Onpa jälleen huvittavaa seurata Hugon ja Vickyn edesottamuksia päivien mittaan. Ei ole omena kauas puusta pudonnut monen asian suhteen :D
Aina lenkille lähtiessä, jos pihalla sattuu tulemaan useamman lapsen äänekäs ryhmä vastaan, niin neljästä karvaisesta kulkijasta kaksi on hiljaa ja kahdelta kuuluu "puf!". Isältä ja tyttäreltään tietenkin. Ulos lähtiessä vain kaksi neljästä ääntelee, arvatkaa ketkä? Samat kaksi muuten kulkevat myös parhaiten hihnassa ;) Ei sillä että tämä olisi periytyvä ominaisuus, jotain kunniaa koulutuksellekin. Kotona ollessa normaalin yhden tuijottavan silmäparin sijaan tällä viikolla minua on tuijottanut kaksi silmäparia. Ja sokerina pohjalla; siinä missä Hugo kauhoo selällään ilmaa ja tekee pakkoliikkeitä, tyttärensä tuijottaa tyhjää seinää ja siinä "näkyviä" juttuja...
On Vickylle jotain kyllä tullut emältäkin, mm. ulkonäköä :) Ja vahtivietti on kyllä sieltä peräisin. Se vahtii isäänsä huomattavasti enemmän. Mitä tulee muihin tapoihin, niin se on hauska kun pyytää kohteliaasti ulos jopa oksentamaan. Kyllä. Yleensä se pyytää ulos, jos on hätä, mutta eilen Vicky pyysi ovella ulos ja minä päästin, niin meni suoraan pihalle oksentamaan ruohopallon. Siisti tyttö :) Makaakin aina etutassut hienostuneesti ristissä kuin ylemmän luokan leidillä konsanaan :D
On siinä kyllä geenien siirtyminen melkeinpä käsin kosketeltavissa...
Eilen oli luunsyönti hetki, kun kaivoin pakkasesta kolme 50 senttistä putkiluuta nivelineen. Aivan valtavia, mutta sen parempia syötäviä. Niitä ei tosiaan ollut jostain kumman syystä kuin kolme, mutta moinen pikkuseikka ei nelikkoa haitannut. Isä ja tytär nimittäin jakoivat yhden luista sulassa sovussa. Doris ja Deli söi omiaan ja Hugo ja Vicky kalusi saman luun eri päitä. Sopu tilaa antaa ;)
Sain myös uutisia postitse, joiden tiimoilta tulen seuraavan reilun vuoden aikana viettämään silloin tällöin aikaa Kajaanissa. Mm. heti marraskuussa ja joulukuussa kaksi viikkoa. Rohkenin nimittäin vihdoin tehdä jotain sen pienen haaveen eteen, että saisin myös työskennellä eläinten parissa. Se kannatti, sillä Kajaanissa odottaa klinikkaeläintenhoitajan opinnot. Asuntolastakin on jo paikka varattu, minulle ja koirille tietenkin.
Opiskelusta suurin osa tulee tapahtumaan työssäoppimisena, joten Kajaaniin en siis ole muuttamassa. "Yllätys yllätys", kun talo nousee Onkamoon. Mutta ainakin aluksi on varmasti myös siinä määrin teoriaa, että aikaa siellä tulee vietettyä. Ja mikä hienointa sain juuri tiedon, että oppilaiden käytettävissä on kenttä toko-, PK- ja agilityesteineen treenaamiseen! Jälkimaastojakin kuulemma löytyy kiven heiton päästä! Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta... Todellisuus valkenee marraskuun puolella. Sitä odotellessa... Sieltä käsin en tietenkään iltojani voi rakennuksella viettää, joten treenikentästä tullee toinen kotini noina aikoina... :))) Kajaani, here I come!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti