Tekemisen iloa

Viikko on alkanut puuhakkaasti. Maanantaina suuntasimme illalla agiliitämään Hugon kanssa. Treenien aiheena oli linjaaminen. Harjoituksessa oli vain muutamia hyppyjä ja koska ryhmässä oli toinen maxi, joka meni viisvitosilla esteillä, niin päätin minäkin kokeilla. Tähän asti tekniikkatreenit on tehty aika pitkälti medeillä ja kerran vai pari menty viiskymppisillä. Jotkut sanoo, että tekniikka pitäisi tehdä matalammilla, jotta voi oikeasti keskittyä siihen tekniikkaan. Toiset taas, että maxeja on hyppyytettävä maxeilla, muuten ne alkaa roiskimaan rimoja. Ja tietysti vielä jutut näiden väliltä. Noh, eihän tällainen lajin keltanokka siinä vaiheessa tiedä mikä se nyt olisi se viisain veto. Kai siinäkin voi olla jo ihan koirakohtaisiakin eroja... Jokatapauksessa meillä maxi-hypyt teki terää. Rimat pysyi ylhäällä. Hugo nimittäin medeillä tuntuu vaan roiskivan eteenpäin, että "jaahas, eihän näitä tartte ees hypätä, mennäänpä vauhdilla vaan ja läpi!". Se ei edes yritä. Mutta kun rimat laitettiin ylös, alkoi poika ponnistaa ja siellä ne rimat myös pysyy. Kai se sitten on parempi pitää ne siellä ylempänä.

Mitä tulee linjaamiseen, niin kerrankin minä onnistuin kentällä. Minä! Linjaukset oli kouluttajan mielestä erittäin hyviä ja harjoiteltu pätkä menikin tosi hienosti. Vähänkö olin ylpeä itsestäni 8D Hugo on alkanut lukea rataa jonkun verran ja meno näyttää jo kuulemma agilityltä :D Lisäksi pieni vesipää on helppo huijattava, kun se menee joka ikinen kerta siihen lankaan ettei tajua kellä palkkalelu on, kun annan sen apuohjaajalle selän takana. Uskomaton pösilö sen suhteen. En kehtaa antaa sitä näkyvillä, koska muuten se keksii hyvin nopeasti mennä aivan omaa reittiään suoraan palkkaajan luokse. Jos minä taas palkkaan itse liikaa, se alkaa jäädä liian likelle minua. Mutta ei tuota ongelmaa, kun voi vetää sitä höplästä lelun kanssa joka kerta. Ja joka kerta se on toiminut :) Toki se palkka välillä tulee muualtakin, mutta noin pääsääntöisesti se tulee sieltä mistä Hugo sitä vähiten odottaa.

Kerrankin olisin muuten ottanut videokameran reeneihin mukaan ja laittanut jonkun kuvaamaan meiän reeniä, mutta harmikseni huomasin lähtiessä ettei siinä ollut akkua =( Toisen kerran sitten.

Kontakteista harjoiteltiin puomia. Sinänsä alastulon kosketus on kyllä sisäistetty, mutta vauhtia on vielä vähän liikaakin. Tai Hugo ei vielä osaa kontrolloida sitä omaa vauhtiaan ja vaikka kovasti alastulolla yrittääkin tarjota oikeaa toimintaa, niin takapuoli tuppaa pyörähtämään vauhdin seurauksena sieltä ympäri alas vaikka tassut on maassa oikeassa paikassa. Pitää vielä vahvistaa alastuloa lisää ja lisää. Vauhdikas puomi on kuitenkin tulossa...

Tiistaina sitten tokoiltiin kaksin verroin. Alussa kentälle pääsi pikku Dee. Sillä on virtaa ja hulvaton tyyli kentälle mennessä pomppia - ei minua vasten, koska se on kiellettyä - mutta tasajalkaa ylös alas minun vierellä innostuessaan. Huvittava näky, kun pieni barbet käy aina siinä hartioiden tasalla kumipallon lailla :D

Luoksetuloa treenattiin erilaisin harjoituksen ja se on aikas hyvällä mallilla. Deli jää maltillisesti odottamaan, eikä ennakoi tai nytkähtele. Ainakaan vielä. Yritetään myös pitää tämä tarpeeksi monipuolisella harjoittelulla. Vauhti on törkeä ja sivulle tulo onnistuu jo pitemmästä matkasta. Mitä nyt lumella jarrutus ei välillä onnistu kovasta vauhdista. Tämä annettakoon anteeksi junnulle. Luoksetulo -harjoitusten välillä otin kaukoja lyhyellä matkalla. Vain metrin päässä Delistä. Maahanmeno on upea ja istuminen onnistuu myös täysin ilman käsimerkkiäkin maasta. Suureksi ilokseni Deli suorittaa ne harjoittelun vähyydestä huolimatta myös teknisesti hyvin, eikä liiku senttiäkään paikoiltaan. Deli pitää siis takajalat paikoillaan. Ainoa, joka vaatii vielä paljon hissiharjoitusta on seisominen. Sekin onnistuu, mutta palasin siinä askeleen taaksepäin, kun huomasin pientä väärien jalkojen liikkumista. Luulen kuitenkin ettei tästä tule mitään meidän koitinkiveä.

Pariin otteeseen otettiin myös leikkihetki. Deli on ensimmäinen koirani, joka ei osaa treenikentällä leikkiä. Tähän asti muut ovat olleet sitä voin leikkiä missä vaan -sorttia ja palkkaaminen lelulla on voitu aloittaa heti tarpeen tullen ilman suurempaa erillistä harjoittelua. Deli ei vaan hiffannut, että vaikka tehdään töitä, voi lelun saadessa myös leikkiä. Että se on palkkaa työstä. Niinpä sitä on alettu opettelemaan. Syntisen vähän kyllä, mutta on kuitenkin. Ja eilen Deli ensimmäistä kertaa revitti leluaan miun kanssa oikein katu-uskottavin ääniefektein. Tämä oli hieno ahaa -elämys itselle, saada (vai joutua?) konkreettisesti tehdä se mitä muille lelulla palkkaamisesta opettaa; kaikilta koirilta se ei tule luontaisesti, joillekin se on opetettava. Ja tietysti kaikilla se ei koskaan onnistukaan, eikä ole välttämätöntä. Onni ole kuitenkin huomata, että meillä opettelu alkaa vähitellen tuottaa hedelmää tällä saralla.

Pikku likan jälkeen oli vuorossa Hugo pitkän tokotauon jälkeen. Aiheena ihanainen itse järjestämäni - kuinkas muutenkaan - ongelman kryynimme nouto. Joskin on pakko mainita, että eteenpäin on menty ja oppimista on selvästi tapahtunut tauolla sekä kotona varmasti mallioppimista Delin suunnalta, joka on ilmiselvästi ollut edellisessä elämässään ihka aito noutaja. Ok, barbetilla varmasti tulee noutotaipumusta alkuperäistä käyttötarkoitusta ajatellen geeneissä enemmän kuin perrolla, mutta silti. Jos lähtökohta oli innosta huutava, kapulan perään karkaava, sen kanssa rälläävä, täysin pitämään kykenemätön ja palautuksesta ymmärtämätön perron huligaani, niin tällä hetkellä minulla on vain vähän piippaava, takapuolta vähän nostava, käskyä odottava, kapulan minun luokse tuova, epävarma pitäjä ja jollain tavalla palauttava noutavan perron alku. Pitäisi ehdottomasti olla videopätkää alussa ja nyt ja huomaisi miten suuri askel eteenpäin on otettu. Toki yhtä suuri on vielä edessä, mutta saahan sitä vähän juhlia välietapeillakin ;)

Noutoa ei tietenkään kokonaisena liikkeenä harjoitella, vaan pitämistä erikseen sivulla, edessä ja liikkuessa. Jostain syystä sivulla ollessaan Hugo pitää tiukasti, mutta edessä mällää. Tämä nyt ei sinänsä haittaisi, koska en tokossa koskaan koiraa eteen pyydä ja PK-puolella meitä tuskin kisaamassa tullaan koskaan näkemään. Mutta kyllä se silti on harjoittelmisen arvoinen asia. Treenikaveri filosofoi, että ehkä edessä olemiseen yhdistettynä kapula mielletään enemmän leluksi, jolla Hugoa palkataan paljon... Se on kuitenkin monesti juurikin edessä minuun nähden esimerkiksi revittäessä tai pallotellessa. Kumpa näkisi pienen perron sielun peiliin...
Lisäksi harjoitellaan paikallaoloa kapulaa heitettäessä sekä palautusta erikseen. Paikallaolon harjoittelu on vähentänyt Hugon kovan huudon kapulan perään ja on se ollut pari kertaa jopa hiljaa. Yleisesti ottaen huuto on muuttunut pieneksi piippaukseksi, joka yritetään nyt karsia vielä pois.

Delin kanssa on kotona tullut kantamista ja pitämistä vahvistettua paljon ja Hugo on alkanut tarjoilla samanlaisia eleitä sisällä. Tulee tarjoamaan erilaisia esineitä pitäen niitä suussa ja edessä istuen. Tällöin se ei kyllä mällää. Olenkin nyt pitäytynyt täydessä passiivisuudessa esineen tippuessa tai sen ollessa minulla. Esineen ollessa Hugolla suussa se on maailman paras koira ja jossain vaiheessa, kun otan esineen olen jälleen täysin passiivinen. Tämä on toiminut loistavasti ja kun ottaa esimerkiksi kapulan käteen, alkaa nenä tökkiä että "tänne se". Tällaista harjoittelua pitämiseen suositteli Korrin Pekka viime kesänä ja se on kyllä oikeasti juuri niin hyvä, kun kerrottiin :)

Noudon lisäksi otettiin pieni paikkamakuu. Meinin piiloon ja Nuge oli palatessani ihan samassa asennossa kuin lähtiessänikin. Tämä on sillä vahva. Lisäksi jättöjä maahan ja seisomaan. Maahan putoaa heti, mutta seisomisen kanssa oli ongelmia - minulla enemmän kuin Hugolla - käskyssä. Olin ihan sekasin, että mitä käskyä olen Hugolla käyttänyt seisomisessa jäävän osalta. "Odota" on sen verran painostava D:n takia - kuten minun maahan -käsky - että Hugo menee maihin. Sitten kokeilin "oota" ja mietin, että ei. Kuulostaa niin pöllölle, että varmana muistaisin jos olisin sitä käyttäny. Ja "seiso" se ei ainakaan ole, kun se on niin samantyylinen kuin "istu" ässineen. Lopulta idiootti ohjaaja muisti oman käskysanansa "see" ja koira pysähtyi kuin seinään. Kyllä oli hetken sellanen olo, että hakkaanko päätä tuohon seinään vai annanko itelleni lumipesut...........

Mutta näin se menee, tauolla koira oppii ja ohjaaja unohtaa BD Tuli kuitenkin tähän viikon alkuun sellanen tekemisen ilon loistava fiilis, kun sai onnistumisia alle ja kova into treenata lisää.

Tänään kävin sitten näyttämässä Hugon etuhammasta - tai sitä mitä siitä on jäljellä - eläinlääkärillemme. Yksi etuhampaista on painien tiimellyksessä katkennut lähes ienrajasta. Poistaahan se pitää kuten arvelin. Ensi viikolla sitten takasin lekuriin ja Hugosta tulee harvahammas :o