolle.
Näyttelyn järjestelyille on kyllä pakko antaa vähän risuja; rokotustarkastuksen yhteydessä kaikille jaettiin kakkapusseja (plussaa tästä!), mutta roskiksia niille alueelta ei löytynyt kuin yksi minun laskujen ja näköhavaintojen mukaan. Kehät taas olivat nii-in pienet, että juoksuaskeleita oli lähes mahdoton ottaa. Perrojen jälkeen samaiseen kehään oli tulossa flatit, joten jos jo meillä oli vaikeuksia saada kunnon vauhti, niin entäs niillä sitten??
Kouvolasta jatkettiin matkaa Mikkeliin, jossa yövyttiin mutsin muonituksessa. Kyllä oli äiti haltioissaan, kun kolme nallekarhua oli rapsuteltavana ;D
Doris koetteli meikeläisen pinnaa kierimällä iltalenkillä siinä itsessään. Neiti kirmaa metsästä täysin paskaisena ja kymmenen metrin päähän haisevana. Ei naurattanu ei yhtään. Vaan vaihtoehdot oli kovin vähissä, ja lenkin jälkeen neiti joutui uudestaan täyspesulle vaikka vasta paria päivää sitten sellainen jo suoritettiinkin.
Sunnuntai aamuna jatkettiin matkaa Jyväskylään, jossa kehiin ensin nousi perrot. Hugolle täältäkin EH. Totoro sen sijaan saavutti mainetta ja kunniaa olemalla (muistaakseni) 15:sta uroksesta PU4 ja sai VARASERTin. Hienoa Tötterström! Totskin seuraava näyttely saa kuitenkin odottaa, sillä emäntä Hanna päätyi herran trimmaukseen, ja illalla karvat saikin kyytiä.
Doris esiintyi vuorollaan taas erittäin hienosti ollen PN2 sekä saaden VARASERTin ja VARACACIBin. Pakkohan se on tässäkin kohtaa myöntää, että pettymyshän se silti oli. Neidillä kun tuli se kahden vuoden rajapyykki tiistaina täyteen, niin tottahan sitä sertiä lähdettiin hakemaan. Ensi kerralla uusi yritys.
Vieläpä ajettiin poistulomatkallakin Mikkelin kautta - kiitos minun - kun unohdin vaatetta sinne. Vaan äiti huolehti taas, että masut oli täynnä ennen kuin matka jatkui. Seuraava stoppi oli Imatralla, jossa siis Totski pääsi trimmiin, ja mie hain hoidossa olleen Delin kyytiin. Ajoinpa vielä yöhämärissä takaisin Joensuuhun ja illalla 23 aikaan koko yli tuhannen kilometrin reissu oli takana. Niin kuski kuin kyydissä olleet karvanaamatkin olivat aivan poikki.
Kotona koirat nukahti eteisen lattialle jo ennen kuin ite kerkesin edes sänkyyn. Ei tarvinnut unta paljon hakea. Hieno reissu oli, kiitos vielä Hanna siitä! Otetaan taas uusiksi! Kuvareportaasi jää näkemättä, sillä kamera vietti koko viikonlopun autossa, ja sekin vain huonon muistini vuoksi B)
tiistai 9. marraskuuta 2010
Doris diiva 2 vuotta!
Heih, tänään on juhlapäivä; Doris täytti kokonaiset kaksi vuotta! Ja mamma oli niin huono ettei edes pörrölle kerennyt nakkikakkua leipomaan. Ihan hävettää. Hugokin sai aikanaan. Onneksi Doris ei ota itseensä, vaan on jälleen mielipuuhassaan makoilemassa :D Tyttö ei kotona turhaan stressiä ota. Annoin sentään oman lampaan taljan sille, johon se lattialta siirtyi hyvin tyytyväisen näköisenä. Nyt ei ole edes Deliä huolinut viereen, vaan hiiteen muut hänen taljaltaan!
Doris on kai nyt sitten kypsä ja hyvin käyttäytyvä aikuinen. No joo, ei nyt sentään liiotella. Paitsi että osaahan se käyttäytyä kyllä. Kallen mielestä ilmeisesti jopa paremmin kuin minä. Nimim. en minä mitenkään katkera ole, kun Doris pääsi eilen mukaan ja minä en...
Suuret onnittelut siis myös Doriksen sisaruksille; Gaialle, Kertulle, Rosalle, Donille ja Papulle!! ;)
Nyt se on kyllä otettava päivänsankari sohvalle viekkuun löhöämään, että saa jotain extraa oman päivänsä kunniaksi.
Edit: Lisätty pärstäkuvat koko kolmikosta, kun mamma päätti kaivaa vihdoin viimein taas kameran esiin ennen kuin siinä alkaa sammal kasvamaan päällä...
Ensimmäisenä Nuudeli kiharoineen
Seuraavana päivänsankari
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Thö Kremlins eli Deli
Kaikilla tukka yhtälailla silmillä, eikä kukaan tasapuolisesti näe mitään ;D
Doris on kai nyt sitten kypsä ja hyvin käyttäytyvä aikuinen. No joo, ei nyt sentään liiotella. Paitsi että osaahan se käyttäytyä kyllä. Kallen mielestä ilmeisesti jopa paremmin kuin minä. Nimim. en minä mitenkään katkera ole, kun Doris pääsi eilen mukaan ja minä en...
Suuret onnittelut siis myös Doriksen sisaruksille; Gaialle, Kertulle, Rosalle, Donille ja Papulle!! ;)
Nyt se on kyllä otettava päivänsankari sohvalle viekkuun löhöämään, että saa jotain extraa oman päivänsä kunniaksi.
Edit: Lisätty pärstäkuvat koko kolmikosta, kun mamma päätti kaivaa vihdoin viimein taas kameran esiin ennen kuin siinä alkaa sammal kasvamaan päällä...
Ensimmäisenä Nuudeli kiharoineen
Seuraavana päivänsankari
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Thö Kremlins eli Deli
Kaikilla tukka yhtälailla silmillä, eikä kukaan tasapuolisesti näe mitään ;D
maanantai 8. marraskuuta 2010
Pesua, puunausta ja pentupulinaa
Eilen heitettiin tämän vuoden viimeinen vesikoiralenkki. Paikalle saapui tällä kertaa kovin vähän väkeä, mutta sehän ei koirien menoa haitannut pätkääkään. Tyyni ja kirkas aamu, hiljaista lumisadetta ja kauniit vaaramaisemat, aivan ihana paikka lenkkeillä! Se saattoikin olla Hugon viimeinen revityslenkki viikkoon...
Lenkin jälkeen Hugo nimittäin joutui pesulle, sillä ollaanhan menossa viikonloppuna kaksiin missikisoihin. Tätä ennen luuttusin kämpän lattiat. Hetken jo luulin, että meidän lattioista lähti musta vesi... ...kunnes pesin Hugon B) Ei siinä matikan tohtorin tutkintoa tarvita tietääkseen lopputuloksen, jos koira möyrii päivittäin joko metsässä, rakennustyömaalla tai pellolla, eikä sitä luonnollisesti päivittäin kuitenkaan pestä. Päinvastoin, olen yrittänyt välttää pesua niin paljon kuin mahdollista. Ei se vaan ihmisten keksimät shampoot hyvää tee turkille, joka ei moiseen ole suunniteltu. Vesipesua kyllä joskus, mutta... Toki nämä hetkittäiset lumet ja niissä pyöriminen saa aina kummasti pojan vaalentumaan. Joka tapauksessa nyt tuli pakko eteen pesunkin suhteen, eihän sinne kaunistelemaan kehtaa ihan sontasena lähteä. Vai kehtaako? Njääh, ei sentään, pesu on jo tehty.
Hetken kyllä mietin liekö saan herran kaikkia paikkoja edes puhtaaksi, ja kun pesi yhden kohdan, sain kauhistella rajaa mikä puhtaan ja vielä likaisen välille syntyi. Pesusta kuoriutui niin vaalea perropörrö ettei meinannut omakseen tuntea. Sitä sitten ihasteltiin ja hypisteltiin koko ilta. Hugo tietysti otti kaiken irti tilanteesta, ja esitti minkä kerkesi :D Vielä kun jaksaisi selvittää takut, jotka Deli on ystävällisesti aikaansaanut Nuudelin korvien taakse siellä säännöllisesti joka päivä hampaillaan roikkuen. Ja nyt tietysti toivotaan pikku pakkasen ja lumen pysyvän, ettei Nuudeli joudu pelkkään hihnalenkitykseen. Jos kurakeli tulee, se niin ei pääse mettään revittelemään tai voin noin nanosekunnissa unohtaa koskaan sitä edes pesseeni...
Doris ei vielä joutunut puunaukseen, sillä eilen illalla käytiin agiliitämässä maneesilla. Sen kanssa ei muutenkaan ole niin kiire, kun se turkki ei sillä tavalla pehmene ja mene luonnottoman tuntuiseksi pesusta. Itseasiassa Doris pääsi juuri pitkän päivän Nuudelin kanssa kahdestaan oltuaan Kallen mukaan raksalle. Huom. vain Doris pääsi. Se on kuulemma ainoa joka osaa siellä tarvittaessa käyttäytyä. Hei... ...hetkinen, siis minähän olisin mennyt myös, jos... Jaahas. Tästä muuten keskustellaan vielä!
Hugo ja Doris olivat siis tänään päivän kahdestaan kotona, Deli oli miun mukana. Pissaliisaa ei vielä kehtaa täyspitkäksi työpäiväksi kotia jättää (kun ei ole mikään pakko), ihan ei nimittäin tuota pidätys kapasiteettia vielä kahdeksalle tunnille riitä (se muuten ottaa ajottain vähän pattiin, kun Doris oli tässä vaiheessa jo melkeinpä täysin sisäsiisti). Niinpä Delitys lähti mukaan päiväksi. Välillä se otti unta palloon autossa, välillä tuli safkaa ja käytiinpä metsässäkin pariin otteeseen. Oma yksiö autossa oli täytetty lelulla, parilla luulla, vesikupilla ja omalla karvataljalla, ja siellä tuntui neiti viihtyvän. Joskin Delistä on aina yber-hienoa palata kotiin, ja mitäs sitä muuta ensimmäiseksi tekisi kuin ottaisi kunnon otteen Hugon korvasta!
Delin ja Hugon keskinäisistä räsynukke -leikeistä huolimatta niistä on tainnut tulla bestikset. Doris katsoo ilmeisesti tytön kasvaneen siihen ikään ettei sitä tartte enää koko ajan vahtia, saatika pestä tai huoltaa. Niinpä Doruska viettää sisällä aikaa itselleen uskollisella tyylillä, ottaen rennosti koko ajan (paitsi jos sattuu haiskahtamaan yhtään ruoalle) mielipaikallaan maaten. Sisätilojen sirkuksesta vastaa siis Hugo ja Deli. Eivätkä muuten huonosti vastaakaan. Kyllä lattia kolisee, patterit rämisee ja lelut saa kyytiä, kun kaksikko painattaa menemään! Ja jos ei Deli ole heti aamusta Nuudelin nuttuutusta aloittanut, menee Nuudla itse Deliä tassuilla tökkimään. Hullu. Välillä leikitään kuti kuti massuun -leikkiä, jolloin Deli makaa selällään lattialla ja Nuudla kirputtaa sen mahaa onnessaan. Tämän hetken favorit on ehkä kuitenkin se, että Hugo makaa lattialla ja Deli menee makaamaan sen päälle. Yleensä niin, että koko pää peittyy, eikä henki varmasti kulje. Tässä asennossa on sitten kiva jäystää Hugon päätä, korvia tai mitä ikinä ja pitää mitä omituisempia ääniä. Hugosta tämä on ilmeisen hauskaa myös (!?), sillä se vähät välittää vaan osallistuu leikkiin parhaansa mukaan. Kunnon aivot narikkaan -meininki.
Hanki "kolmosten" viihdepaketti ja huomaat televisiosi olevan turhuuden tyyssija. Ok, joskus ajoittain saattaa kyllä tuntua, että paketista jäi aivot puuttumaan. Siitä huolimatta miulla on repliikit valmiina, jos tv-lupatarkastaja sattuu oven taakse (anteeksi kielenkäyttöni): "Vittuako me televisiolla tehtäs, täällä asuu kolme vesikoiraa" ;DD
Lenkin jälkeen Hugo nimittäin joutui pesulle, sillä ollaanhan menossa viikonloppuna kaksiin missikisoihin. Tätä ennen luuttusin kämpän lattiat. Hetken jo luulin, että meidän lattioista lähti musta vesi... ...kunnes pesin Hugon B) Ei siinä matikan tohtorin tutkintoa tarvita tietääkseen lopputuloksen, jos koira möyrii päivittäin joko metsässä, rakennustyömaalla tai pellolla, eikä sitä luonnollisesti päivittäin kuitenkaan pestä. Päinvastoin, olen yrittänyt välttää pesua niin paljon kuin mahdollista. Ei se vaan ihmisten keksimät shampoot hyvää tee turkille, joka ei moiseen ole suunniteltu. Vesipesua kyllä joskus, mutta... Toki nämä hetkittäiset lumet ja niissä pyöriminen saa aina kummasti pojan vaalentumaan. Joka tapauksessa nyt tuli pakko eteen pesunkin suhteen, eihän sinne kaunistelemaan kehtaa ihan sontasena lähteä. Vai kehtaako? Njääh, ei sentään, pesu on jo tehty.
Hetken kyllä mietin liekö saan herran kaikkia paikkoja edes puhtaaksi, ja kun pesi yhden kohdan, sain kauhistella rajaa mikä puhtaan ja vielä likaisen välille syntyi. Pesusta kuoriutui niin vaalea perropörrö ettei meinannut omakseen tuntea. Sitä sitten ihasteltiin ja hypisteltiin koko ilta. Hugo tietysti otti kaiken irti tilanteesta, ja esitti minkä kerkesi :D Vielä kun jaksaisi selvittää takut, jotka Deli on ystävällisesti aikaansaanut Nuudelin korvien taakse siellä säännöllisesti joka päivä hampaillaan roikkuen. Ja nyt tietysti toivotaan pikku pakkasen ja lumen pysyvän, ettei Nuudeli joudu pelkkään hihnalenkitykseen. Jos kurakeli tulee, se niin ei pääse mettään revittelemään tai voin noin nanosekunnissa unohtaa koskaan sitä edes pesseeni...
Doris ei vielä joutunut puunaukseen, sillä eilen illalla käytiin agiliitämässä maneesilla. Sen kanssa ei muutenkaan ole niin kiire, kun se turkki ei sillä tavalla pehmene ja mene luonnottoman tuntuiseksi pesusta. Itseasiassa Doris pääsi juuri pitkän päivän Nuudelin kanssa kahdestaan oltuaan Kallen mukaan raksalle. Huom. vain Doris pääsi. Se on kuulemma ainoa joka osaa siellä tarvittaessa käyttäytyä. Hei... ...hetkinen, siis minähän olisin mennyt myös, jos... Jaahas. Tästä muuten keskustellaan vielä!
Hugo ja Doris olivat siis tänään päivän kahdestaan kotona, Deli oli miun mukana. Pissaliisaa ei vielä kehtaa täyspitkäksi työpäiväksi kotia jättää (kun ei ole mikään pakko), ihan ei nimittäin tuota pidätys kapasiteettia vielä kahdeksalle tunnille riitä (se muuten ottaa ajottain vähän pattiin, kun Doris oli tässä vaiheessa jo melkeinpä täysin sisäsiisti). Niinpä Delitys lähti mukaan päiväksi. Välillä se otti unta palloon autossa, välillä tuli safkaa ja käytiinpä metsässäkin pariin otteeseen. Oma yksiö autossa oli täytetty lelulla, parilla luulla, vesikupilla ja omalla karvataljalla, ja siellä tuntui neiti viihtyvän. Joskin Delistä on aina yber-hienoa palata kotiin, ja mitäs sitä muuta ensimmäiseksi tekisi kuin ottaisi kunnon otteen Hugon korvasta!
Delin ja Hugon keskinäisistä räsynukke -leikeistä huolimatta niistä on tainnut tulla bestikset. Doris katsoo ilmeisesti tytön kasvaneen siihen ikään ettei sitä tartte enää koko ajan vahtia, saatika pestä tai huoltaa. Niinpä Doruska viettää sisällä aikaa itselleen uskollisella tyylillä, ottaen rennosti koko ajan (paitsi jos sattuu haiskahtamaan yhtään ruoalle) mielipaikallaan maaten. Sisätilojen sirkuksesta vastaa siis Hugo ja Deli. Eivätkä muuten huonosti vastaakaan. Kyllä lattia kolisee, patterit rämisee ja lelut saa kyytiä, kun kaksikko painattaa menemään! Ja jos ei Deli ole heti aamusta Nuudelin nuttuutusta aloittanut, menee Nuudla itse Deliä tassuilla tökkimään. Hullu. Välillä leikitään kuti kuti massuun -leikkiä, jolloin Deli makaa selällään lattialla ja Nuudla kirputtaa sen mahaa onnessaan. Tämän hetken favorit on ehkä kuitenkin se, että Hugo makaa lattialla ja Deli menee makaamaan sen päälle. Yleensä niin, että koko pää peittyy, eikä henki varmasti kulje. Tässä asennossa on sitten kiva jäystää Hugon päätä, korvia tai mitä ikinä ja pitää mitä omituisempia ääniä. Hugosta tämä on ilmeisen hauskaa myös (!?), sillä se vähät välittää vaan osallistuu leikkiin parhaansa mukaan. Kunnon aivot narikkaan -meininki.
Hanki "kolmosten" viihdepaketti ja huomaat televisiosi olevan turhuuden tyyssija. Ok, joskus ajoittain saattaa kyllä tuntua, että paketista jäi aivot puuttumaan. Siitä huolimatta miulla on repliikit valmiina, jos tv-lupatarkastaja sattuu oven taakse (anteeksi kielenkäyttöni): "Vittuako me televisiolla tehtäs, täällä asuu kolme vesikoiraa" ;DD
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)