Doris MH-luonnekuvauksessa

Tänään otettiin aamulla suunta Maaningan Haukkumajalle, jossa Tanskandoggiyhdistys järjesti MH-luonnekuvauksen. Doriksen kanssa roikuttiin toukokuusta lähtien varasijalla, ja pienellä onnen kantamoisella saatiin sitten paikka.

Paikka itsessään oli hyvä, ja puitteet hienot tapahtumien järjestämiselle. Se mikä hiukan harmitti paikalle saapuessa oli, että kutsukirjeessä - jonka mukaan paikalle suunnistimme navin jäädessä matkasta - mainittiin, että parkkipaikalla on ihminen ohjeistamassa miten paikalla liikutaan jne. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään, vain muutama auto. Luonnollisesti sitä ei varsinkaan vajaan kymmenen asteen pakkasella jää odottelemaan paikoilleen, että tulisiko sieltä jostain ehkä joku vai ei. Lähdimme siis hyvin hissukseen kävelemään tietä, jonka oletimme johtavan oikeaan paikkaan. Johtihan se, mutta puolessa välissä jostain kaukaa ihmiset viittoivat meidät takaisin sinne mistä tultiin. No, myö palattiin ja jäätiin odottelemaan paikoillemme. Kun näimme väkijoukon tulevan kohti, menimme takaisin. Tällä kerralla saimme kovin äkäisen vastaanoton "mihin olette menossa" "menkää nyt jompaan kumpaan suuntaan siitä ja äkkiä"!

Mistä ihmeestä olisi voinut tietää milloin saa mennä ja mihin, kun ei kukaan paperin maininnasta huolimatta ollut sitä kertomassa?? Sitten ollaan maailman huonoimpia, kun saavutaan väärään paikkaan väärään aikaan. Vaan saipa tästä kokemuksen, että kun joskus itse on tapahtumia järjestämässä, niin muistaa miettiä tällaiset asiat loppuun. Ehkä ko. tapahtuman järjestämiseen ideaali paikka olisi sellainen, jossa itse kuvauspaikka olisi ns. taaimmaisena kaikesta muusta, jolloin sitä tilannetta ei missään vaiheessa tulisi, että "kuvausradan" työrauha voisi rikkoutua. Toki paikat on varmasti kiven alla, mutta noin teoriassa.

Kauaa ei tarvinnut odotella, papereiden ja rokotusten tarkastamisen jälkeen kerkesimme nauttia kupilliset teetä lämmikkeeksi, ja sitten olikin jo vuorossa meitä edellä oleva koirakko. Lähdimme seuraamaan sen kuvausta koetoimitsijoiden kehotuksesta, että on omalla vuorolla helpompi toimia, kun tietää mitä kuvauksessa tapahtuu.
Oli itseasiassa myös tosi mielenkiintosta nähdä yksi kuvaus myös ns. ulkopuolisena henkilönä, koska oman koiran kohdallahan ei sellaista perspektiiviä saa. Muuta kuin jälkeenpäin videotallenteesta. Kiersimme siis radan yleisönä läpi, seurasimme kuvauksen ja sitten olikin jo aika hakea Doris autosta.

Deli pääsi myös mukaan Doriksen seuraksi odotteluhetkiin, ja siedättymään autoiluun ja malttamiseen kisa- tms. paikoilla. Pissitin Delin ja laitoin sen takaisin autoon, johon se jäikin hyvin rauhallisesti askartelemaan mukana olleiden luiden parissa. Otin Doriksen ja suuntasin kuvauspaikalle. Sonja oli miun uskottu kuvausryhmä, ja hän meni jo ensimmäiselle pisteelle videokamera valmiina.

Kuvaus alkoi kontakti- ja leikkikohdilla, jatkui siitä takaa-ajoon/tarttumiseen ja aktiviteettitasoon. Ensimmäinen yllätys tuli aktiviteettitasoa kuvattaessa, kun minä seisoin passiivisena ja pidin ainoastaan hihnan päästä kiinni. Mitään ei siis tapahtunut, ja kuvaajat seurasivat koiran toimia. Tässä kohtaa Doris oli ensin tarjonnut minuunpäin kaikenlaista (en siis itse nähnyt, kun olin passiivinen ja katsoin ainoastaan taivaalle), kunnes alkoi hissukseen edestakaisin liikkumisen ohella piipata hiljaa(!). Meiän Tooris..... Ei se ole piipannut koskaan. Mutta niin sieltä vain kaivautui tällanen toiminto esiin. Toinen kuvaajista sanoi loppupalautteessa, että se oli kyllä hyvin hillittyä ja hiljaista, mutta ääntelyä ilmeni lähes koko ajan.

Siitä jatkettiin etäleikkiin, yllätykseen ja ääniherkkyyteen. Näissä ei tullut ihmeempiä yllätyksiä, Doris reagoi aika pitkälti niin kuin arvelinkin sen tekevän. Sekä yllätyksessä että ääniherkkyydessä se nollasi tilanteen tosi hyvin, ja eteen pomppaavasta haalarista ja yhtäkkiä kohdalla ääntä pitäneesta räminälaitteesta huolimatta se käveli tilanteen jälkeen niiden ohi kiinnittämättä mitään huomiota niihin.

Lopuksi oli vielä aaveet, leikki ja ampuminen. Näissäkään ei mitään sen isompia yllätyksiä itselle tullut. Suhtautuminen ampumiseen leikin aikana ehkä yllätti vähän. Doris säpsähti ja lopetti leikin. Kesällä hakumetsässä kun se ei reagoinut laukaukseen millään tavalla. Tosin säpsähdys oli aika pieni, ja seuraavat paikallaan ollessa ammutut laukaukset se otti jo rennommin ja katsoi vain laukauksen kuullessaan sen äänen tulosuuntaanpäin. Kuvauksen loputtua toinen kuvaajista antoi suullisen palautteen, jonka jälkeen lähdimmekin ajamaan suoraan kotia kohti.

Kaikki osiot loppupalautetta myöten ovat taltioitu videolle, ja kunhan saan tiedostot kuvausryhmältäni, niin julkaisen sen liene nettisivuilla. Ajatus oli ensin kirjata kaikki tulokset tänne, mutta päädyin nyt kuitenkin siihen, että jätän sen tekemättä. Samaiset tulokset ilmestyvät jalostustietojärjestelmään jossain vaiheessa, joten sieltähän ne näkee. Laiska ei kehtaa tehdä turhaa työtä 8D

Nyt on koko poppoo taas onnellisesti ja väsyneenä kotona. Kiitokset vielä Sonjalle matkaseurasta ja kuvausryhmänä toimimisesta! ;D Hienoa, että kuvaus saatiin tallennettua!

Tämän illan agitreenit jäävät nyt väliin, sillä vajaan 350 kilometrin ajon jälkeen ei yhtään kiinnosta enää lähteä ajamaan tänään mihinkään. Treenipaikka kun ei meillä sijaitse ihan naapurissa... Nyt rentoudutaan loppu ilta ja ensi viikolla uudet kujeet!