Muodonmuutos

Eilen illalla iski vielä laiskuus, enkä jaksanut viettää iltaa trimmauskoneen seurassa. Niinpä Hugo sai hetken pitää karvansa ja suuntasimme myöhemmin agihallille. Taukoa on tullut treeneistä useampi viikko ja sen kyllä herrasta huomasi. Kierrokset nousi tappiin hyvin nopeasti. Yllättävän hyvin Hugo teki siitä huolimatta ettei keskittyminen ollut parasta mahdollista. Toki kuumuminen toi hintsun verran lisähaastetta jälleen miulle...

Otin kuitenkin tiukan linjan, että yhtään ei varasteta ja yhtään estettä ei myöskään yksin lähdetä suorittamaan. Tunnen itteni välillä ihan roistoksi, kun murahtelen esimerkiksi Hugon yrityksille lähteä esteille itsekseen. Mutta minkäs teet, koiran mukaan on mentävä. Ja toisaalta, kyllä minä tiedän mitä Hugo kestää ja mitä ei. Kiellot yksin suorittamisista ei todistettavasti ole koskaan sen vauhtia tai halua esteelle sitten käskystä mennä hiljentäneet. Minä en vaan voi lähteä sille linjalle, että kaikesta suorittamisesta - meni oikein tai ei - oli käsketty tai ei - kehutaan. Ymmärrän kyllä, että toisilla koirilla tämä toimii ja jotkut jopa vaatii sitä. Eikä kaikki kestä kieltämistä. Hugon tunnen kuitenkin kuin omat taskuni, joten lopputulos olisi satavarmasti varsin katastrofaalinen, jos se saisi pönkitystä itse suorittamistaankin esteistä. Käsissä olisi hyvin nopiaan koira, joka suorittaisi rataa - olin minä ohjaamassa tahi en :D Yritämme siis pysyä siinä, että koiralla on radalla myös ohjaaja ;)

Harjoiteltiin ratapätkällä pakkovalssia ja takaa kiertoa. Ehkä niissä ohjauskuvioina ei ollut vaikeutta ja jopa minun koordinaatio paikka paikoin oli ihan ok. Suurin haaste oli Hugon kuumumisen tuloksena tuleva irtoamisen vaikeus. Se on aina sama juttu; jos se kuumuu yli, niin se ei enää irtoa, vaan kytistelee minua. Siitä huolimatta, että palkka tuli muualta. Jännä juttu. Voisi luulla, että tollanen tykin kuula lähtisi kuumuessaan vedättämään rinkiä tai jotain. Vaan ei. Irtoaminen vain häviää yhtälöstä. Mutta saatiin kuitenkin alle onnistuneita otteita ratapätkästä ja lisäksi otettiin kontaktia puomilla ja keinua. Keinu on siinä vaiheessa, että otetaan ylös juoksuja ja rämäyksiä erikseen. Keinulle Hugo juoksee sata lasissa, ehkä vähän liiankin innokkaasti. En nimittäin ensimmäisellä ylös juoksulla kerennyt kissaa sanoa - saatika mitään tehdä - kun herra tuli niin vauhdilla ylös, että hyppäsi samantien ylhäältä asti alas :o Luojan kiitos mitään ei käynyt, herra vain jatkoi ilmeellä "Täh? Ai eiks menny oikein??". Seuraavalla kerralla olin valppaampi, nopeampi ja valmiiksi oikeassa paikassa. Sitten alkoi sujua. Rämäytykseenkään Hugo ei sinänsä reagoi, mutta sitä on tehty vähemmän, joten vaatii vielä harjoittelua.

Ihan hyvillä mielin lähdettiin hallilta ja Hugo oli varsin onnellisen näköinen. Juuri sellainen perinteinen pieni perron takiainen, joka kotona sitten seuraa koko ajan palvova katse naamallaan. "Minun mamma" :*

Tänään sitten kaivoin trimmerin esiin ja päästin Hugon turkistaan. Alla kuvareportaasia...

"Siis kohta mua niiiin pieksetään, tai vähintäänkin kidutetaan pienellä surisevalla kidutuskoneella"

"No okei, ehkä tuli VÄHÄN liioiteltua... ...tai siis vähän ENEMMÄN. Hengissä ollaan edelleen ja aika mukava olokin. Sori sori, ei muistella pahalla *vink*"

"Ja jos totta puhutaan, niin nyt mä kyllä maastoudun niin hyvin tänne lattialle, että pääsen piiloon ketä vaan!"