Meidän Ranskassa ollessa on naapurin Sonjan flätilläkin alkanut juoksut, ja kyseinen neiti ollaan myös astuttamassa. Ei, en ole perustamassa naapurin mammat ry:tä, vaan lähinnä tämä tapahtuma kosketti Hugon elämää. Meillä nimittäin oli aikanaan puhetta, että kun tämä tapahtuu, niin Sonja treenaisi aksaa Doriksella oman kisatykkinsä mammaillessa. No, nythän tilanne on tietysti se ettei Doriksestakaan aksa-areenoille ole. Ohjaajan taidothan siinä ruostuu, jos vallan treenitauolle joutuu ja siitä se ajatus sitten lähti... Huge lähtee treeneihin myös Sonjan kanssa.
Hyvää tekee, eikä sillä moottori kesken lopu vaikka treenaisi joka päivä. Niinpä perjantaina Sonja suuntasi agihallille ja minä pakkasin Hugon mukaan. Ok myönnettäköön, olihan se pakko silkasta uteliaisuudesta lähteä itsekin pällistelemään :D Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hugoa ohjasi ihan ratapätkää joku muu kuin minä. Ja sanottakoon, että hyvin se lähti Sonjan mukaan! Kaksikko teki vallan mainiota työtä, koira oli tyytyväinen treeneistä, ohjaaja kuitti juoksemisesta ja sitä rataa ;) Tämä tarkoittaa siis, että kun aikanaan kisa-areenoilla starttaamme, minulla on varaohjaaja Hugolle! Yes.
No, tämän päivän osalta ei sitten tarvitse tuuletella... Otettiin osaa Lukkarisen Jarin agikoulutukseen, joka alkoi aamulla ysin pintaa. Tästähän luonnollisesti seurasi se, ettei Hugo saanut aamuruokaansa. Koiralla, joka tarvitsee motivointia tässä kohtaa olisi varmasti ollut pelkkää plussaa aamutreeni. Koiralla, joka ei tarvitse motivointia ja jota ei kannata muutenkaan nostatella tämä oli killeri. Hugo nosti kierrokset niin tappiin samantien, kun hallille mentiin ja alkoi jatkuva räksytys. Arhg! En kestä. En kerta kaikkiaan ymmärrä miten sellasen kanssa jaksaisi pitemmän päälle mennä? Hugo ei normaalisti radalla huuda, kun korkeintaan innosta sellaista into-huudoksi tunnistettavaa hiljaisempaa "kiljuntaa". Nykyään se osaa aika pitkälti olla hiljaa ja keskittyä juoksemaan kovaa.
Hugo siis räkytti koko ajan, minä en kuullut mitä kouluttaja sanoi, miulla herpaantui keskittyminen siihen räkyttämiseen, Hugon keskittyminen oi huonoa kun energia meni huutamiseen ja kaiken kukkuraksi noin kuumana se ei irtoa! Voi jösses, että alkoi jurppia. Ihan mahdotonta suorilla tai kiire-paikoissa ohjata (näillä taidoilla) nopeeta koiraa, joka ei irtoa. Ok, saatiin me onnistumaan pieniä juttuja, mutta kaiken kaikkiaan olo oli todella epätoivonen. No, toki sain koulutuksesta paljon ohjausvinkkejä, mutta kyllä se vaan sapetti... Kouluttajan sanat piristi hiukan, kun huikkasi ettei häntä harmittaisi ollenkaan, jos olisi noin nopea koira. Enää ei tarvitse kuin opetella ohjaamaan. Sasse.
Ehkä tämä oli niitä treenihetkiä, joista huomaa jälkeenpäin saaneensa enemmän irti kuin paikalla itseensä ärsyyntyneenä pystyi huomaamaan. Minusta on nimittäin todella, todella ärsyttävää huomata ettei osaa, varsinkin jos tietää että koira kyllä menisi =P
Ei voinut kuin Hugoa jälkeenpäin verrytellessä hymyillen miettiä kaikkia niitä tekstejä, joita on lukenut, joissa etsitään koiralle oikeaa vireystilaa. Kuka tekee ja mitä ja missä vaiheessa treeniä tai sen keskellä saadakseen koiransa oikeaan vireeseen. Eipä ole meillä paljon etsitty, eikä aloiteta etsimäänkään. Joka ikinen kerta, kun on treenaamaan menty, on koiralta motivaatiota ja vauhtia löytynyt. Ainoa vireystilan ongelma - jos sellainen on sattunut - on se ettei nuppi väänny kuin yhteen suuntaan; kaakkoon. Eli myö pysytään kyllä totaali amatöörimäisen harjoittelun leiman uhallakin samoissa sfääreissä edelleen ja heitetään treeniä ennen vain lämmittelylenkki. Mitä nyt Hugo saa aina aamulla ruokansa ;)
"Ai puhutteks te musta vai?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti