Astutusmatka Ranskaan

Kauan odotetut juoksut toivat tullessaan jännitystä, kun alkoi astutusmatkan valmistelut. Odotettu päivä koitti viime viikon keskiviikkona, kun pakkasin oman matkalaukun, koiran lentoboksin ja Doriksen autoon ja otin suunnaksi Helsingin lentokentän. Jälkeenpäin on moni kysynyt miten ihmeessä uskalsit tuosta vain yksin lähteä täysin vieraaseen paikkaan. Totta puhuakseni en kotoa lähtiessäni vielä osannut edes ajatella asiaa siltä kantilta. Lähdin vain Doriksen kanssa kohti tuntematonta.

Saavuimme Ranskaan keskiviikkona myöhään ja olimme yön hotellissa Pariisissa, sillä junia Länsi-Ranskan rannikolle - jonne olimme menossa - ei enää yömyöhällä kulkenut. Doris oli mitä mahtavin matkakumppani ja käyttäytyi hotellilla ja valitettavasti myös sen pihalla, kuin leidi konsanaan. Ruohoa, saatika metsää oli Pariisin vilskeessä kovin vähän lähistöllä tarjolla ja iltalenkillä neidin saaminen tekemään tarpeensa oli työn takana. Eihän hieno leidi kakkaa kadulle tai pihanurmelle!

Seuraavana aamuna riensimme juna-asemalle ja hyppäsimme junaan. Luojan kiitos sieltä löytyi kovin avuliasta porukkaa, olisi ollut työn ja tuskan takana yksin kannella matkalaukkunsa lisäksi lentoboksia ja vielä koira hihnan päässä! Pariisin sääntöjen mukaisesti minulla oli kuonokoppa... ...tai no se oli mukana. Sääntöjen mukaan koiralla pitäisi olla kuonokoppa junassa ja tämä luki lipussakin. Otin kuitenkin riskin pitämällä sen taskussa ja ajattelin, että laitan Dorikselle mikäli joku asiasta sanoo. Ihmiset olivat kuitenkin lähinnä positiivisesti kiinnostuneita Doriksesta, eikä konduktööriäkään asia kiinnostanut, joten kuonokoppa pysyi taskussa. Olisi se mahtanut Doris hiukan moista vieroksua, kun "ylläri ylläri" emme ole koskaan kuonokoppaa pitäneet. Enkä muuten viitsinyt tälläkään kertaa omaa hankkia, vaan lainasin. Mitäpä minä sillä tekisin näin jälkeenpäin...

Lopulta saavuttiin perille, kun oltiin ensin vaihdettu junaa Rennesissä ja syöty asemalla asiaan kuuluvat ranskalaiset tuoreet patongit. Tai minä söin patonkia ja Doris kanaa sen välistä ;) Perillä odotti sitten erittäin lämmin vastaanotto Doriksen sulhon perheen puolesta. Ja mikä hienointa; Doriksella ja Vaillantilla klikkasi ensisilmäyksellä, eikä ne paikalla ollutta Vaillantin emää Shonaa enää tuntuneet sen jälkeen huomaavankaan. Shona mummo parka.

Siinä ne sitten tunnit ja päivät kuluivat kuin siivillä rakkaasta rodusta ja omista koiristamme puhuen sekä ranskalaisia ruokia ja viinejä maistellen ;) Koirien kanssa käytiin rannalla juoksemassa ja kaupunkikävelyllä. Talolla ne saivat sitten viettää aikaa kahden. Sää oli mitä parhain; aurinko paistoi ja oli niin lämmin, että täältä Pohjolan kylmyydestä mukaan nappaamani vaatetus oli usein aivan liikaa. Ja Doris nautti silmin nähden lämmittävästä auringosta ja tuoreen ruohon tarjoamasta hajujen maailmasta. Siinä oli hetkiä, joista ei arkeen olisi halunnut palata ollenkaan...

Doris paistattelee päivää:



Matkan kunniaksi Doris sai nauttia myös tietyistä eduista, joita kotona ei ole koskaan nähty. Eikä tulla näkemään. Nimittäin juustoherkuista, vielä ruokapöydästä tarjottuina. Lisäksi neiti pääsi osingoille myös herkullisesta ranskalaisesta kakusta ja muista herkuista. Ja kun kerran repsahdettiin, niin tehtiin se oikein kunnolla; Doris nukkui yönsä - missäs muuallakaan - kuin miun vieressä sängyllä! Kyllä se oli niin polleaa, niin polleaa... ;D

Doris astutettiin kahdesti ja astutukset onnistuivat hyvin. Ja niin oli muutaman päivän päästä matkan tarkoitus hoidettu sekä saatu rentoutua ja nauttia vapaapäivistä sekä kierrellä paikkoja vähän turistinakin. Lopulta tuli aika lähteä kotiin, ja vaikka olo olikin tietyllä tapaa jännittynyt, myös hyvin levännyt. Todella suuret kiitokset kuuluu tästä Margueritelle ja Jacquesille, joiden vieraanvaraisuus oli vertaansa vailla! Olen todella onnekas, että sain tavata heidät ja majoittua heidän luokseen. Ja tietysti ennen kaikkea sain heidän silmäteränsä Vaillantin Doriksen sulhoksi. Vaillant oli erittäin komea poika ja hyvin tasapainoinen ja iloinen luonne. Taisi poika myös ymmärtää miten pitää Doris luonaan, sillä piti hyvin huolta minun menemisistäni ;)

Vasemmalla Shona (Vaillantin emä) ja oikealla Doriksen sulho Vaillant


Doris Ranskan "rivieralla"


Marguerite ja Doris meren äärellä


Doriksen kanssa luostarin vanhalla kaivolla


Vielä kuva mahtavista maisemista! Ilmakin oli aika toisenlainen, kuin koto Pohjolassa tähän aikaan vuodesta...


Lähtö oli haikea ja olisin mielelläni kaapannut pari barbettia sieltä mukaan ;D Toivottavasti tapaamme vielä joskus tulevaisuudessakin koko perheen koirineen. Kenties joku mahdollisista jälkeläisistä lähtee isäänsä katsomaan, kuka tietää?

Kotiintulomatkalla mentiin jälleen junalla Pariisiin, josta lennettiin Oslon kautta Helsinkiin. Doris on aivan mahtava matkakumppani. Jos et muuten pysy rauhallisena, niin viimeistään siinä vaiheessa tulee hymy huuleen ja rentoutuu, kun kurkkaa lentoboksiin Pariisin lentokentällä, jossa Doris nukkuu tyytyväisenä selällään! Kyllä se hymyilytti useita uteliaisuudesta boksiin kurkanneita ihmisiäkin. Doris ei ota turhaa stressiä tällaisissakaan tilanteissa :)

Lopulta saavuimme kotiin Joensuuhun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Aivan poikki molemmat. Toki pysähdyimme matkalla pienelle kävelylle ja siinä missä minä nautin kanatortillasta, Doris sai kaupasta paketillisen jauhelihaa ;D Kotiin saavuttuamme ei unta tarvinnut hakea ja kyllä nukutti omassa pedissä makeasti, myös Dorista.

Vähän harmittaa, kun tajusin tässä kuvia kamerasta ladatessani etten ottanut omalla kamerallani Doriksesta ja Vaillantista yhteiskuvaa ollenkaan :( Se oli kyllä mielessä, mutta kun astutuspuuhat olivat kesken, niin ajattelin jättää myöhemmäksi koirien rauhoituttua. Unohdin sitten kokonaan. Mutta tärkeintä oli tietysti onnistunut ja hieno astutusreissu ja taas ollaan myös kokemusta rikkaampia. Nyt sitten odotetaan jännityksellä muutaman viikon päästä tehtävää tiineysultraa, jolloin varmistuu onko maailmaan matkalla uusia barbetin alkuja.

Siihen asti voimme vain haaveilla pennun tuoksusta ja pitää peukut ristissä ;)